Orpon hallituksen leikkaukset ja Metsähallituksen vastaus siihen on Washingtonin monumentti -syndrooma:
Virastot poistavat suosittuja palveluita, kuten kansallispuistoja ja kirjastoja tai arvostettuja julkisia työntekijöitä, kuten opettajia ja palomiehiä.
"Puuhuolto loppuu tämän vuoden aikana 154:lta taukopaikalta valtion retkeilyreiteiltä eri puolilla Suomea.
Helvetinjärvellä puuhuolto, huussit ja sallittu telttailu on poistunut tai poistuu usealta taukopaikalta."
Metsähallitus tekee samaan aikaan valtavaa voittoa. Tilikaudella 2025 liiketoiminnan tulos kipusi ennätykselliseen 208 miljoonaan euroon. Tästä voitosta suuri osa (esim. vuonna 2026 maksettu 125 miljoonaa euroa) ohjataan suoraan valtion budjettiin.
Mutta suosituilta retkipaikoilta poistetaan ensimmäisenä polttopuut ja paskahuussit. Metsähallitus vihaa suomalaisia.
Julkisuudessa kuohuttanut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan Suvivirsi-gate on saanut entistä kummallisempia piirteitä. Koulut ovat alkaneet varoittamaan Suvivirrestä etukäteen Wilmassa ja myös itse kevätjuhlassa ennen sen laulamista.
Osallistuin eilen koulun kevätjuhlaan, jossa annettiin Suvivirsi-varoitus ja halukkaita kehotettiin poistumaan virren ajaksi.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan kohupäätös on saattanut tunnolliset rehtorit ja opettajat varotoimiin, vaikka perustuslakivaliokunnan linjaukset ovat yksiselitteisiä ja vakiintuneita eikä kevätjuhlan Suvivirsi ole perustuslain kannalta ongelmallinen.
Kevätjuhlassa annettavasta varoituksesta ”Suvivirsi-vaarasta” uhkaa tulla arvokkaan perinteen absurdi antikliimaksi. Sitä, mikä on ollut yli sata vuotta suomalaisen kulttuurin osana koulun päättäjäisten juhlava ja riemukas kohotus, ollaan varjostamassa latistavalla varoituksella.
Vielä kerrran: Perustuslakivaliokunta on yli 20 vuoden ajan sanonut yksiselitteisesti, että lukukauden päättäjäisten yksittäinen virsi on koulun juhlatraditiona osa suomalaista kulttuuria. Suvivirsi ei siten tee kevätjuhlasta uskonnonharjoittamiseksi katsottavaa tilaisuutta, josta olisi velvoite tiedottaa.
Oppilaan ja tämän huoltajan valinnanvapaus koskee valiokunnan mukaan uskonnonvapaudesta johtuen sen sijaan uskonnonharjoittamiseksi katsottavaa toimintaa, kuten uskonnollista päivänavausta.
Perustuslakivaliokunnan auktoritatiivisissa linjauksissa ei siten ole epäselvyyttä. Emme ole edellyttäneet ennakkovaroitusta vanhemmille satavuotisesta juhlaperinteestä, kuten Suvivirrestä, saati erillistä poistumismahdollisuutta kevätjuhlasta sen takia. Kyse kun ei ole uskonnonharjoittamisesta, joka indoktrinoisi. Lautakunnan Suvivirsi-päätöksessä (ilmeisesti) katsotaan toisin.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan toiminnassa kritiikille altista on se, ettei kohupäätöstä ja sen perusteita pääse kansalaiset arvioimaan.
Miten on mahdollista, että julkista valtaa käyttävä viranomainen, joka tekee yhteiskunnallisesti niin merkittävän päätöksen, että saa Suomen koulut varpailleen ja suomalaiset hämmennyksiin, ei julkaise asiasta edes tapausselostetta?
Näin merkittävä päätös ja sen perusteet olisi saatettava avoimesti julkisen arvioinnin ja keskustelun kohteeksi. Tapausselostetta ei ole annettu lautakunnasta edes pyynnöstä. Läpinäkyvyyden puute syö lautakunnan legitimiteettiä.
Mielestäni on aika viheltää peli poikki ja kirjata lakiin nimenomaisesti mahdollisuus ylläpitää suomalaisen koulun juhlaperinteitä, kuten Suvivirren laulamista.
@KatarinaMurto@VesaHeikkila Julkisen sektorin palkkakehitys esim. hallinnossa ja ministeriöissä on ohittanut yksityisen palkkakehityksen. Lisäksi tämä. Ei ole kestävää?
On todella huolestuttavaa, että meillä on kansanedustajia, jotka tykkäävät kommenteista, joissa puolisonsa ja lapsensa hukkumisonnettomuudessa menettänyttä ihmistä kutsutaan sarjahukuttajaksi. Empatiaa tulee palauttaa politiikkaan.
https://t.co/A8soF4EP5j
Harmillisesti nurkan takaa ei tullut kasvua vaan rumat luvut niin työttömyyden kuin uusien avoimien työpaikkojen osalta.
