@HNordensved@KKyppo@EPohjansaari Tästä ei tarvi huolta kantaa😅 Meillä on ihan jäätävä määrä aivan pimeää sakkia täälä vapaana kulkemassa ja kerjäämässä modernin somen mahdollistamaa huomiota omille häiriöille.
Aivan pellemaailma. Koko 2000-luku menty helvetillistä alamäkeä päin persettä.🤡 Eikä loppua näy.
@OverridePremium Joo, eihän ne hirren jöllikätkään tietty ihan itestään tainnu mennä paikoilleen yms, että miks sitä toisaalta alkaa näin lopussa oikomaankaan😅👌🏿
@KKyppo@Mukavapoika En unohda ikinä, kun kerran avasin 8kpl tortillapaketin ja paketissa oli 9 tortillalettua. Se oli todellinen onnistuminen ja kohtalon oikku.
Välillä kun ahdistaa niin tuota tulee mietittyä. Muistettava, että joskus tulee joka työnnöllä ja joskus taas ei.
@JanneSoini Ihailen kun joku pystyy tuota paskaa lukemaan. Nyt on lähtökohtaisesti niin raskas aihe ettei mitään mahdollisuutta tutustua tuohon paskaan sanan vertaa😮💨
@JethroRostedt Mua se kyllä vähän haittaa. Subilta tulee hyviä elokuvia iltaisin. Näkeehän ne nyt sovellukselta, mut ei o tullu katottua kun lätkäpelit vasta sieltä.
@SamiRojo1@KristiinaAhl Mä olen nyt muuten myös Tallinnassa sattuman oikusta. Olen käynyt tuola kadriorgin puistossa, ja jos en täysin väärin muista join pienen oluen tuossa palatsin edessä.
@Penttilehtio Kävin just juoksemassa reippaan 5km lenkin. Huomena vähän kevyempi sitten🫱🏿🫲🏾 Juokseminen on hienoa puuhaa, pääsee nopeammin paikasta toiseen.
@pbyrokraatti@penttialajoki1 Olen sanonut yli 20 vuotta, että vallitsevassa turvapaikkajärjestelmässä ei ole mitään järkeä. Ei kenenkään kannalta.
Vihdoin tästä on alettu keskustella, vielä kun saadaan jotain toimia tehtyä.