@MikaelJungner Israel tekee karhupalveluksen itselleen. Syyria suututtaminen ei ole mikään saavutus, kun maa on polvillaan. Voi tulla vaikeaa saada suhteita naapurivaltioon, joka varmasti voimistuu nopeasti. Samoin lentoiskut vaihvistavat vihanpitoa.
Olisi ollut järkevää osoittaa maalle tukea.
@STTuutiset Saksan jälkiä seurataan. Liian aikaista tehdä päätöksiä puoleen tai toiseen. Siellä sentään 56.000 hakemusta jonossa. Montakohan kymmentä Suomessa? Kuitenkin jätetyt hakemukset on käsiteltävä.
@MaaritAarni_S@PetteriOrpo@elinavaltonen Kannattaisi odottaa luotettavampaa tietoa, eikä levitellä Thaimaassa asuvan pakistanialaisen jostain nappaamia videoita tietämättä, mistä tilanteesta se on otettu/lavastettu.
@TimoVirta7@jojalonen On tietysti paljon työssäkäyviä kotoutuneita, joiden lapset kouluissa tai opiskelevat. Näin myös Saksassa. Kuitenkin perhe- ja sukulaissuhteet ovat heille tärkeitä. Kysymyksestä huolimatta, fiksu pääminsteri ilmaisee ensin ilonsa Assadin kaatamisesta
@jojalonen On tietysti paljon työssäkäyviä kotoutuneita, joiden lapset kouluissa tai opiskelevat. Näin myös Saksassa. Kuitenkin perhe- ja sukulaissuhteet ovat heille tärkeitä. Kysymyksestä huolimatta, fiksu pääminsteri ilmaisee ensin ilonsa Assadin kaatamisesta.
@jojalonen Meni viimeinenkin usko miehen selväjärkisyyteen. Olisi voinut tulla Pirran suusta. Ensimmäinen ajatus pakolaiset.
Huom. Saksassa n. miljoona syyrialaistaustaista, Turkissa 3 milj. ja kaikki haaveilevat pääsystä kotimaahan.
@katmarmi Persujen kantaa osasi odottaa. Ensirektiona huolestuminen pakolaisten tulosta oli yllätys pääministeriltä. Esim. Saksan Scholz iloitsi syyrialaisten puolesta ja esitti suruvalittelunsa Assadin uhreille ja toivotti rauhaa ja demokratiaa luvaten apua maan rakentamisessa.
@TikkanenJarkko "Työmarkkinaneuvotteluja ei pitäisi sekoittaa politiikkaan, hän sanoi."
Kukahan se pani pakan pahsti sekaisin, vaikka seuraukset olivat hyvin tiedossa.
@KaroliinaParta1@Tehy_ry @millaryt Valitettavasti on todettu, että PeVa on politisoitinut tällä hallituskaudella ja lopulliset ratkaisut joudutaan hakemaan EU tuomioistuimesta.
Suomeen tulee saada Perustuslakituomioistuin, johon politiikalla ei ole pääsyä.
Eikö Orpolla ole mitään tajua maailmanpolitiikasta? "EU on varautunut pokolaisten tuloon Syyriasta". Juuri nyt suuret pakolaisjoukot valmistatuvat Turkissa palaamaan Syyriaan. Ei ole mies ajantasalla mistään
@TomimPAAN@freyhk Ei ollut ravintolat, eikä kapakat. Koskee vain vähittäiskauppaa. Sunnuntailounas perhetraditio. Yleensä pitivät sitten maanantaina lepopäivän.
Mikähän olisi tilanne, jos palkkaa verrataan ostovoimaan? Saksa ja Ruotsi nousisivat monta sijaa ja Suomi putoaisi alempaan keskiluokkaan. Kun puhutaan Suomen hinnoista, moni ulkomaalainen tuttava huomauttaa, että Suomessahan on hyvät palkat. 😂
@minna_alander Lippu on lahja Putinin propagandalle ja ei oikein NATO-komformi. Joskus saksalaiset ystävät kommentoivat ilmavoimien sodanaikaista lentokalustoa.😉