Olen 57-vuotias ja sanon sen suoraan: meidän sukupolvemme eläkkeet maksetaan nuorten selkänahasta.
Suomalainen työeläkejärjestelmä on laillistettu pyramidipeli. Alle 35-vuotias maksaa neljänneksen palkastaan pottiin, jota ei itse omista, ei saa sijoittaa eikä voi jättää perinnöksi. Kukaan heistä ei usko näkevänsä niitä rahoja enää koskaan.
En halua suojella "saavutettuja etujani" omien lasteni tulevaisuuden kustannuksella. Järjestelmä on pakko uudistaa.
Korporatiivinen pakkojärjestelmä on purettava ja tilalle luotava henkilökohtaiset eläketilit, joissa on aito omistusoikeus ja valinnanvapaus. Valtion tehtäväksi jätetään vain vanhuusköyhyyden estävä perusturva, loppu kuuluu yksilölle.
Meidän yli viisikymppisten on uskallettava joustaa. Korjataan tämä korttitalo vapauden ja omistajuuden pohjalle – ennen kuin nuoret tekevät sen puolestamme.
MIKÄ VITUN TEHOMAKSU?
Olen omakotitalon omistaja.
Maksoin tontin. Maksoin talon. Maksoin sähköliittymän.
Maksoin sähköstä. Maksoin siirrosta.
Maksoin veroista, maksoin varautumisesta, maksoin siitä että Suomessa ylipäätään voi asua.
Ja nyt joku on keksinyt tehomaksun.
Eli uuden tavan rahastaa tavallista ihmistä – sanomatta sitä veroksi.
Tehomaksu ei katso paljonko sähköä käytät vuodessa.
Se katsoo kuinka kovaa vedät kerralla.
Otetaan täysin normaali talvi-ilta omakotitalossa, ei mitään luksusta:
sähkölämmitys ~6 kW
sauna ~8 kW
uuni ja liesi ~3 kW
lämminvesivaraaja ~3 kW
sähköauto kotilaturissa (ihan perus) ~11 kW
YHTEENSÄ: 31 kW
Ei bitcoin-louhintaa.
Ei datakeskusta.
Vaan suomalaista arkea: koti lämmin, ruoka pöydässä, sauna päällä ja auto latauksessa – kuten on käsketty tekemään.
Ja nyt se fakta, joka pistää vituttamaan kunnolla.
Esimerkiksi:
Raaseporin Energia**:
Tehomaksu 2,47 €/kW/kk (sis. ALV 25,5 %).
Lasku on armoton ja yksinkertainen:
31 kW × 2,47 € = 76,57 € / KUUKAUSI
Pelkästään tehosta.
Ei kulutuksesta.
Ei kilowattitunneista.
Vaan siitä, että yhtenä iltana elämä osui samaan aikaan.
Vuositasolla: 76,57 € × 12 kk = 918,84 € / VUOSI
Lähes tonni vuodessa.
Yksi piikki.
Yksi normaali ilta.
Yksi sauna, yksi ruoka, yksi auton lataus.
Ja tämä on vasta yksi maksu lisää vanhojen päälle.
Tätä myydään kauniilla sanoilla:
“Ohjaa kulutusta”
“Kannustaa tehokkuuteen”
“Ei ole vero, vaan maksu”
Haistakaa pitkä paska.
Tämä on silkkaa rahastusta.
Tekninen koukku, jolla saadaan lisää rahaa ilman että kukaan uskaltaa sanoa ääneen:
sähkön hinta nousee – taas.
Ja arvatkaa keihin tämä osuu? Ei kerrostaloihin.
Ei niihin, joilla ei ole lämmitysvastuuta.
Vaan:
† omakotitaloihin
† sähkölämmittäjiin
† maaseudulle
† ihmisiin, jotka eivät voi elää sovelluksen ja kellon mukaan
Kodin piti olla turva.
Nyt siitä tehdään mittauspiste.
Sauna on riski.
Uuni on väärään aikaan.
Autoa ei saisi ladata, vaikka sellainen on pitänyt ostaa.
Ja jos et pysty kikkailemaan, siirtämään tai automatisoimaan kaikkea? Maksat.
Tämä ei ole vihreää.
Tämä ei ole reilua.
Tämä ei ole järkeä.
Tämä on hiljainen lisälasku, jonka toivotaan menevän ohi, koska “ei se ole kuin muutama kymppi kuussa”.
Niin.
Mutta se on taas yksi kymppi liikaa.
Minä huomaan.
Minä lasken.
Ja minä sanon tämän ääneen:
MIKÄ. VITUN. TEHOMAKSU.
Kari von Hauho
The well-known Soviet and Russian film director and writer EDUARD TOPOL (Edmond Topelberg) has written an open letter to US President Donald Trump.
"Dear Mr. President!
Dear Donald!
As the author of fifty books and a dozen films about Russia, I consider myself entitled to inform you before your meeting with Putin.
You should know that he cannot stop the war with Ukraine, even if you give him your Mar-a-Lago villa on Palm Beach, Trump Tower in New York, and a dozen of your golf clubs.
And not because he does not want to take a break from the war, but because he cannot.
Since he knows Russian history not from a textbook by Medinsky, but from the real one:
The return of Russian troops from Europe to Russia after the victory over Napoleon led to the anti-tsarist uprising of the Decembrists in 1825.
The defeat of Russia in the Russo-Japanese War led to the revolution of 1905.
The escape of a million Russian soldiers from the Russian-German front during World War I led to the abdication of Emperor Nicholas II from the throne and the February Revolution of 1917.
The peace signed by Lenin with Germany allowed the Bolsheviks to shoot the entire royal family.
With the return of Soviet troops from Afghanistan in February 1989, the collapse of the USSR began.
