HS kirjoittaa taas tänään suomalaisesta johtamisesta ja toteaa mm. näin: ”Ei Ruotsiin palata samalla tavoin vain haukkumaan omaa maata.”
Suomessa olisi hyvä tunnistaa, että näinhän ei aina ole ollut. Ruotsi oli kireän verotuksen maa 1960- ja 1970-luvuilla ja pääomat pakenivat maasta. Muutosta kuitenkin tapahtui ja se kiteytyy hyvin tässä Ruotsin entisen valtionvarainministeri Kjell-Olof Feldtin pohdinnassa vuodelta 1994:
”Meitä sosialidemokraatteja on aiheellisesti syytetty siitä, että haluamme mahdotonta: rikkaita yrityksiä, mutta köyhiä yrittäjiä ja yritysten omistajia.”
Vuonna 1996 hän kirjoitti:
”Sosialidemokraattiselle puolueelle tärkeintä on hyväksyä se, että menestyvät ja kasvavat yritykset myös tarkoittavat omistajien kasvavia tuloja ja varallisuutta. Ja että nämä seuraukset ovat itse asiassa olennainen osa ihmisten halukkuutta perustaa ja johtaa yrityksiä.”
Ruotsi on tänä päivänä Euroopan mallioppilas. Pääomamarkkinat kukoistavat. Vuosisadan verouudistuksen ansiosta.
Samaa oivaltamista tarvittaisiin Suomessa nyt 30 vuotta myöhemmin. Ruotsi osoittaa, että muutos on mahdollinen.
Nasdaq Nordic markets set prices far more and have lower spread costs along with deeper liquidity. That translates to improved execution outcomes for retail and institutional investors. https://t.co/2nnpRz4Z16
Nuorten Osakesäästäjien varapj. Maria Nurminen ja pj. Kaisa Vanha-Perttula kertoivat tänään Nasdaqin TradeTalks -haastattelussa järjestön hienosta toiminnasta. @NuoretOS@osakeliitto#FinancialLiteracyMonth
Tavallaan yksinkertaista: Markkinoiden manipulointia ovat sellaiset toimet, jotka antavat tai joiden voi olettaa antavan harhaanjohtavia signaaleja osakkeen tarjonnasta, kysynnästä tai hinnasta.
Sellaiseen voi syyllistyä läpällä.
@Taloustaito
https://t.co/wD77b4QFI2
Tällä viikolla yhä useammassa koulussa vietetään rahaviikkoa 🎉
Hienoa että puhutaan rahasta ja oman talouden hallinnasta.
Kuvassa Ressun lukiolaiset pörssin kellonsoittotilaisuudessa avaamassa viikkoa.
@NasdaqHelsinki@Porssisaatio#GlobalMoneyWeek2023#rahaviikko
Nasdaq Helsingin yksityissijoittajille suunnattu maksuton Avoimien Ovien -ilta on 29.11. klo 16-19.10 Pörssitalolla. Tilaisuudessa voit seurata 18 toimitusjohtajan esityksiä kolmessa eri tietoiskusalissa. Ohjelma ja ilmoittautuminen: https://t.co/TLR3Fur3OV
#Markkinaraati pohtii tällä viikolla listautumismarkkinoiden hyytymistä. Keskustelemassa @NasdaqHelsinki@HusmanHenrik, Espoon-Kauniaisten Osakesäästäjien Jussi Koskinen ja @aktiabank Lotta Borgström. Juontajana @Mari_Haavisto. Katso perjantaista alkaen https://t.co/vaHboxOnzQ
Moni sanoo, että Suomesta tulee NATO:n jäsenenä etulinjan maa suhteessa Venäjään. Me olemme sitä jo nyt. Meillä ei ole mitään erityisasemaa. Ukrainan uusin tilanne kertoo kaiken. Suomen tulee liittyä NATOon mahdollisimman nopeasti #nato#turpo#suomi#Ukraina
Pohjoisen tähtien ja kulta-Iivon menestystä on juhlittu kotikatsomoissa sekä turuilla ja toreilla niin Suomessa kuin maailmallakin✨🔥
#OlympicTeamFi#PohjoisenTähdet
Toimitusjohtajamme @TimoVikstrom kävi tänään soittamassa kelloa ja avaamassa pörssimatkamme, jonka aloitimme yleisöannissa merkintöjä tehneiden yli 18 600 sijoittajan sekä sitoutuneen henkilöstömme kanssa 👍
#KreateGroup#listautuminen
In the last 50 years, we’ve learned that greatness is among us. It’s in:
⚡ Markets
⚡ Technology
⚡ People
At @Nasdaq, it’s in the work we do with companies, talent of all stages and backgrounds.
Learn more about #Nasdaq50: https://t.co/luRYEOYOWS
”Jos Pohjoismaiden First Northia katsotaan kokonaisuutena, olemme Euroopan aktiivisin kasvu- yhtiölista. Taakse jää jopa varsin vilkas Lontoon AIM”, sanoo Helsingin pörssin @NasdaqHelsinki toimitusjohtaja @HusmanHenrik ⭐️ https://t.co/Byc1Qcmmq5
Väitän, että ilmastonmuutoksen torjuminen tulee olemaan tärkein talouskasvun ajuri maailmassa. Tarvitaan valtavasti uusia investointeja ja jättiläismäiset investoinnit kun tehdään uusi ei-fossiilinen, kiertotalouteen perustuva teollinen vallankumous