@MartinPaasi@planerva Jokaisella kansanedustajalla pitäisi olla edes jonkinlainen perusymmärrys taloudesta, sen lainalaisuuksista ja mielellään kansantaloudesta. Tämän puuttuessa (nähtävästi todella monelta) ei ole mitään edellytyksiä käydä talouteen liittyvää keskustelua järkevällä tasolla.
Minusta on huvittavaa, että Suomessa naureskellaan Venäjälle, koska siellä kansa uskoo hallintonsa propagandaan.
Se mitä suomalaiset eivät tajua on, että ihan yhtä lailla he itse uskovat omien poliitikkojensa suoltaman propagandan - ellei sitten joku iso lehti kirjoita heille ettei tätä lausuntoa tai asiaa kannata uskoa.
Ja tiedättekö mitä? Lehdet eivät lähes koskaan kirjoita mitään negatiivista vallitsevista suurista moraalisista narratiiveista, joita poliitikot ylläpitävät. Näihin liittyvät lausunnot poliitikoilta uppoavat niin lehdistöön kuin tavalliseen kansaankin vailla kritiikin häivää.
Otetaan vaikka esimerkiksi hyvinvointivaltio. Miten hemmetissä meillä voi yksikään ajatteleva aikuinen ihminen olla sitä mieltä, että hyvinvointivaltio-malli voi kestää sellaisenaan ilman radikaaleja muutoksia? Valtion budjetin alijäämä huitelee pian 15 mrd. € / vuosi, BKT on noin 300 mrd. € ja kokonaisveroprosentti reilusti yli 40%.
Tämä tarkoittaa että yksinkertaistetusti talouskasvun pitää ylittää reippaasti yli 10%, jotta edes alijäämä pystytään kattamaan. Voin luvata: tätä ei tule tapahtumaan, ellei joku kiskaise uutta Nokiaa taikurin hatusta.
Miten siis tässä tilanteessa meillä ei ole yhtäkään vakavasti otettavaa puoluetta tulevissa eduskuntavaaleissa, joka pyrkisi tekemään tarvittavat menosäästöt ja veronalennukset? Ja tarvittavilla toimilla tarkoitan reilusti yli 10 mrd. € välittömiä leikkauksia julkisesta kulutuksesta, yleissitovien työehtosopimusten purkua ja verotuksen alentamista vähintään OECD-maiden keskiarvon tasolle.
Joten mitä jos lakattaisiin nauramasta niille venäläisille, jotka uskovat hallintonsa propagandan. He nimittäin suurella todennäköisyydellä menettävät henkensä mikäli he uskaltavat kyseenalaistaa virallisen hallinnon narratiivin ja lisäksi sen linjausten vastaista informaatiota pyritään kaikin tavoin sensuroimaan.
Suomessa taas ihan kaikki tieto on julkisesti saatavilla, josta jokainen ajatteleva aikuinen voi muodostaa itsenäisesti mielipiteensä. Mutta suomalaiset hallintoalaimaiset eivät sitä tee. Asiat muuttuvat todeksi vain jos hallintoeliitti kertoo heille sen joko omalla suullaan tai lehtien otsikoissa.
@someloinen@jessemauton Kuinka monta ex-toimittajaa tarvitaan kertomaan näistä samoista asioista, että riittää, jäbä? Eiköhän nämä nyt viimeisimpänä esiin tuodut asiat ja puheet vain vahvista aiempaa. Ei sen ihmeempää. Vahvaa (punaista) ideologiaa ei tosin kumota millään faktoilla.
@TereSammallahti Käsittämätöntä meininkiä taas kerran. Eikö tosiaan Ylen räikeän värittynyttä toimintaa valtion mediana saada raiteilleen neutraaliin uutisten välittämiseen? Sama sumutus vaan toistuu päivästä toiseen. Ei tartte arvailla millä kulmalla A-studioIssa taas näitä asioita ruoditaan.
🚨Sota islamilaista hallintoa vastaan on juuri alkanut.
Teille kaikille, jotka vastustatte sotilaallista väliintuloa Iranissa:
Kukaan ei pidä sodasta. Mutta miten te ehdotatte, että me iranilaiset vapauttaisimme maamme?
Olemme yrittäneet niin monta kertaa – kansannousuissa vuosina 2009, 2019, 2022 ja 2026 – mutta emme ole onnistuneet pääsemään eroon tästä hallinnosta.
Menisittekö ajassa taaksepäin ja sanoisitte ranskalaisille, että heidän pitäisi vapauttaa maansa natseista täysin omin voimin?
Pelkästään viimeisimmässä vallankumouksessa islamilainen hallinto tappoi 30 000–100 000 iranilaista. (Tarkkoja lukuja ei tiedetä, koska olemme tekemisissä terroristisen hallinnon kanssa)
Joten kysyn uudelleen:
Jos vastustatte väliintuloa, mikä on teidän realistinen ratkaisunne?
@matiasmakynen Taloustieteellistä koulutusta ei vaadita siihen, että ymmärtää tuottavuuden kasvun merkityksen valtion taloudessa. Jos keinovalikoima rajautuu verojen kiristämiseen eli yhä pienenevän kakun jakamiseen, miten se palvelee tavoitetta? Yläkoululainenkin osaisi kiristää verotusta.
@MartinPaasi@SuomenEduskunta Tsemppiä Martin! Sinua tarvitaan kipeästi tuossa talossa, rapatessa roiskuu ja toivottavasti karavaani kulkee. Opposiotion ankeuttajat eivät saa tuhota kaikkia kehityksen siemeniä.
Kiitos suomalaiselle medialle, kun edelleen aktiivisesti uutisoitte sodasta Ukrainassa. Ukrainaa ja sen mittavia ponnisteluja koko läntisen maailman ja demokratian puolesta emme saa unohtaa - päinvastoin. Sotaväsymys on juuri sitä mihin Venäjä pyrkii.
Ukrainan asia on meidän.
On Remembrance and Victory over Nazism in World War II Day, Nazi Putin launched a massive missile attack on Ukraine.
Over 50 missiles and more than 20 "Shahed" drones targeted infrastructure in Lviv, Vinnytsia, Kyiv, Poltava, Kirovohrad, Zaporizhzhia, and Ivano-Frankivsk regions. All necessary services are already working to mitigate the consequences of Russian terror.
The entire world must understand who is who. The world must not give a chance to new Nazism.