@G_Tuomas @TapaninTapaan Ei onnistu sitenkään. Poikani on yrittänyt useaan paikkaan kävelemällä suoraan sisään. Ohjaavat vaan täyttämään hakemuksen netissä.
@evasomi Voisin katsoa tuota uudestaan ja uudestaan. Yksi on siellä autuudessa tyytyväisenä, ja sitten joku tulee ja puhkoo sinut tähän outoon maailmaan.
Näin tänään ensimmäistä kertaa lähietäisyydeltä merikotkan. Kaksi valtavan kokoista lintua lenteli laiturin tuntumassa ja istahti sitten noin 10 m päässä olevan männyn latvaan. Vaikuttava näky.
Tapasin entisen työkaverin monen vuoden jälkeen taas työasioissa. Olin unohtanut, miten ihana ja iloa tuova ihminen hän on. Lähdin tapaamisesta hymyssä suin ja mieli virke��nä. Toiset vaan on sellaisia, vai voisiko sellaiseksi oppia?
Joka paikasta pukkaa Black Friday tarjouksia. Ajattelin tilaisuuteni tulleen varata hotellihuone Oulusta edulliseen hintaan. Ei tietenkään tarjouksia haluamalleni ajankohdalle. Lopulta joudun varaamaan hotellin kalliimmalla kuin koskaan aiemmin. Huiputusta koko homma.
@juustominkki Se on niin kummallista, miten sitä ei kaikkien näiden vuosien ja talvien jälkeenkään ole oppinut pukeutumaan oikein. Kokemuksella ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Ensimmäistä kertaa Istanbulissa. Enpä tiennyt, että täällä on niin eurooppalainen tunnelma. Ihanaa merellisyyttä, mäkiä, suloisia kissoja, ystävällisiä ihmisiä. Upea kaupunki.
@Mr_Riionsaari Meillä perheen molemmat kokit lähtivät mökille. Viikonloppu menee pizzalinjalla. Lisäksi vähän rahkaa, mansikoita ja banaania. Huomenna teen ehkä linssikeiton, jos satun sille tuulelle. Kaikki muu tuntuu yleensä tärkeämmältä kuin ruuanlaitto. Nyt esim. villasukkien kutominen.