Ainoa tapa hoitaa työttömyyttä on ratkoa työnantajapulaa. Se edellyttää merkittävästi alempaa verotusta sekä valtiokeskeisyyden vähentämistä.
#talous#työ #kasvu
Suvivirsi -kysymys on jokakeväinen käsittämätön keskustelu, johon ei näköjään oikein saada selvyyttä. Siksi tarvitaan viimein selkeä lainsäädäntö ja tulkinta tämän osalta.
Suvivirsi on suomalaista kulttuuriperintöä kuuluu koulujen päätösjuhliin.
Suvivirsi soikoon. Piste.
Erittäin ikävä uutinen. Malliesimerkki siitä, mitä poukkoileva veropolitiikka pahimmillaan aiheuttaa.
Boliden hylkää miljardi-investoinnin Suomeen – Kevitsan kaivos hiljenee
https://t.co/7WVRe9r2PH
1/3: Aluevaltuustoista.
”Kun keskeiset linjaukset ja vaikutusten arvioinnit upotetaan koukeroiseen tekstiin ja teknisiin liitteisiin, joista edes alan ammattilainen tai tekoäly ei saa louhittua kunnollista tiivistelmää, olemme demokratian ytimessä olevan ongelman äärellä.”
#sote
”Vikman muistuttaa lopuksi, että Opetushallituksen johtokunnalla ei ole toimivaltaa valvoa viraston toimintaa.”
Kansanvallasta virkamiesvaltaan on valunut koulutuksen ja opetuksen kehittäminen. #Demokratia ei toimi enää toivotusti.
Opetusministeri Adlercreutz @adleande ”Opetushallitus vastaa oppimateriaalien laadusta”.
Tätä lausetta pitää jatkaa, että opetushallituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ministeriöstä taas vastaa opetusministeri. Lisäksi OPH:lla on johtokunta jota johtaa @SofiaVikman.
Tulemmeko näkemään, että OPH:n pääjohtaja vaihtuu? Tuskin, koska tässä maassa poliitikot eivät ole johtajia. Taas levitellään käsiä. Onhan ongelma ollut tiedossa jo yli 10v joten mitä sitä enää korjaamaan.
https://t.co/nCDSzg807v
@ErkkaRailo@MustReadFi Vaalialuemalli on epäselvä ja outo. Oon HTM, tehnyt gradun vaali- ja osallisuuslaista ja en meinaa siltikään ymmärtää tätä mallia. Ei ymmärtäisi Kärsämäen mummukaan.
Edustusta poliittiseeen päätöksentekoon tarvitaan kaikkialta. 👍🏻
Lapin keskussairaalan helikopterikenttä:
– rakennettu
– valmis
– käyttämätön jo yli 5 vuotta
Kun kysyttiin kustannuksia:
“Ei ole eritelty.”
Kuvittele sama yksityisellä sektorilla.
Joku olisi saanut potkut jo vuosia sitten, mutta nämä viettävät kohta 6 viikon lomat.
Verohallinnon tehtävä on verotuksen toimittaminen, ei investointien arvostelu.
Muutama asia kaipaa selvennystä.
1) Ostaja tekee Alv-vähennykset ostoista.
2) Myyjä tilittää ALV:n.
3) Arvonlisäveron palautukset eivät syö verotuottoja.
https://t.co/fhUOFSckt1
Jännä homma, että työtiloja suunnittelevan firman johto kannattaa pakollista läsnäoloa työtiloissa. Erikoinen mainos kaiken kaikkiaan. Tosin se merkintä mainoksesta tässä puuttui.
https://t.co/f5fWXt8U9R
Onko ihme, että ihmisiä sapettaa? SPR tekee rahaa mm. veripalvelulla johon ihmiset menevät lahjoittamaan ILMAISEKSI verta, halustaan AUTTAA muita.
Punasolupussi on tekoälyn ilmoittamana 128-175€ ja valkosolupussin hinta voi olla yli 900€ sairaalalle ostettuna.
Järjestö saa merkittäviää summia myös valtion avustuksia ja kehtaavat käyttää suhteessa äärettömiä rahoja johtajien eläkerahoihin kun jo muutenkin henkilöstö kulut ovat kymmeniä miljoonia järjestöllä, jossa työtä tekee paljon vapaaehtoisia auttajia, ilmeisesti, jotta johtajien lompakot voivat paksuuntua entisestään.
SPR:llä on lisäksi isot osake ja omistus-varat ja otettava huomioon, että ovat vielä tulospositiivisiakin. 🤷🏾♂️ https://t.co/0lhfejITIW
1/2: ”Suomalaiset, pohjoismaiset & kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jos PTH:n asiakasmaksuja nostetaan, se vähentää palveluiden käyttöä. Erityisesti käyttö vähenee käyntimäärissä mitattuna pienituloisilla, kuten työttömillä & eläkeläisillä”https://t.co/civ99PgDDa
1/4: Lääkäriliiton puheenjohtaja:
”Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat indeksitarkistukset mukaan lukien miltei kaksinkertaistuneet tämän hallituskauden aikana.
Maksuja on korotettu viime vuosina merkittävästi: perusterveydenhuollossa yli 20% ja erikoissairaanhoidossa n. 45%.”