Kansanedustaja, Oulu. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja. / MP, Leader of @Demarit Group in the 🇫🇮 Parliament. @PES_PSE Presidency. Former EU Minister.
Vaalitulos on vahvistettu ja äänet laskettu. Sain 12 272 ääntä, mikä on valtavan hyvä tulos. Lämpimät kiitokset suuresta luottamuksesta!
Oulun vaalipiirissä jo alueluevaaleista lähtenyt kannatuksen kasvu näkyi: SDP paransi historiallisesti asemiaan ja on nyt vasemmiston suurin.🌹
Toivon, että Suomi selväsanaisesti puolustaa sopimuspohjaista maailmanjärjestystä ja kansainv��listä oikeutta. Jos jokainen maa ottaa lain omiin käsiin, on seurauksena vahvempien valta, ja se ei ole Suomen tapaisen pienen maan etu.
Suomi taistelee juuri nyt lujasti Ukrainan itsemääräämisoikeuden puolesta ja samoja periaatteita on syytä kunnioittaa kaikkialla maailmassa.
Yhdysvaltojen asema maailmanpolitiikassa on niin keskeinen, että on erityisen tärkeää, että myös USA sitoutuu kansainvälisen sopimusjärjestelmän kunnioittamiseen ja puolustamiseen.
Venezuelan autoritaarinen johtaja Maduro ei edusta kansansa etua, eikä tulevaisuutta. Hänen aikansa päättymistä maan johdossa vain harva jää kaipaamaan. Venezuela tarvitsee selkeän suunnanmuutoksen kohti vapautta, demokratiaa ja oikeusvaltiota.
Venezuelassa on syytä nopeasti järjestää vapaat vaalit ja antaa kansalaisille mahdollisuus demokraattisesti määrittää maalle uusi suunta. Näiden vaalien tulisi olla kansainvälisesti ja luotettavasti valvotut. Miljoonille Venezuelasta naapurimaihin paenneille on avattava tie palata rakentamaan maataan.
Tässä tilanteessa myös Euroopan unionin on toimittava nopeasti: EU-maiden on pikaisesti muodostettava yhteinen linja, kuinka tukea demokraattista muutosta Venezuelassa ja kuinka yhdessä puolustaa monenkeskistä kansainvälistä sopimusjärjestelmää.
Es ist empirisch erwiesen, dass der gleichberechtigte Zugang von Frauen zu Entscheidungsprozessen, insbesondere in der Außen- und Sicherheitspolitik, von entscheidender Bedeutung ist. Eine stärkere Beteiligung von Frauen in Entscheidungspositionen bedeutet stabilere Friedensprozesse & langfristigere Sicherheit.
EU ja turvallisuus on teema, joka sisältää paljon vaikeita kysymyksiä, totesi maakuntapäivien juontaja Piia Pasanen avatessaan paneelikeskustelun. Vastauksia etsimässä ja antamassa panelistit Heikki Heiskanen, Charly Salonius-Pasternak, Tytti Tuppurainen ja Kaisa Ainasoja.
Puhemies Halla-ahon on varmistettava eduskuntatyön sujuvuus sekä opposition toimintaedellytykset. Pääministeri Orpon on varmistettava, että hänen hallituksensa ja erityisesti oman @kokoomus ministeriryhmän ministerit toimivat yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.
Kyselytunti on opposition keskeinen areena haastaa hallituksen politiikkaa, johon ministereiden on velvollisuus osallistua. Vain Suomen viralliseen edustamiseen liittyvät ulkomaan tehtävät ovat hyväksyttävä syy olla pois. Viimeksi tänään Ikonen oli pois ilman hyväksyttävää syytä.
It was a pleasure to speak on the main stage of the Warsaw Security Forum #WSF2025 on Baltic Sea security, in an excellent panel with distinguished colleagues! The discussion was insightful and forward-looking – cooperation and unity are key to the strength of our region. Helping Ukraine achieve victory is also the best long-term security guarantee for the Nordic-Baltic region.
@AnnwieAnna@TyttiTup@JacekSiewiera Antoine de Braquilanges
On my way to Warsaw. Highly important to exchange views at this time of constant hybrid attacks. Will be addressing the Forum on Warsaw stage on Tuesday afternoon.
🌟 Historic opening at #WSF2025 🌟
🇺🇦 President Volodymyr Zelensky (@ZelenskyyUa) will join us online - tomorrow, at the opening of the Warsaw Security Forum as Keynote Speaker & Guest of Honor. His words will set the stage for 2 days of global debate on freedom & security.
📍 Sept 29–30, Warsaw
Watch us live on Youtube: https://t.co/DEkVzAcRrd
#Ukraine #Zelensky #Security #DividedWeFall
Hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, nyt siihen on matkaa yli 170 000. Tätä railoa ei hallitus ennätä korjata. Suomen työllisyysaste jää vm:n uusimman ennusteen mukaan hallituskauden lopussa merkittävästi alemmas kuin mistä hallitus aloitti. 2/2
Hallituksen työllisyyslupaus on petetty.
Suomen työttömyys on ennätyskorkealla. Vastaavia lukuja on viimeksi nähty vuonna 1998. Tätä vauhtia Orpon hallitus vie Suomen Euroopan työttömyystilaston kärkeen. Työttömyyden pelko jarruttaa jo kotimaista kulutusta. 1/2
My long time friend, @SenRubenGallego visited Helsinki Security Forum assuring us that US interests are in the strong partnership with Europe and Finland. Ruben stands for responsible foreign policy and responsible economic policy for the US. He found like-minded friends here!
It was an honor to meet with President @alexstubb.
The U.S. partnership with Finland, and with our NATO allies, remains vital in countering Russia’s ongoing hybrid warfare.
I will continue working with my colleagues in Congress to ensure this valued relationship grows even stronger.
In an #HSF2025 interview, US Senator @RubenGallego assesses the US response to Russia’s security violations across Europe.
The US should be doing more, he says.
“Our foreign policy stems from what the President feels that day. That is not how we are used to doing statecraft."
Tapasin tänään Suomessa vierailevan senaattori Ruben Gallegon.
Keskustelimme Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa. Vahvistamme transatlanttista yhteistyötä näinä epävakaina aikoina. Keskustelimme myös Suomen ja Yhdysvaltojen suhteista.
Senaattori Gallego on Suomen ystävä. Torpan vieraskirjaan on kertynyt mukava määrä muistoja vieraista.
A good exchange of views with @SenRubenGallego today.
We discussed Russia’s war of aggression in Ukraine and agreed on the importance of a strong transatlantic alliance in these unpredictable times. We also discussed bilateral relations between Finland and the United States.
Senator Gallego is a good friend of Finland and our region.
Orpon oikeistohallitus jättää perinnöksi kaikkien aikojen velkasaldon. Tavallisia suomalaisia kurittaa ennätyksellinen työttömyys. Miljardien veronkevennyksistä ei jää pieni- ja keskituloisille palkansaajille ja yrittäjille juuri mitään käteen. #ykkösaamu
https://t.co/v2NNhT48sB
SDP:n @AnttiLindtman teki Ykkösaamussa selväksi vaihtoehdot Suomen asioiden hoitamiseksi. Ulkopolitiikassa johdonmukainen linja. Sopeutuksiin, veropolitiikkaan, työttömyyden hoitoon ja kasvupolitiikkaan Lindtman esitti useita selkeitä vaihtoehtoja.
Suomen suuntaa voi muuttaa.