Perusoikeudet ovat hallituksen tahtotilan esteenä.
"Hallituksen tahtona on kyllä edetä rokotuspassin suuntaan, mutta voi olla, että tämä on Suomen perusoikeuksien näkökulmasta haasteellista, pääministeri Sanna Marin totesi."
Itsetuhoinen empatia kytkeytyy vahvasti yhteiskunnan feminisoitumiseen.
Naiset ovat tilastollisesti empaattisempia, ja heidän arvoikseen valikoituvat usein luonnollisesti tunne- ja hoivakeskeiset teemat. Kun tämä ajattelu tuodaan rajattomana päätöksentekoon, tuloksena on järjestelmä, joka suosii symbolista hyvyyttä oman kansan ja yhteiskuntajärjestyksen säilyttämisen kustannuksella.
Nykyinen länsimainen yhteiskunta näyttääkin yhä enemmän lapsettoman äidin aikaansaannokselta. Se purkaa hoivaviettiään vieraisiin, koska omia lapsia ei enää viitsitä hankkia.
Suomessa on koko Euroopan kylmin ilmasto, pisimmät etäisyydet ja korkeimmat verot.
Silti suomalaiset ottavat lainaa rahoittaakseen kreikkalaisille energiaremontit, italialaisille vapautuksen ajoneuvoverosta ja espanjalaisille lyhennetyn työviikon.
❤️ EU
Tässä syy, miksi perussuomalaiset haluavat
– rajata maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten sosiaalitukia.
– karkottaa ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia helpommin.
– perua oleskelulupia ja kaksoiskansalaisten kansalaisuuksia helpommin.
– kiristää kansalaisuuden ehtoja.
– kiristää oleskelulupien ehtoja.
– yleisesti kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa.
Zinaida pitäisi lähettää kotiin eikä suomalaisten veronmaksajien tulisi maksaa hänelle senttiäkään ja siksi haluamme jatkaa maahanmuuton kiristyksiä myös ensi kaudella. Se olisi koko maamme turvallisuudenkin kannalta tärkeää.
Miksi Suomi ei tuota samanlaisia tilastoja maahanmuuttajaryhmistä kuin Tanska?
Tästä näkee yhdellä silmäyksellä, mistä maista tulevat maahanmuuttajat ovat keskimäärin taloudellisesti hyödyksi ja mistä tulijat rasite.
Tämä oli kyllä helmi.
Varoitellaan äärioikeistolaisuudesta, mutta sanallakaan ei mainita, mitä termi tarkoittaa.
Se on vähän kuin poliisi tekisi julkaisun, jossa pyytäisi havaintoja epäillystä, josta kerrotaan tämän olevan ”henkilö”. Ei muuta. Tunnistetaanpa siinä sitten yhdessä, kenestä on kyse.
Poliisissa on hienoa ja kunniallista väkeä töissä – etenkin kentällä haalarit päällä.
Sitten on näitä taposlaisia tolloja kirjoittelemassa nettiin ihan mitä sattuu
Esimerkki, miten klaanit käyttävät valtaa Ruotsissa:
Expressen kertoo vasemmistopuolueen uudesta läpimenneestä valtiopäiväedustajasta.
Lehden mukaan hän on ollut puolueessa reilun vuoden, ei tehnyt mitään kampanjaa eikä jakanut vaalimateriaalia. Silti äänimäärä riitti – ja hän kiilasi ohi puolueen isojen nimien.
”En oikein tiedä, kuka hän on”, sanoo puolueen paikallinen pomo.
Expressen selvitti miehen taustaa. Vielä kaksi vuotta sitten hänen kansalaisuushakemuksensa hylättiin, syynä suuret velat, tukiriippuvuus ja se, ettei hän täyttänyt vaatimusta ”rehellisestä elämäntavasta”. Kansalaisuus myönnettiin vasta tänä vuonna.
Ja nyt hänestä tulee kansanedustaja. Oikeat verkostot äänestivät.
Ja kun tähänkin tviittiin tulevat kunnon ihmiset ojentamaan minua, että sellaista on demokratia, totean jo valmiiksi, että todellakin on. Myös sellaista on demokratia, että vaaleissa valtaan nousevat esimerkiksi silpomisen, burkan ja sharian kannattajat.
Ja juuri siksi kannattaa todellakin kontrolloida a) keitä maahan päästetään ja b) keille myönnetään kansalaisuus.
#Ruotsinvaalit
Suomessa yksikään lapsi ei näe nälkää siksi, että heidän vanhemmillaan ei ole muka varaa ostaa heille ruokaa, 'koska hallitus', vaan siksi, että heidän vanhemmillaan elämänhallinta on pettänyt, ja/tai ostavat rahoillaan mieluummin tupakkaa, alkoholia, tai muita päihteitä.
Tällaiset vanhemmat tarvitsevat tukea, mutta järkevä tuen muoto ei ole raha, koska sillä ostetaan vain lisää päihteitä.
Katkaisuhoito ja Tanskan malli, eli työvelvoite.
