Mihin se ennakkoon hyvä sentteriosasto piiloutui kun pelejä piti alkaa voittaa? Yksi kanadalaislaituri on kanssa joutunut lymyyn tammikuun lopun jälkeen. Ei tuo edelleenkään näyttänyt siltä, että tuolla olisi liikaa voittajatyyppejä mukana. #JYPliiga
@PPuupponen Sekin olisi vähän kuin se kolmantena lämppärinä soittava paikallinen bändi. Soittoaikaa on vartti ja sekin ennen ovien avaamista. Hyöty koko illalla siis täysin olematon. Tosin emmä nyt tiedä tuottaako herrat Schnarr tai Dostie sen enempää. Saati Persson.
@heikkinen_tomi@SanttuLytsy Siellä Heikki Löfman on Keskarissa ihan saman havainnon äärellä kuin maallikkokin. Kun homma on välinpitämätöntä niin se myös näyttää siltä. Valitettavasti se on vähän kuin huono strippari, että aina vaan jostain löytyy maksajia veltollekin lihalle.
@heikkinen_tomi Eiks se Seppänen julistanut silloin kolme vuotta sitten, että välitila loppuu nyt. Se on totta, siirrytty jo ihan siihen välilihan viereen.
@SanttuLytsy Vähän jo säälitti kun Ojantakanen hymyssä suin kertoo toisella erätauolla, että ei oltu valmiina toiseen erään. Sekö niinku pääsi unohtumaan siinä ekalla tauolla, että miksi sitä on paikalle saavuttu? Mut palkka juoksee ja voi leijua atleettistatuksella. #jypliiga
@Kiekkokirja Se on sitä leadershipia, joka kiskoo muitakin mukaansa. Katos niin monta pelaajahaastattelua tältä kaudelta kun viitsit. Mulle ei ainakaan yhdenkään kohdalla tule kehon kielestä sellainen olo, että "hyppäisin ton perässä kaivoon".
JYPissä on vuosia puhuttu kaiken maailman prosesseista ja miten niissä kestää. Miten se on mahdollista, että #SaiPa ja #HPK sai prosessinsa puolessa vuodessa ihan uskottavaan kuntoon. Mikä sitä JYPin prosessia jarruttaa? #JYPliiga#liiga
@Kiekkokirja Ei se yksittäisistä pelaajista olekaan kiinni, persoonia on niin monenlaisia. Lähinnä sen kautta ajattelen, että voittavat persoonat ruokkivat yhteisössä paljon niitäkin, joilla ei välttämättä ole valtavaa mentaalikapasiteettia. Nyt näyttää, että kukaan ei ruoki ketään.
@Kiekkokirja Ihan hyvä analyysi. Jotenkin näyttää, että koko seurassa ei ole yhtään voittajatyyppiä vaan paikalla ollaan kun sieltä nyt sattuu palkan saamaan. Ihan toimistoa ja kaukaloa myöten.
@AlluGreen Jos viittaat Kärpät-peliin, niin periaatteessa joo. Tosin oon siitä pelistä sitä mieltä, että Kärppien pelisuunnitelma oli erinomainen ja eikä edes yrittäneet viihdyttää ketään. KalPa pelasi KalPaa eikä yllättänyt ketään, mutta silti valmius siihen oli ala-arvoinen.
Mulla on lopulta aika vähän vaatimuksia ammattiurheilua kohtaan, koska tarkoitus pyhittää keinot ja kaikki muu on vain puhetta. Mutta se on ehdoton, että tollasta ei voi tulla esittämään kotiyleisön eteen. #jypliiga#liiga