"Mikä meidän nuoria miehiä vaivaa?" Kun Kelan pääjohtaja pakottaa HS:n kirjoittamaan kuten asia "ihan oikeasti" on.
Meinasin tuolilta pudota aamukahvilla. Että kappas, HS joutuu haastattelussa pakotetusti toteamaan nuorten miesten tilanteen, kun ei muuta vaihtoehtoa ole. Kelan pääjohtaja kun alleviivaa asiaa sanomalla "ihan oikeasti" riittävän monta kertaa. Pakko todeta pienen hörähdyksen kera, että olemme Varhilan kanssa tavanneet. Satakunnan HA oli alue, missä kävin soteuudistuksen aikaan eniten kouluttamassa.
Nyt sanon vain, että hyvä HS, minä EN ole menettänyt järkeäni kun olen aukonut päätäni tästä mistä Varhila puhuu. Hän on hämmentynyt, koska näkee seuraukset. Syyt ovat sen sijaan monimutkaisemmat.
Ollaan sen kysymyksen ytimessä, kuka tai mikä on tehnyt yhteiskunnan sellaiseksi, että pojille on "ihan vit*n sama", aivan kaikki. On se sitten mopomiitti tai nyt se, mitä Kelassa nähdään. Tämä poikien ja nuorten miesten syrjäytyminen ei ole käynyt vahingossa. Meitä asiasta huutaneita on kyllä riittänyt.
Mutta ei.
Teille on tärkeää ollut työntämällä työntää pojat tuonne missä he ovat. Olemassa olemattomuuden tunteen keskellä. Hyppiä tuon päällä, survoa pojat henkiseen suohon. Yksi isoimmista syyllisistä olette HS te. Sanonut tämän kymmeniä kertoja. Katsokaa omaa toimitustanne. Sen rakennetta, juttujen jakaumaa, niiden sisältämää viestiä pojista ja nuorista miehistä.
Nyt yksi piste siitä, että jutun tekee mies, koska sillä on vaikutuksensa. Otsikko toki saa mustan naurun aikaiseksi. Deskillä on vanha tuttu ote. Ja voin vain kuvitella, jos tämä koskaan mitään kuplaa läpäisee, että olette kädet ylhäällä: "Mitä? Mekö? Älytön syytös, olemme vain tasapainottaneet mies- ja naisjuttujen aiempaa vääristymää."
Kyllä: se vanha vääristymä oli todellista. Mutta te korjasitte itsenne kuin Kiina kulttuurivallankumouksessa. Heitetään kaikki objektiivinen järki menemään ja feministisen vallankumouksen barrikaadille! Punalippu käteen ja katse sorrettuihin, alistettuihin tyttöihin! Nuo patriarkaatin uhrit! Ja sillä on menty. Tulokset nähdään.
Ja ei, en ole persu enkä persuuntunut. Mutta on todettava, että he ovat ehkä ainoita jotka uskaltavat puhua tästä kuten asia on. Koska te, HS, olette myös poliittinen mahti. Kukaan ei uskalla sanoa asioita ääneen, paitsi nyt Varhila, jolla on aito data käsissään. Sama data on ollut käytössä vuosia. Nyt sen keskiössä oleva poikien kysymys vain tulehtuu kovaa vauhtia.
Niin että ei, en ole menettänyt järkeäni. Pahat sairaudet itsellä ja lähipiirillä tehneet ehkä sen, että itsellekin on aika pas*an sama olla enää kuvittelematta, että kirjoittaisin HS:iin mitään. Mutta on tilanteita, joissa se on myös yksi pas*an sama, kun asia menee edelle. Nähnyt tuon poikien tilanteen niin pitkään, että heitin "mediasuhteet" metsään ja rupesin hakemaan syitä sille, miksi poikien tilanne on tämä mikä on.
Että "ihan vit*u yksi vit*n sama" - ihan kaikelle.
Te olette HS tämän henkisen manipuloinnin keskiössä. Ette aivan yksin, mutta jos te havahtuisitte, mm. Opetushallituskin saattaisi herätä. Te luotte HS ilmapiirin, josta ministeriöiden naisvirkamiehet imevät feministisen ääritulkinnan sieluunsa aivan kuten te olette alkujaan tehneet toimituksessa.
