Rehtori soitti. Hän kertoi, että kaupunki yrittää selvittää kuka kertoi minulle koulujen arjesta.
Ajojahti on käynnissä.
Epäkohtien korjaamisen sijaan kaupunkia kiinnostaa enemmän löytää ongelmista kertonut henkilö.
Ei ihme että opettajat pelkäävät kertoa totuutta.
Kannattaisiko kannattaa? Nykytilanne pakottaa monen oikeistohallituksen jatkosta haaveilevan äänestämään perussuomalaisia, koska vain se takaa varmuudella talouspolitiikan suunnan. Juuri nyt tilanne on erityisen kriittinen talouskehityksen vuoksi.
Ruotsalaislehti ihmettelee, miksi Ruotsin metsämaa on kolme kertaa parempi hiilinielu kuin Suomen: ”Näyttää vähän oudolta, jos maiden välillä on näin suuria eroja, kun metsät ovat monin tavoin samanlaisia”, professori Bengt-Gunnar Jonsson sanoo lehdelle. https://t.co/U760gwjtZ9
SDP:n tuoreet maahanmuuttopuheet ovat pelkkää punaista pajunköyttä: SDP on todellisuudessa toistuvasti eduskunnassa vastustanut samoja tavoitteita, joita se nyt muka väittää ajavansa.
SDP on äänestänyt toistakymmentä Orpon hallituksen maahanmuuttoa tiukentanutta lakiesitystä vastaan. Se on vastustanut esimerkiksi:
🔻maahanmuuttajan vahvempia velvoitteita kielenoppimiseen;
🔻maahanmuuttajan velvoitetta korvata käyttämättä jätetyn tulkkauspalvelun kustannukset;
🔻kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen karkotuksen helpottamista;
🔻suojeluaseman lakkauttamista vakavaan rikoksen syyllistymisen ja turvallisuusuhan perusteella.
Tällaisten näyttöjen jälkeenkö pitäisi uskoa SDP:n maahanmuuttopuheita?
Kuvaavaa on, että SDP keskittyy linjauksissaan ”arvioimaan”, kun hallitus on jo toiminut.
SDP haluaa ”arvioida” sosiaaliturvan sitomista kielen oppimiseen. Hallitushan on jo kesäkuussa antanut lakiesityksen kotoutumistuesta, jolla täyden sosiaaliturvan ehdoksi tulee kielitaito tai työnteko. Kokoomuksen mielestä työttömyysturvan ehdoksi pitää asettaa jatkossa työnteko.
SDP haluaa lisäksi ”arvioida” tulkkauspalvelun rajaamista - jota viime kaudella vastustivat, kun sitä esitimme. Kokoomus haluaa rajata tulkkauspalvelun kahteen vuoteen.
SDP:n puheet jengirikollisuuden torjumisesta ovat niin ikään epäuskottavia.
Tytti Tuppurainen on ilmoittanut SDP:n kaatavan eduskunnassa uudet jengi- ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntatoimivaltuudet poliisille.
Turvallisuusviranomaiset pitävät vaarallisen, usein ulkomaille kytkeytyvän jengi- ja järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi keskeisenä, että poliisi voisi hankkia rikostiedustelulla tietoa rikollisryhmistä jo ennen kuin yksittäinen rikos on tapahtunut tai sitä valmistellaan.
Rikostiedustelulaki edellyttää kuitenkin kiireellistä perustuslain muutosta, johon määräenemmistövaatimuksen vuoksi tarvitaan myös SDP:n tuki.
Muun muassa tämän suomalaisten turvallisuutta parantavan lakiesityksen vaatiman perustuslain tarkistuksen SDP suunnittelee kaatavansa eduskunnassa.
Elleivät sitten tarkista kantaansa suomalaisten turvallisuuden hyväksi.
On kyllä erikosta, että Yle julkaisee pitkän artikkelin jonkun tuntemattoman apulaisprofessorin, Emilia Palosen varsin erikoisista ajatuksista, joissa hän kertoo Suomen siirtyneen orpolaisuudesta orbanilaisuuteen. Tällaista roskaa työnnetään maailmalle veronmaksajien rahoilla.
Julkisuudessa kuohuttanut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan Suvivirsi-gate on saanut entistä kummallisempia piirteitä. Koulut ovat alkaneet varoittamaan Suvivirrestä etukäteen Wilmassa ja myös itse kevätjuhlassa ennen sen laulamista.
Osallistuin eilen koulun kevätjuhlaan, jossa annettiin Suvivirsi-varoitus ja halukkaita kehotettiin poistumaan virren ajaksi.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan kohupäätös on saattanut tunnolliset rehtorit ja opettajat varotoimiin, vaikka perustuslakivaliokunnan linjaukset ovat yksiselitteisiä ja vakiintuneita eikä kevätjuhlan Suvivirsi ole perustuslain kannalta ongelmallinen.
