@Milwo Kysehän on olut-, eli alkoholijuomafestivaalista. Ei sinne sinne kilpailevia päihteitä haluta, oli laillista ei- bisneshän kärsisi kun olutta myytäisiin vähemmän.
@Milwo@bonusmaxi Kannabiksen kohdalla valvonta on sitä että poliisi puuttuu rikoslain puitteissa käyttöön, kasvatukseen ja myyntiin, valistuksen taso sitä että ensimmäinen kannabispiikki jos ei tapa niin ainakin siitä saa skitsofrenian, ja verotus loistaa poissaolollaan.
@lailliseksi Jengeistä ja Ruotsin tiestä jaksetaan olla huolissaan, ja ihan syystäkin. Eräs tepsivä lääke siihen, kannabiksen laillistaminen, on silti haram useimmille poliitikoille, vaikka se iskee jengien hyvin merkittävään myyntiartikkeliin. Markkina ei poistu kieltämällä.
@Milwo@MantilaIlkka Niin mutta se "viesti"- poliitikkojen vakiohokemahan on se että "minkä viestin annamme lapsille ja nuorille." Tosiasiallinen viestihän on että olkaapa hyvät arvon ammattirikolliset, markkina on teidän.
@KanniainenVesa@Tuumaustunti Lisäksi laillisesti myyvät tahot harvemmin esimerkiksi ryöstävät, pahoinpitelevät tai kusettavat asiakkaitaan, ja tavarakin tuppaa olemaan tasan sitä mitä asiakas on lähtenyt ostamaan. Suurin osa niin ollen äänestää jaloillaan laillisen ostopaikan puolesta.
@kimmojh@Milwo Kanadan malli vaikkapa käyttöön. -Keskivertopoliitikko: Ei toimi Suomessa mm. koska lapset ja nuoret. -Kanadassa on kovat rangaistukset heille välittäville. -Ei toimi Suomessa...
@MikaelRuneberg@Milwo Silti varmaankin oli poliitikoita joiden mielestä alkoholin kieltolakia voitiin pitää suhteellisen onnistuneena. Aivan samaan tapaan kuin helmikuussa 2026 luonnehti eräs kansanedustaja Suomen huumausainepolitiikkaa.
@ShaunSummersgil Jerseyn saarella pidettiin vaalit viime sunnuntaina. Sen tulosten perusteella kannattaa, jos aihepiiri kiinnostaa, seurailla tekevätkö siellä kuinka merkittäviä uudistuksia kannabiksen suhteen lähitulevaisuudessa.