Ainoa ongelma on, että nuo pojat eivät katoa. He marginalisoituvat. Turhautuvat. Kostavat. Ja syyllinen nro. 1 siihen on media. Suurimpana YLE:n rinnalla HS te. Jos haluaisitte, voisitte myöntää virheenne tämän todellisuuden luomisessa. Ikävä kyllä en usko siihen. Poikien tilanne on vain "pieni sivuoire ja hei, me olemme niitä hyviksiä. Persuhyttysten ininää."
Ikävä kyllä.
I know people who hate his guts -- people who live in a peaceful, free, and democratic country. I think I know why. He makes them "hold their manhoods cheap," to use Shakespeare language. They can barely tie his shoes, and they, somewhere, know it.
Leikkaukset tulee aloittaa siitä järjestöstä, joka huutaa perikatoa kovimmin.
Mitä äänekkäämpi kentältä kantautuva viesti on, sitä nopeampia ja suurempia leikkauksia tarvitaan.
Jos järjestö ilmoittaa, että siihen sijoitettu euro palautuu moninkertaisena takaisin, siitä on leikattava moninkertaisesti.
Jos järjestö varoittaa ihmisten jäävän tyhjän päälle, leikkaus on kohdistettava järjestön ihmisiin.
Jos järjestö kuvaa työtään korvaamattoman arvokkaaksi, sen työ tulee korvata markkinavoimilla.
Jos järjestö ilmoittaa työnsä olevan poikkeuksellisen tärkeää, sen rahoituksen leikkaaminen on poikkeuksellisen tärkeää.
Jos järjestö on jo äärirajoilla, se tulee leikata äären yli.
Periaate on yksinkertainen: mitä kovempaa se rääkyy, sitä enemmän sitä on leikattava.
Tavalliselle kansalaiselle verotus on suora menetys, mutta avustustalouden järjestökoneistolle korkea verotus on elinehto. Ero on ilmiselvä ja merkittävä.
Johtajien palkat maksetaan valtionavustuksista.
Verojen lasku tarkoittaisi leikkauksia juuri heidän löysään rahaansa. Siksi he käyttävät saamiaan tukia lobatakseen kireämmän verotuksen ja suuremman valtion puolesta, eli omaan taskuunsa.
Irvokas kierre, jossa järjestöpomot puolustavat suojatyöpaikkojaan veronmaksajan laskuun ilman maksajan suostumusta.
Insentiivien romahdus.Kun ihmiset huomaa, että panos ja tuotto ovat pysyvästi epätasapainossa, rationaalinen toimija lakkaa vetämästä rekeä täysillä ja alkaa rakentaa omaa turvaansa järjestelmän ulkopuolelle.
Kollektiivinen järjestelmä – oli se sitten huonosti johdettu firma, sosialistinen utopia tai yliverotettu hyvinvointivaltio – nojaa siihen oletukseen, että parhaat ja kyvykkäimmät jaksavat puskea eteenpäin pelkällä velvollisuudentunnolla ja solidaarisuudella. Kun palkitsevuus korvataan moraalisella uhrautumisvaatimuksella, ennen pitkää ahkerimmat alkavat tajuta olevansa lähinnä bensaa muiden koneeseen.
Motivaatio murenee. Ei draamoja, ei äkillistä kapinaa. Vaan investoinnit jätetään tekemättä, yritykset siirtävät kotipaikkaa, fiksut hajauttavat rahat globaaleihin ETF:iin Suomen sijaan.
Samalla lahjakkaimmat osaajat siirtävät joko itsensä tai laskutuksensa sinne, missä ahkeruudesta ei rangaista. Hiljainen eroosio.Sopimusyhteiskunta ei ole mikään pyhä paperi, jonka kukaan on allekirjoittanut. Se on pelkkä mentaalinen sopimus - toimitaan niin kauan kuin molemmat osapuolet kokevat voittavansa enemmän kuin häviävänsä.
Kun toinen osapuoli alkaa tuntea tulevansa systemaattisesti ryöstetyksi, luottamus katoaa. Sitä ei liimata takaisin juhlapuheilla.
Ja tässä kohtaa astuu kuvaan George Akerlof vuonna 1970. Hänen sitruunamarkkinamallinsa kertoo täsmälleen, mitä tapahtuu. Kun laadukkaimmat toimijat (myyjät) tietävät oman arvonsa mutta järjestelmä tarjoaa vain keskiarvon hintaa kaikille, parhaat vetäytyvät markkinalta. Jäljelle jäävät sitruunat.
