@JP_Latti Yritätkö kertoa, että Intia on yhteiskunta, johon Suomea kannattaa verrata? Kommenttisi liittynee kotkalaisen koulun joulujuhlaan. Minusta on hyvä, että koulut noudattavat lakeja ja asetuksia. Joulujuhla on kaikille yhteinen. Se ei siis voi olla luonteeltaan uskonnollinen.
@PatrikSelin@MVirtanen@pursiain Perusopetusasetus kertoo, että yhteiset juhlat -kevätjuhlat, joulujuhlat, itsenäisyysjuhlat - ovat yhteisiä, eli kaikki osallistuvat. Näin ollen juhla ei voi olla uskonnollinen. Ei-uskonnolliseen juhlaankin toki sopii opetushallituksen mukaan pieni määrä uskontoa vaikkapa virsi.
@AmnellJakob Puunjalostaminen tapahtuu pitkälti integraateissa ja muissa isoissa laitoksissa. Olisi hienoa, jos niiden ympärille syntyisi ekosysteemiä. Mitä vain huonekaluista taloihin, viuluihin, lääkkeisiin, tekstiileihin. Toki onhan esim. Ekarjalassa konepajoilla kytky metsäteollisuuteen.
@AmnellJakob Jos tavoittellaan loikkaa parempaan, tuo kohta 1 on olennainen. Metsäteollisuudessa työpaikat ovat "bulkin" tuotannon puolella niin Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa kuin Kymenlaaksossakin. Sellua, lankkua, vaneria, kartonkia. Onko edes kunnon ituja muusta?
@immonen_harri Kirjastossa tätä joutuu jonottamaan, mutta kirjakaupasta saattaa löytyä. Jatketaan keskustelua sitten, kun me molemmat olemme lukeneet kirjan.
Kansanedustajalta huomionarvoisa pointti. Jo alakouluikäiset tytöt ja pojat törmäävät netissä väistämättä pornoon vahingossa ja tahallaan. Siitä pitäisi olla huolissaan, ei siitä, jos koulussa on kirja.
Poliitikot eivät varmaan ole lukeneet kirjaa, vaan kommentoivat irrallisten sitaattien perusteella. Pari ylilyöntiä kirjasta löytyy, mutta minusta se on päällisin puolin ok. Mieluummin tietoa siitä kuin pornosta, jolle nuoret nykyään altistuvat.
#respektiä
https://t.co/Cv4O5mx5kJ
@JuhaPuranen@ReijoKarhinen En sano mitään, kun kuva on poistettu. Yleisesti ottaen tilanne toki on niin, ettei lehden kokonaisen sivun jakaminen ole toivottavaa eikä luvallista. Suosittelen jakamaan sisältöjä linkkeinä.
Sananvapauden ja viranomaistoiminnan valvonnan kannalta tärkeä päätös. En yllättynyt lopputuloksesta, vaan enemmänkin siitä, että asia eteni oikeuteen asti. Poliisimiehen kysymyksiä herättävästä toiminnasta pitää voida kertoa.
https://t.co/hlJ3WoQByk