Kevätjuhlassa annettavasta varoituksesta ”Suvivirsi-vaarasta” uhkaa tulla arvokkaan perinteen absurdi antikliimaksi. Sitä, mikä on ollut yli sata vuotta suomalaisen kulttuurin osana koulun päättäjäisten juhlava ja riemukas kohotus, ollaan varjostamassa latistavalla varoituksella.
Vielä kerrran: Perustuslakivaliokunta on yli 20 vuoden ajan sanonut yksiselitteisesti, että lukukauden päättäjäisten yksittäinen virsi on koulun juhlatraditiona osa suomalaista kulttuuria. Suvivirsi ei siten tee kevätjuhlasta uskonnonharjoittamiseksi katsottavaa tilaisuutta, josta olisi velvoite tiedottaa.
Oppilaan ja tämän huoltajan valinnanvapaus koskee valiokunnan mukaan uskonnonvapaudesta johtuen sen sijaan uskonnonharjoittamiseksi katsottavaa toimintaa, kuten uskonnollista päivänavausta.
Perustuslakivaliokunnan auktoritatiivisissa linjauksissa ei siten ole epäselvyyttä. Emme ole edellyttäneet ennakkovaroitusta vanhemmille satavuotisesta juhlaperinteestä, kuten Suvivirrestä, saati erillistä poistumismahdollisuutta kevätjuhlasta sen takia. Kyse kun ei ole uskonnonharjoittamisesta, joka indoktrinoisi. Lautakunnan Suvivirsi-päätöksessä (ilmeisesti) katsotaan toisin.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan toiminnassa kritiikille altista on se, ettei kohupäätöstä ja sen perusteita pääse kansalaiset arvioimaan.
Miten on mahdollista, että julkista valtaa käyttävä viranomainen, joka tekee yhteiskunnallisesti niin merkittävän päätöksen, että saa Suomen koulut varpailleen ja suomalaiset hämmennyksiin, ei julkaise asiasta edes tapausselostetta?
Näin merkittävä päätös ja sen perusteet olisi saatettava avoimesti julkisen arvioinnin ja keskustelun kohteeksi. Tapausselostetta ei ole annettu lautakunnasta edes pyynnöstä. Läpinäkyvyyden puute syö lautakunnan legitimiteettiä.
Mielestäni on aika viheltää peli poikki ja kirjata lakiin nimenomaisesti mahdollisuus ylläpitää suomalaisen koulun juhlaperinteitä, kuten Suvivirren laulamista.
Nyt Demareiden naamiot on riisuttu.
Heille ei käy, että ”sille joka käy pienipalkkaisessakin työssä pitää jäädä enemmän käteen kuin sille, joka jää aamulla kotiin nukkumaan”.
Eli ilmeisesti Demareille työssäkäyminen pitää perustua vapaaehtoisuuteen? Kävit töissä tai et, sinun pitää saada sama liksa.
Nyt viimeistään olisi kaikkien aikuisten hyvä herätä Demareiden maailmankatsomukseen. Se on valunut aivan liian pitkälle vasemmalle.
Suomi elää selviytymisen veitsen terällä. Peruskoulu on pilattu, verotus on edelleen maailman korkeinta, elämme kulutusvelaksi ja näiden tilannetaju on se, että kaikille kaikkea kunhan vaalit voitetaan.
Tässä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko demareiden johdon tilannetaju tosiaan on näin irrallaan todellisuudesta tai sitten he pitävät äänestäjiä tyhminä.
Sanon tämän vilpittömästi: oikeistolaiseksi itsensä mieltävän ei kannata äänestää demareita.
Jos et usko minua, näe hieman vaivaa ja ota itse selvää.
Sen verran paljosta on kyse seuraavissa vaaleissa.
Kaikki vakavasti otettavat tutkijat tietävät nimittäin sen, että ilmastotieteen uskottavuutta nakertaa korruptoituminen. Uhkia liioitellaan, jotta saataisiin lisää rahoitusta tutkimukseen. Yliopistolla on perinteisesti naurettu ilmastoalarmisteille."
https://t.co/kQJlunfa0w
Haastan sinut mukaan lähettämään 10,00 euroa #HurstinApu esim. MobilePayllä. Haasta sitten muut mukaan julkaisemalla kuva sosiaalisessa mediassa. Marinin hallitus ei Hurstia auta, joten hoidetaan asia itse kuntoon #lahjoitus.
Tehdään hyvää yhdessä ❤
https://t.co/eJ7rx2nec6
@armanalizad Olen uudistuksen jälkeen käyttänyt vain Uberia. Ei ole tullut mieleenkään kokeilla mitään muuta. Miksi? Uberissa hinta/laatu/luotettavuus/helppous/läpinäkyvyys/ystävällisyys parasta.