Sain viestiä helsinkiläisen ala-asteen rehtorilta. Hän halusi kertoa koulujen arjesta. Asioista joista media vaikenee. Tapasimme kasvotusten ja kuuntelin. Rehtori pyysi, että tämän henkilöllisyys pysyisi salassa. Sen lupasin. Hän kuitenkin toivoi, että tämän kertomat asiat tulisivat julkisuuteen. Senkin lupasin.
1. Parrakkaat 2. luokkalaiset
Rehtori kertoi, että koulun 2. luokalle oli nyt syksyllä tullut uusi oppilas. 180 senttinen parrakas miehenalku. Henkilöllisyystodistuksen mukaan poika oli 8 vuotta vanha. Rehtori näki heti, että lapsi on vähintään 15-vuotias, ehkä vanhempikin. Kyse ei ole vain yhdestä tapauksesta vaan laajemmasta ilmiöstä, joka kosketaa erityisesti erään Itä-Afrikan maan ja muutaman Lähi-idän valtion kansalaisia. Ja ongelma muodostuu sitä suuremmaksi, mitä vanhemmaksi lapset kasvavat. Pahimmillaan yläkoululaisten seassa istuu yli 20-vuotiaita "lapsia".
Koulut ovat ilmiön edessä voimattomia. Ei ole ketään viranomaista, kuka voisi ryhtyä selvittämään tilannetta. Ikätestit edellyttävät lapsen vanhempien suostumusta. Rehtorilla olikin konkreettinen ehdotus: jos koulussa herää perusteltu epäily lapsen todellisesta iästä, tulisi tämä voida määrätä tarkempiin ikätutkimuksiin.
Tämä olisi kaikkien edun mukaista.
2. Koston kulttuuri
Rehtori valitteli, kuinka tiettyjen ulkomaalaisten oppilaiden keskuudessa vallitsee koston kulttuuri. Suomalainen tapa sopia ja antaa anteeksi on heille vieras. Tässä ulkomaisessa kulttuurissa vääryys täytyy kostaa. Lapsi kostaa toiselle lapselle. Isoveli toiselle isoveljelle ja perhe toiselle perheelle. Hymyily väärällä hetkellä saattaa myöhemmin johtaa hymyilijän puukottamiseen. Perheen ja suvun kunnia menee kaiken edelle. Jopa suomalaisten lakien.
3. Tulkkauskustannukset
Rehtori valitteli, kuinka koulun budjetista merkittävä osa menee tulkkauskustannuksiin. Jopa vuosia Suomessa asuneet vanhemmat saattavat ilmoittaa tarvitsevansa tulkkia. Pahimmillaan tulkki on tilattu, mutta vanhemmat jättävät tulematta sovittuun palaveriin. Rahaa palaa taivaan tuliin. Tilanne on erityisen ikävä, kun kouluilla on muutenkin tiukat budjetit.
Ratkaisu voisi olla sama kuin Tanskassa: veronmaksajien kustantama tulkkaus loppuu, kun olet asunut kaksi vuotta maassa.
4. Taksimatkat
Suomalaiset lapset liikkuvat yhä vähemmän ja ovat entistä lihavampia. Samaan aikaan yhä suurempi osa oppilaista on oikeutettuja liikkumaan koulun ja kodin välisen matkan taksilla. Taksimatkat muodostavat ison kustannuksen veronmaksajille. Tällä hetkellä taksimatkaan ovat oikeutettuja monet sellaisetkin oppilaat, jotka kykenisivät ongelmitta matkustamaan julkisilla. Mutta kun taksioikeus on kerran myönnetty, sitä on vaikea ottaa pois.
5. S2-oppilaiden liiallinen määrä
Rehtori kertoi, että S2-oppilaiden liiallinen määrä vaikeuttaa opettamista ja heikentää oppimistuloksia. Kun oppilaista puolet tai enemmän puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, eivät he opi ikinä suomea. Samalla myös muissa aineissa oppimistulokset heikkevät. Rehtori totesi, että maltillinen määrä S2-oppilaita mahdollistaa opetuksen asianmukaisen järjestämisen siten, että oppimistulokset eivät heikkene. Nykyisin käytössä olevat jäykät oppilaaksiottoalueet eivät mahdollista S2-oppilaiden tasaisempaa jakamista. Rehtori totesi, että kouluilla tulisi olla laajemmat oikeudet sopia keskenään oppilasmääristä ja etenkin S2-oppilaiden jakautumisesta eri koulujen välillä.
@SarasvuoJari Jukkinen sektori ei ole vain rahankäyttäjä vaan ostaja. On kohtuullista odottaa, että julkisen sektorin ydinosaamista olisi ammattimainen osto- ja hankintaosaaminen.
Veronmaksajalle tärkein kysymys ei ole pelkkä budjetin koko, vaan miten tehokkaasti budjettivarat käytetään.
@BarackObama In Finland, we are puzzled by the deep divisions in the United States. We recently had a presidential election with very civilized candidates.
The only thing missing from my copy of President Obama’s book is a personal dedication.
@nikopikkuaho@ER_Korhola Annika Saarikon johtama keskusta mahdollisti Rinteen-Marinin katastrofaalisen hallituskauden, pysyi vihervasemmistolaisessa rintamassa Orpon hallitusneuvotteluissa ja jatkaa nyt samaa myyräntyötä oppositiosta. Toivon on nyt Antti Kaikkosen varassa.
Tutkija seurasi vuoden ysiluokkalaisten opiskelua, ja nyt hänellä on ehdotus: ”On ihan pakko pakottaa” - Kotimaa | https://t.co/MANtgCaDFd https://t.co/RhvNcG2QVE
@VilleNiinisto@SariEssayah@vihreat Jätithän komissiolle vastaavan kysymyksen edellisellä hallituskaudellakin? Itse asiassa saatan olla kallellaan kannallesi, mutta nyt tämä tapa näyttää epämiellyttävältä.
@sannigrahn@HUS_fi@helsinginsote Valtioneuvoston jäsenet pitäisi vapauttaa täysin peruskivenmuurajaisista, harjannostajaisista, kaikenkarvaisista vihkiäisistä. Ei siksi, että tilaisuudet olisivat arvottomia, vaan siksi, että ministereiden aika ja voimat olisi saatava käytettyä oikein.
@Sukkola Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Jukka Kemppisen mukaan JSN:n toimena on ”varjella sanoma- ja aikakauslehtiä oikeudenkäynneiltä”, ja "jottei tätä huomattaisi, JSN sanoo liikuskelevansa sananvapauden asialla". Blogi ”Miksi et jo kuole” JK 20.5.2007
@OsmoSoininvaara Nopean junan ratayhteyden tarve on väistämätöntä. Junamatkustaminen on mukavuudeltaankin ylivoimaista. Keskustasta keskustaan ilman siirtymisiä ja jonotuksia. Miksi viivyttelemme?
@Sukkola Väitetään, että haastateltavan annetaan yleensä tarkastaa julkaistava teksti, mutta ei otsikkoa. Ja että otsikon yleensä tekee eri toimittaja kuin jutun. Houkutteleeko klikkauksien tavoittelu ylilyönteihin?
@Sukkola Tarvitsisimme vahvoja mielipidevaikuttajia, jotka pystyisivät saamaan ihmiset lopettamaan tämän järkyttävän vastakkainasettelun! Pieni kansa. Lähes kaikilla edellytykset elää hyvää elämää. Ja auttaa niitä, joilla ei. @pekkasauri@niinisto@SarasvuoJari