Veropohja heikkenee, kannustimet heikkenevät entisestään ja spiraali kiihtyy. Spiraalin takia pakko paikata veroilla ja velalla kuristaen taloutta entisestään. Suomessa ollaan juuri siinä pisteessä. Ei yhtä romahdusta, vaan hiljaista laadun rapautumista – virta syö joenpenkkaa hiekanjyvä kerrallaan. Investointien huomataan kadonneen, parhaat lähtee tai vetäytyy, jäljelle jää yhä enemmän keskinkertaisuutta. Klassinen sitruunamarkkina, vain yhteiskunnan mittakaavassa.
Vastaava hupakkologiikka myrkytti meidätkin. Ja yhä heikentää heikoimpien tulevaisuutta.
Täälläkin törmää pseudoperusteltuihin väitteisiin, että harvinainen onnistuminen on itsessään todiste varkaudesta ja muusta moraalittomuudesta.
Että esimerkiksi Mika Anttonen ja Antti Herlin olisivat jotenkin ihmeellisesti rikollisia, koska valtava joukko ihmisiä on oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti pitänyt heidän diiliään parempana kuin muita tarjolla olleita mahdollisuuksia?
Taloudellis-yhteiskunnallinen hulluus on krooninen ja tuhoisa tartuntatauti. Ei katoa koskaan. Pitää tukahduttaa sinnikäästi.
LUE ILTALEHDEN UUTINEN👇
Katleena, 50, on ylpeästi YELitön – ”Minua ei kiinnosta veronmaksu eikä ylikorkeat eläkemaksut”
Hämeenlinnalainen Katleena toivoo, että jokainen voisi elää omannäköistä elämää ilman yhteiskunnan paineita.
Alkuvuodesta Katleena keskeytti jälleen YEL-maksunsa. Vaikka yrittäminen kiinnostaa, ylihintainen eläkemaksu ei ole ikinä tuntunut omalta.
– Se on ehkä eniten se veroympäristö. Minusta on jotenkin ihan pienestä pitäen tuntunut siltä, ettei se ole yhtään minua varten, kertoo Katleena.
– Eläkemaksuissakin on vähän tuo sama. Ettei tiedä, onko tämä YEL nyt ihan kuitenkaan minua varten.
Katleena ei osaa tarkemmin sanoa, mikä YELissä on tuntunut vaikealta. Sen sijaan veronmaksussa hän on joutunut kohtaamaan epäeettisiä tilanteita.
– Maksoin yrityksestäni veroja, mutta maksamani verot käytettiin siihen, että jotakuta ei vain huvittanut mennä töihin, hän kertoo esimerkin.
Tällä hetkellä YELittömyys on tuntunut Katleenasta oikealta ratkaisulta.
– Kyllä se suoraan sanottuna tuntuu ihan hyvältä. Kun koko aika ei mene eläkemaksuun ja tällaiseen, hän sanoo.
– Mutta vaikka olen sanonut, ettei minua kiinnosta veronmaksu ja olen ylpeästi YELitön, haluan kuitenkin painottaa, etten ajatellut olevani YELitön loppuelämääni.
Katleena pohtii parhaillaankin YELin maksamista, ja hänellä on myös Ilmarisen asettama kuvitteellinen työtulo. Kuvitteellinen työtulo on edellytys sille, että saa olla yrittäjä.
Katleena kertoo hakeneensa myös hiljattain eläkemaksun alennusta. Myöhemmin selviää, pääseekö hän jälleen aloittamaan YELin maksun syksyllä.
Maksut kuitenkin huolettavat, erityisesti Suomen korkean konkurssimäärän takia.
– Pelottaa myös mitättömät eläkkeet. Mitä siitä seuraa, kun yritykset pakotetaan maksamaan YELiä kymmenien tuhansien eurojen edestä? Miten sen kaiken saisi eläkkeellä takaisin, kun tuottosuhde on niin huono?
https://t.co/RTibDUK0GH
@ottojuote Päijät-Häme on omaan makuun kauneinta Suomea. Mäkisiä ja vihreitä maisemia kirkkaiden järvien läikittämänä.
Vaikkapa Padasjoen seutu. Ja nippanappa 2h Helsingin keskustasta.
@paulierik Ja tällä rimanalituksella hän oli silti tilan ainoa etäisesti valoa aistiva keskustelija. Virta hienosti varmisti, että tästä "debatista" ei kukaan selviä voittajana.