Yhteiskunnan moraalinen tila voidaan määritellä siitä miten se suhtautuu kaikkein halveksituimpaan ihmisryhmäänsä: Seksuaalirikollisiin. Teot on tuomittava, mutta ihmisiä pitää kohdella kuin ihmisiä.
@TaruHallikainen@KivinenLassi Jos ihminen haluaa päättää päivänsä niin hän voi tehdä sen itse. Kenelläkään ei ole oikeutta velvoittaa ketään auttamaan siinä.
Eutanasia tarkoittaa sitä, että valtio edellyttää jonkun tappavan jonkun joka ei sitä itse tee.
@TaruHallikainen@KivinenLassi Psykologisesti ja moraalisesti ja lopulta terapeuttisesti vastuu on sillä joka lopullisen tappamisen tekee. Vastuuta ei voi laistaa keskinäisellä sopimuksella. Ei vaikka laki sanoisi mitä. Tappajan mieli ei kestä tällaista "tottelin vain käskyjä" vastuunpakoilua.
@TaruHallikainen@KivinenLassi Ja 43,5% ei tekisi. Miksi lääkärin pitäisi hoitaa tappaminen. Ei siihen tarvita kummoista koulutusta. Onko lähtökohta se että lääkärin olisi se tehtävä.
@TaruHallikainen@KivinenLassi Kuka haluaisi vapaaehtoisesti tappaa jonkun? Tai no olen vankilassa tavannut joitakin. Tappaminen ei tietenkään vaadi monivuotista tutkintoa. Kuolleeksi toteaminen vaatii. Joka tapauksessa laki edellyttäisi että jonkun on se tappaminen tehtävä.
@TaruHallikainen@KivinenLassi Pointti on se, että ketään ei voi lainsäädännöllä velvoittaa tappamaan ketään. Kyse on lopulta aina siitä, että joku lopulta haluaa tappaa, jos eutanasia sallitaan.
@TaruHallikainen@KivinenLassi Vastuu päätöksestä on sillä joka haluaa itsensä tapettavan. Vastuu tappamisesta on sillä joka tappaa. Valtio voi ottaa vastuun pois nimellisesti. Tappaja voi tietenkin sanoa että teki vain mitä käskettiin/laki sanoo. Se ei oikeastaan poista psyykkistä vastuuta.
Älkää ihmiset erotko kirkosta priden takia. Kirkko ei ole siellä, vaikka joku plakaatti niin julistaisikin. Kirkko on siellä missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kumpaakaan ei tapahdu pridellä.
@JuhaniVallikari Voi käydä naapuriseurakunnassa. Kristuksen kirkko on kyllä löydettävissä yleensä paikallisseurakunnastakin ja Kristus on siellä kyllä kaikkien kanssa vaikka ei olisikaan kaikkien kanssa samaa mieltä.
Vaikuttaa voi rukoilemalla ja osallistumalla.
@JukMantu Ei taida sakoista tulla rikosrekisterimerkintää. Sakkorekisterissä näkyy 5 vuotta. Voi kyllä vaikuttaa turvallisuusselvityksissä, esim. jos hakee opiskelemaan poliisiksi tai töihin vankilaan.
@NooraMuittari On ihan ok rakastaa kaikkia. Ja on ihan ok olla rakastamatta kaikkea sitä mitä joku laskee rakkauteen kuuluvaksi. Samaa sukupuolta olevien välinen seksuaalinen kanssakäyminen on jotakin jota Jumala ei tahdo. Kirkko ei tätä tunnu hoksanneen, vaikka Raamatussa asia kyllä sanotaan.