Työllisyysaste pysyi syyskuussa kausitasoitettuna edelliskuun lukemissa, mutta työttömyysaste nousi hieman. Vuodentakaiseen verrattuna työllisten määrä supistui 54 000 hengellä ja työttömiä oli 30 000 enemmän. Työvoiman ulkopuolella olevien määrä lisääntyi 47 000 hengellä.
Hämeenlinna tarjoutuu Suomeen tulevan Nato-esikunnan kotikaupungiksi. Kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen toivoo asiasta avointa keskustelua niiltä osin, kuin se on mahdollista.
https://t.co/S2cFgz6wxm
Suomen teollisuustuotanto palasi kesäkuussa kevään heikkoa jaksoa edeltäviin lukemiin. Kysyntä on yhä vaimeaa, mutta lakot ja isot huoltoseisokit ovat takanapäin. Saksassa ja Ruotsissa kehitys on ollut viime kuukausina vaisua ja Saksassa taso on historiaan verrattuna matala.
➡️ Kesän kuuma vertailu: Trump vai Harris❓
Näin Yhdysvaltain presidentin valinta voi vaikuttaa Suomeen - arvioin Ilta-Sanomille vaikutuksia Suomen talouden ja viennin kannalta 🇫🇮🚦🇺🇸 https://t.co/CMC5llAGwp
Suomalaisten mediaani
Osakesalkku: 5 400 € (2022)
Perintö: 13 988 € (2020)
ja kokonaisveroasteen alentamista kannattaa vain 27 % suomalaisista (EVA 2024).
Vielä on parantamisen varaa kansalaisten varallisuuden kartuttamisessa ja taloustaidoissa.
Kirjoitettiin yhdessä partner in crime @TimoVuori kanssa tulevan 🇪🇺 komission linjoista.
Talouden toimivuus ja kilpailukyky pelastettava & EU:n on uudistettava talouden kasvulääkkeitään.
https://t.co/5WuYxLjm7C
"Nyt tarvitaan luottamuksen vahvistamista, jotta talous nousee”, toteaa Hämeen #kauppakamari`n toimitusjohtaja @AnneVanhala@Elinkeinoelama https://t.co/wh5lTjOXBB
Teollisuuden, rakentamisen ja palveluiden talousluottamus vahvistui hieman heinäkuussa – vähittäiskaupassa pieni heikennys edelliskuusta. https://t.co/1e3AO1kTID
Saksalaisyritysten suhdannearviot heikkenivät IFO:n kyselyn mukaan heinäkuussa laajalla rintamalla. Samansuuntainen tulos oli myös eilen julkistetussa PMI-kyselyssä. Toiveet kasvun käynnistymisestä pitänee taas siirtää kauemmaksi.
Ilmoittaudu Hämeenlinnan HHJ-kurssille viimeistään 16.8.! Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työmuodot erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvasti käytäntöön soveltaen. Myös etä! https://t.co/obyZ6HJBwC #hhj#hhjkurssi
Talouskasvun todennäköisyys nousi kesäkuisten yrityssektorin luottamusindikaattorilukujen myötä 60 prosenttiin. Suhdanteen pohja on jäämässä taakse ja lähikuukausina on hyvät mahdollisuudet vahvistuviin kasvusignaaleihin.
Saksalaisten yritysjohtajien IFO-indeksi heikkeni hieman kesäkuussa. Suhdannetilanne arvioitiin edelliskuun kaltaiseksi, mutta suhdanneodotukset vaimenivat. Teollisuudessa tämänhetkinen suhdannetilanne ja lähikuukausien odotukset heikentyivät, palveluissa molemmat kohentuivat.
VM arvioi huhtikuisen ennusteen tavoin Suomen BKT:n pysyvän tänä vuonna edellisvuoden lukemissa ja ensi vuonna kasvua kertyisi investointien vauhdittuessa 1,6 %. Hitaan kasvun ja syvien julkisen talouden alijäämien myötä velkasuhde jatkaa nousuaan.
Tällä viikolla kerromme muun muassa toimitusjohtajien nimissä lähetetyistä huijauksista ja siitä miten toimitusketjuhyökkäykset ovat viime vuosina yleistyneet.
https://t.co/LYJvdsI7z3
#tietoturva#kyberturvallisuus
Tuoreen vientijohtajakyselyn mukaan yli 40 prosenttia vastanneista yrityksistä kokee kohonneiden kustannusten heikentäneen vientinäkymiään. Maaliskuussa vastaava luku oli vain seitsemän prosenttia.
https://t.co/wuMall2EjX
Tämä on kova juttu ja pitkäaikaisen lobbaamisen tulos! Hienoa että yksi alueen hankalimmista tieosuuksista pääsee lopultakin korjauslistalle! @LuluRanne#Lahti#liikenne#väylät#budjetti#rahoitus https://t.co/r16U4c0RMy
Tällä viikolla kerromme mm. hyvistä salasanakäytännöistä, Ticketmasterin tietomurtoepäilystä, oman organisaation palveluiden tietoturvan kartoittamisesta, sekä NIS2-direktiivin riskienhallintavelvoitteesta.
➡️ Lue lisää: https://t.co/GfJgnorHiB
#tietoturva#kyberturvallisuus
BKT kasvoi tammi-maaliskuussa hienoiset 0,2 % edellisestä vuosineljänneksestä, mutta väheni 1,2 % vuodentakaisesta. Huhti-toukokuun vaisujen luottamuslukujen perusteella merkittävää talouskasvua ei ole ihan lähikuukausina näköpiirissä.