Kolmen pojan mammalla kengät vaihtuvat lennossa kumisaappaisiin. Päivät OP Pohjolan maa- ja metsätalousasiantuntijana ja loput ajasta maanviljelijänä 🚜🐂
Tänään alkoi tämän 1768 rakennetun talon maalaus. Seinässä on vuoden 1918 taisteluiden jäljet. Kun näihin historian jättämiin koloihin kurkistaa, hirren sisässä näkyy edelleen srapnellit.
@EsaRuohola1@heikki74 Mielenkiintoista. Onkohan sama Busk, tai samaa sotilas sukua. Toinen paikan nimi kylässä on Korkinpelto, josta perimätieto kertoo, että siinä eli ruotusotamies Kork.
Iltatarkastuksella. Tämä mäki on lempilaitumeni. Tällä mäellä on kivikautiset asuinsijat ja sen nimi juontaa juurensa mäen kupeessa asuneen ruotusotamiehen mukaan – Puskinmäki.
Miten hyvältä voi tuntuakaan, kun gatorin katolla istuva kertoo, että hän kasvattaa isona lehmiä ja arvokkain niistä on niin hieno wagyu, että vartiat vartioi sitä 😅🤣🐃 Hyvää juhannusta!