@Jrvinen_J 72 neitsyttä marttyyrikuolemasta kuulostaa sen verran maallisiin himoihin liittyvältä, että vain saatana voisi luvata semmoista. Ave Christus Rex!
Pieni poliisi ehkä toimi aikana kun Suomi oli luottamusyhteiskunta, jolloin maahan ei oltu raahattu kaksin käsin rikostilastoissa loistavia viranomaisvastaisia insinöörejä, ja kun suurin osa poliiseista omasi auktoriteetin ja olivat ammattitaitoisia sekä voimankäyttöön kykeneviä.
Suomessa on maailman suurin julkinen sektori, mutta maailman vähiten poliiseja.
Ja kun se ei riitä, Poliisiammattikorkeakoulu tekee DEI-päissään kaikkensa romahduttaakseen poliisin tason, kyvykkyyden ja auktoriteetin.
Näin valtio antaa vastinetta veroillesi.
Suomessa on vähiten poliiseja koko maailmassa!
Poliisien määrää pitää lisätä, ja haettava lisää resurssia joustavasti eri keinoilla.
Muissa maissa on vielä poliisin lisäksi puolisotilaalliset joukot ja laaja poliisireservi, miksi meillä Suomessa ei ole? #perussuomalaiset#persut
@alex_gunsberg Eihän Suomessa ole äärioikeistoa, ei käytännössä edes oikeistoa. On vain vasemmiston eri sävyjä. Suomi tarvitsee aidon oikeistopuolueen.
@IhanvaanMiika Tiesitkö, että ihmiset on tuntevia olentoja jotka Suomessa tavataan tappaa abortoimalla. Tää yllättäen aiheuttaa vauvoille aika äärimmäisen tuskallisen kuoleman.
Aikanaan 80-luvulla Helsingissä toimittaja kysyi poliisipäälliköltä, mitä Asematunnelille pitäisi tehdä. "Valetaan se täyteen betonia", sanoi päällikkö. Yllättynyt toimittaja kysyi jatkokysymyksen: "Entä ne tunnelin nuorisojengit?" Poliisipäällikkö vastasi: "Jätetään ne sinne."
Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat,
eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
Yrittäjät sit ku niille on v*ttuiltu kymmenet vuodet ja verotettu hengiltä. Eikä niitä enää kiinnosta vaa pistää pillit pussiin eikä työllistä enää ketään tai tuota valtiolle verotuloja