Oikeusvaltio Espanjan malliin: joku rikollinen ehtii miehittää vanhuksen asunnon, ja kun tämä yrittää saada asuntonsa vienyttä tunkeilijaa ulos, poliisi tulee tunkeilijan avuksi ja poistaa vanhuksen asunnosta.
Vasemmiston oikeusmalli.
Hieman alle viikko siitä, kun Turun Kokoomuksen riveistä paljastui muslimi, jonka mielestä:
- Lasten sukupuolielimiä tulee silpoa.
- Eläimiä pitää rääkätä, ennen kuin ne teurastetaan.
- Koraanin häpäisemisen pitää olla rikos.
- Suomalaiset kaivaa verta nenästään arvostellessaan islamia.
- Homojen kutsuminen naisiksi on ok.
- Vastakkaisten eduskuntavaaliehdokkaiden uhkailu on jees.
Mitä tekee Turun all-female-panel? Aivan, arvasit oikein, tukee kyseistä muslimia ja tuomitsee hänen kantojensa arvostelun rasismina.
Sain tuntemaltani espoolaiselta perheenisältä luettavakseni sähköpostiketjun ja muuta todistusaineistoa islamin ja kristinuskon eriarvoisesta kohtelusta Espoon kunnallisessa päiväkodissa. Sovimme, että henkilöllisyydet ja sijainti salataan yksityisyyden suojelemiseksi. Jos olet espoolainen poliitikko, ja haluat asiasta lisätietoa, laita mulle viestiä.
Tässä sähköpostiketjun ja muun todistusaineiston perusteella asia tiivistettynä:
Eräässä espoolaisessa kunnallisessa päiväkodissa joulu 2025 ja pääsiäinen 2026 järjestettiin iltapäivän pajoina. Niitä ei kutsuttu juhlaksi. Pajat alkoivat yleensä siihen aikaan, kun lapsia haetaan, joten osallistuminen oli käytännössä vapaaehtoista. Pajat eivät olleet osa päiväkodin yhteistä arkista toimintaa.
Eid on islamin juhla, jolla päätetään ramadanin paastokuukausi. Eid 2026 järjestettiin aamupäivällä nimettynä juhlana (huomaa juhla-sanan käyttö) ja vielä niin, että kyseessä oli kolmen espoolaisen päiväkodin yhteisjuhla. Ohjelmassa oli kieli- ja kulttuuriopettajan pöytäteatteriesitys, askarteluja ja ryhmien toisilleen tekemiä lahjoja. Vaihtoehtoista toimintaa ei ilmoitettu. Lapset osallistuivat tähän osana päiväkodin yhteistä arkista toimintaa.
Espoolaisisän mukaan ja sähköpostikirjeenvaihdon perusteella ero oli selvä: islamin kulttuurin tapahtumille juhla, teatteri ja yhteinen tilaisuus salissa, kristinuskon kulttuurin tapahtumille paja haun aikaan. Espoon kulttuurien juhlakalenterissa sanotaan, että kaikkien lasten kulttuurien juhlapäivät huomioidaan tasapuolisesti. Perheillä oli ollut mahdollisuus kirjoittaa juhlat, joita perheessä juhlitaan, listaan, mutta ei ollut saanut tietoa, että toteuttamistavasta voisi esittää toiveita. Jostain syystä Eid järjestettiin päiväkodissa aamupäivällä ja osana arkista toimintaa kun taas esimerkiksi Joulu”paja” (jota ei jostain syystä haluttu kutsua juhlaksi), oli iltapäivällä vapaaehtoistoimintana, johon vaadittiin lapsen vanhemman osallistuminen.
Päiväkoti vastasi, että kalenteri rakennetaan perheiden ilmoituksista, toteutustapa vaihtelee ja uskontoa ei harjoiteta. Viesti on ristiriidassa todellisuuden kanssa, koska islamiin kuuluva Eid järjestettiin kaikille yhteisenä, mutta Joulujuhlaa ei.
Huoltajan kysymys jäi sähköpostikeskustelun perusteella auki ja siihen ei koskaan tullut vastausta: jos päiväkoti järjestää juhlia, miksi osa niistä on yhteisiä tilaisuuksia (islam) ja osa pajoja, joihin ei tarvitse jäädä (kristinusko).
Alla kuvankaappaus Facebookista espoolaisen päiväkodin (ei liity suoraan yllä olevaan keissiin) postauksesta Eid-juhlasta vuodelta 2025. Tuo mielestäni vahvistaa, että kyseessä ei ole sattuma tai poikkeus, vaan espoolainen käytäntö.
Viisi eritrealaista ja yksi marokkolainen saapuivat salaa peiton alla pohjolaan.
Kun moni kysyy nykyään, että miksi pidätte SEND THEM BACK -lippiksiä, niin juuri tämän vuoksi.
Nimittäin mikään muu puolue Suomessa ei suhtaudu laittomiin maahanmuuttajiin tiukasti, paitsi Perussuomalaiset.
Haluamme pitää niin Suomen, kuin Euroopan, rajat kontrollissa.
Kiitos Rajavartiolaitokselle tehokkaasta valvonnasta, jotta nämä laittomat lusikkamamut eivät päätyneet kaduillemme.
Seuraavaksi: SEND THEM BACK!