@jfkettunen Voi olla, ettei ole ihan riittänyt. Lähtölämmöstä riippuen itsellä mennyt noin 20-30min ja mittaristoon tulee vastusvalon sammumisen lisäksi teksti ”Akun valmistelu valmis”. Lämmityksen demoaminen vaatii siis yleensä vähän kiertelyä, mutta toimii hyvin oikeassa pitkässä ajossa.
@jfkettunen Kohde pitää laittaa naviin, kun akussa virtaa yli 24%. Lämmittää siihen asti, että varaustaso alittaa 20%, mutta muutaman kokeilun perusteella lämpö säilyy varsin hyvin myös tämän alapuolelle. Tässä kuva viikonlopulta noin -5 lämpötilasta, kun laturille meni lämpimällä akulla.
@SaleTimo Nykypäivänä monien aasialaismerkkien haaste. Valokatkaisija on todennäköisesti 0-asennossa, jolloin palavat vain keulan päiväajovalot tietyissä malleissa. Automaattiasento sytyttäisi automaattisesti ajovalot, jolloin myös takavalot palavat.
@topikanerva@durbu@sahkoautomiehet Silloin, kun on mahdollisuus kotilataukseen. Kerrostalossa ilman latausmahdollisuutta asuvalle sähköautoilu on etenkin näin etätyöaikana huomattavasti työläämpää kuin polttisautoilu. Pitää erikseen miettiä, milloin tekee tunnin kestävän latausreissun.
Soon. Found one of the last 996 pictures I took before taking it into winter storage last year. Also this was just before @Mikkoau’s first proper drive in it: quite fair, considering he owns 50%😅
Stuttgart started as a stud farm, so I felt responsible to show the latest offerings to old relatives. The plan seemed to confuse both the dog and the @Mikkoau. #porsche
This thing is absolutely insane. G-Wagen isn't something you'd expect to shine on an ice track, but lock the center diff and play with the weight transfer. V8 roars and the heavyweight sledgehammer drifts wildly from side to side.
Stunt works by @Mikkoau, as usual.