@SetEetu Muitakin yhtymäkohtia: joukkueurheilussa pelaaja on asiakaspalvelija ja valmentaja asiakas, joka päättää, jatkuuko palvelujen käyttäminen vai ei. Myös työelämässä pomo on työntekijän asiakas, joskin ei aina se tärkein.
Kouluissa ja vastaavissa pitäisi olla lähtökohtaisesti kasvisvoittoista ruokaa. Kunnilla ja seurakunnilla on vastuu sekä vähentää päästöjään että kasvattaa ilmastovastuuseen. #vähemmänlihaa#seurakuntavaalit
@tittahannele @SarasvuoJari Jos en ole täysin väärin ymmärtänyt, niin nimenomaan varhaiskasvatuksessa roolit työntekijöiden kesken usein sekoittuvat. Kaikki eivät välttämättä tee mitä osaavat, vaan mitä haluavat. Jokaisella on oikein toteuttaa itseään -tyyliin.
Hyi helvetti. Tämän takia meillä juodaan kauramaitoa.
Myönnän kaikenlaisen kelvottomuuteni ja tekopyhyyteni, mutta jossain vaiheessa oma #pahuustase pakottaa parannuksen tekoon.
Me kuluttajat voimme tehdä osamme. Silti pahuuden vastaisessa kamppailussa päävastuu on päättäjillä.
@JuhoSuoramaa Näin se on.
Vaikka itse koenkin, että jo nyt voitaisiin hyvin luopuakin jostain asioista, ihan kollektiivisesti.
Kukaan ei tarvitse 400 grammaa lihaa joka päivä.
People who seek substantive change are almost always told some version of:
- “you’re crazy”
- “you don’t know anything”
- “you’re too [old/young/quiet/loud/whatever]”
To detractors, you will never be good enough. To friends, you are always enough.
So just do your thing! 💪🏽💜
Zinedine Zidane on kovaa vauhtia pelaamassa jalkapallo-nimistä peliä läpi. Enää puuttuu loppuvastus: yli puoli vuotta SJK:n valmentajana. #veikkausliiga