Eeva-Helena Oehlandt:
Olympia- ynnä muu farssi.
En ihmettele tyhjää mitalitiliä.
Ihan tuli odotetusti.
Paljastui samalla koko kansaa, kansantaloutta, yhteiskuntaa, tekemistä ja ajattelua koskeva harha kerralla ja hyvä niin. Ollaan omassa kuplassamme maailman parhaita, kokoamme suurempia, edelläkävijöitä ja vielä mitä, mutta todellisuus on toinen. Elämme kauheassa kuvitelmien harhassa. Lähdetään mitalitoivoina ja tiputaan alkuerissä. Siinä on aikamoinen kuilu. Huippusuorituksena tässä farssissa on yhden mitalitoivon uloskantaminen paareilla lämmittelyvaiheessa! Kuvitellaan kollektiivisesti, että ollaan mitaleissa kiinni, vaikka ollaan viimeaikaisten suoritusten perusteella metri- ja minuuttitolkulla kanssakilpailijoiden perässä?
En ole valmentaja enkä ollut urheilija, mutta uskon heitä. Jouko Salomäki paini 1984 kultaa ja kertoi valmennuksestaan (isä valmensi). Klo 5.00 aamulla lenkeille ulos ympäri vuoden. Sitten työpäivä ja illalla sisätreeni klo 21.00 saakka. Samaa kertoi Lasse Viren jossakin haastattelussa vuosia sitten. Klo 5 aamulla sorakuopalle treenaamaan, sitten töihin ja illalla uusiksi. Sanoi, että ei se huvittanut marraskuussa, mutta lähteä piti. Edesmennyt Matti Nykänen oli uransa jälkeen seuraamassa jonain vuonna maajoukkueen harjoittelua. Matin piti osallistua valmentamiseen. Hän sanoi julki näkemänsä jälkeen, että jos hän olisi treenannut tällä tavoin, hän ei olisi koskaan voittanut edes piirikunnallisia. No, eipä Mattiakaan sitten huolitti valmennushommiin. Totuudenpuhuja…
Kun netti on olemassa, niin kannattaisiko vaikka youtubesta katsella Aasian ja muiden maanosien kisoja, jos ja kun rahat on loppu, eikä sinne pääse paikalle? Tuntuu, että itse tiedetään paremmin ja laput silmissä treenaillaan? En tiedä, mutta pahoin pelkään. Haluaisin myös nähdä millaiset edut ovat hallinnollisilla huippu-urheilujohtajilla, ja paljonko heitä on ja mitä tekevät – mallia YLE.
Sitten siitä sairastelusta… 200 m miesten finaalin voitti mies koronassa. Jouko Salomäki paini 1984 kultaa kun kolme kylkiluuta oli poikki. En tarkoita tässä sitä, että sairaana pitäisi urheilla, vaan voitontahdosta, luonteenlujuudesta ja peräänantamattomuudesta. Sisusta, missä Suomi on (oli) niin kuuluisa.
Missä syy? Suomessa on ihan kaiken keskeisenä ytimenä ollut jo vuosia tasa-arvo ja eriarvoisuuden poistaminen kaikin tavoin eli et saa menestyä ainakaan ja Suomen kouluissa ainoana maailmassa kiusataan niitä oppilaita, jotka menestyvät. Samoin kadehditaan niitä, jotka pärjäävät muuten elämässä. No, tämä ajatus iskostuu ja voitontahto tylsistyy jo lastentarhassa. Aikaisemmin esimerkiksi hiihtoladulla hitaamman piti väistää nopeamman tieltä. Sittemmin kaikkien pitää jauhaa hitaamman mukaan tai yrittää rämpiä paksussa hangessa hitaamman ohi. Ja kaikessa tekemisessä tämä sama juttu. Ja media komppaa… Turha haaveilla nobeleista, suurista innovaatioista, uusistanokioista, urheilumenestyksistä tai yhtään mistään huikeesta ja silleen. Ja ne, jotka haluavat menestyä ja pärjätä suuntaavat jonnekin, missä sitä arvostetaan.
Tätä ei nyt taideta pelkillä uusilla hallintohimmeleillä, työryhmillä ja hankkeilla saati selittelyllä ja lässytyksellä hanskata. Tie on pitkä ja kivinen.
Sata vuotta sitten saavutettu Pariisin olympialaisten mitalisade ja Paavo Nurmen kuvat siellä ja täällä lisäävät tämän farssin räikeyttä. Suomessa on hengeltään ja kunnoltaan vain pari oikeaa huippu-urheilijaa.
Milloin eukonkanto, saappaanheitto, kusiaispesässä istuminen ja kaljakellunta saadaan olympialajeiksi? Niissä meillä on etumatkaa.
Ei ehditty edes kissaa sanoa, kun Uusimaa eristettiin korona-aikana muusta Suomesta.
Pikavauhtia ehditään kuitenkin tyrmäämään Venäjän eristäminen Suomesta.
Pimenee, valkeat maat
Laulupuut vaikenevat
Katujen lapset piiloutuu
Kun rajuilma nousee
Pelätään pelkomme, pois
Mikään ei viedä mua vois
Kun rakkaus kiinni painautuu
Ja sydän lämpenee
Vaik sata salamaa iskee tulta
Ja koko elämä räjähtää
Olen aina pitänyt Taru sormusten herra -trilogiasta, varsinkin elokuvaversioiden toteutuksesta, maisemista ja tunnelmasta. Nykymaailmassa minut on määritelty äärioikeistolaiseksi.