@JoachimStj93315@HannuJarvinenPS Lisäksi: hallituksen leikkaukset ovat kohdistuneet ennen kaikkea pienituloisiin. Siis heihin joilla on kaikkein vähiten leikkattavaa.
@JoachimStj93315@HannuJarvinenPS Kannattaa muistaa että nykyinen hallitus on ottanut velkaa yhtälailla ja siitä huolimatta alijäämä on sama kuin hallituksen aloittaessa. Maahanmuutto ei selitä korkeatyöttömyyttä (ja ylipäänsä: mikä on haittamaahanmuuttoa?)
@JoachimStj93315@HannuJarvinenPS Mutta samanaikaisesti:
- lapsiperheköyhyys lisääntynyt
- työttömyys kasvanut
- konkurssien määrä kasvanut
Muutamia mainitakseni. Sen lisäksi työttömyysturvan leikkaukset, sosiaaliturvan ja sote-palveluiden leikkaukset (ja tietysti lukuisasti kaikkea muuta)
@Noppa127@HannuJarvinenPS Niin. Minä kysyin. Ja kyllä uutisia ym. seurannut olen: Luvut ovat aika karmeat. Mutta kerro toki, mitä annettavaa perussuomalaisilla on ollut.
@Kumimuumi@SannaAntikainen@Kuuntelija Kuka on luokkamaikka? En ota kuunteluun. Pari kertaa kuunnellut, mutta enempää ei jaksa eikä aika riitä.
Mutta: sano toki jos kerran tiedät kysymistäni asioista.
@pyttinen@JuhaMarjanen Ja ilman Halmetta Soini ei olisi ikinä päässyt eduskuntaan eikä sen jälkeen perussuomalaisista olisi tullut niin isoa puoluetta kuin lopulta tuli.
@JaniMakelaFi Työttömän oman osaamisen kehittäminen esim. opiskelujen muodossa on tehty aika hankalaksi. Kuten varmasti tiedät, työttömänä päätoiminen opiskelu on mahdotonta.
@MattiHameenaho@Pinna322 Netissä on varmasti tarjolla ”vaikka ja mitä” sekä myös kirjastossa voi käydä. Mutta jos oikeasti haluat päivittää osaamistasi ja/tai vaihtaa alaa, niin tästä ei kovinkaan paljon ole apua.
@NevgiAnne@yleuutiset Jospa Ylellä on vain ajateltu, ettei kyseessä ole niin oleellinen asia edes kokonaisuudessaan, että siitä pitäisi uutisoida. Varmaan muissakin medioissa valikoidaan, mitä uutisoidaan ja mitä ei.
@PanuKovalahti Joo, korkea kolesteroli ja verenpaine ei oireile millään tavalla. Ja sitten kun oireilee, niin se on sitten monesti ensimmäinen ja viimeinen kerta.