Knowing this, Putin cannot end the war with Ukraine and return his troops home.
Only the possibility of leaving almost its entire army in Europe as occupation troops in May 1945 helped Stalin avoid a post-war coup.
That's why Putin dreams of occupying Ukraine, as well as the Baltics, Finland, Poland, etc., to keep his army away from Moscow.
He remembers how 525 thousand soldiers who returned from Afghanistan in 1989 turned into bandits-afghans, terrorizing the entire population of the USSR.
And he knows what will happen if one and a half million soldiers who are able to professionally kill, rob, and rape return from the Ukrainian front.
The war with Ukraine allowed Putin to get rid of two million of his most active opponents, whom he forced to flee from Russia, and the rest of the young Russian men he either drove to the front or recruited into the punitive services.
Today, any war - with Ukraine, with the Baltics, with NATO - and with anyone else - is the best way to force Russia to submit to Putin and his junta.
Unfortunately, none of your advisors will explain this to you before meeting with Putin, but you can check my arguments with Jack Matlock and Michael McFaul.
I don't want Putin, a gangster, thief, and murderer of millions of people, to continue brazenly fooling you, lying, and deceiving my President.
Of course, I'm not a military expert or a political scientist, but I'm a writer with a good memory.
I remember how Ronald Reagan, Margaret Thatcher, and Pope John Paul II managed to bring the price of oil down to $9 a barrel, gave the Afghans "Stingers," and thereby stopped Moscow's capture of Afghanistan and destroyed the USSR.
If you want to stop Putin and imperial ambitions, at least half of the Russian population, you need to do the same thing—lower the price of oil to at least $25 a barrel and give Ukraine the weapons that will help it crush the aggressor.
As for your desire to establish American-Russian partnership business relations, not in words, but in practice, this can happen in a hundred years or, in general, never.
If you're interested in why, call me, I'll explain.
Respectfully,
EDWARD TOPOLE, a citizen of the USA and Israel.
@MikaelJungner Tästä välittyy vahva usko siihen, että nykyiset rakenteet ovat pääosin kunnossa eikä merkittäville uudistuksille nähdä tarvetta. Suuren julkisen sektorin ja laajojen tulonsiirtojen linjaa ollaan valmiita jatkamaan myös tulevaisuudessa.
Ihmetyttää aikuisten ihmisten kakaramaisuus.
Kun yhteiset tulot eivät kata yhteisiä menoja, on reilua tasapainottaa tilannetta.
Pienen väestönosan rasituksen lisääminen eli veronkiristys ei enää toimi, vaan johtaa tietenkin alijäämän pahentumiseen yli ajan.
Pakko siis säästää. Mieluummin turhemmista kuin kaikkein tärkeimmistä toiminnoista.
Heretkää parkumasta!
Näitä järjestöjä nyt vaan on liikaa. Ja järjestöjen johto saa ansioitta veronmaksajilta liian korkeita korvauksia. Sama koskee yritystukia. Ja tehtävässään epäonnistunutta toimimatonta hallintoa. Säästökohteita toisarvoisista kohteista kyllä löytyy.
Pitkään olette rypeneet toisaalle kuuluvissa, ahtaalla olevien veronmaksajien kustantamissa rahoissa. Nyt on tullut aika korjata vinoumat, ennen kuin lasku hyvinvointiyhteiskunnan ensisijaisille edunsaajille kasvaa aivan kohtuuttomaksi.
Nyt ryhtiä, hyväonniset hannuhanhet! Tervetuloa taakankantajien duuneihin!
Suomen suurin sähkönkäyttäjä jyrähtää datakeskuksista: ”Emme voi antaa tulla tänne holtittomasti”
Outokummun toimitusjohtajan Kati ter Horstin mielestä Suomen pitäisi harkita datakeskushuuman keskellä, millaisia investointeja maahan halutaan ja mitä se tarkoittaa energiapolitiikalle.
https://t.co/JYMUr8UH8W
@OJSavolainen@PiaKauma@hsfi Maissa, joissa ei ole eläkkeiden pyramidihuijausta, eläketurva kustannetaan itse. Tunnusomaista on, että tällöin pääomaverotus on hyvin matala.
Meillä valtio haluaa sijoituksista ison tuoton ja estää vaurastumisen.
@PiaKauma@hsfi Suomen eläkejärjestelmässä (ansiotyöeläke) ei ole kattoa, mikä on harvinainen piirre kansainvälisesti.
Samankaltaisia kattoa vailla olevia eläkejärjestelmiä löytyy seuraavista maista:
• Islanti
• Viro
• Unkari
• Portugali
• Romania
Ajatelkaa, että politiikassa ovat keksineet pyrkiä valtaan sellaisella idealla, että veroluonteisia vakuutusmaksuja mitattaisiin todellisten ansiotulojen, ei mielikuvitustulojen perusteella!
Vallankumouksellinen strategia.
Ohuesti ihmetyttää, että moraalikatastrofin aiheuttanut YEL-uudistus tehtiin juuri Keskustan vahtivuorolla.
Jonka jälkeen hävetti niin, että Keskusta jätti tyhjän (!) paperin tiedusteluun, että voisiko sitä vastuunkantoa jatkaa tällä kertaa oikeistolaisessa hallituksessa. Johon viiteryhmään Keskusta ennen kuului. Keskusta halusi tämän nykyisen hallituksen valtaan.
Teillä siellä Keskustassa on vielä katumustyötä tekemättä.
Aloittakaa anteeksipyynnöllä.
Me olemme suurisydämisiä ihmisiä. Kun asiat on selvitetty, voidaan kääntää nokka kohti tulevaisuutta. Suomi tarvitsee tervehenkistä Keskustaa.
Kateus vie kalatkin vesistä.
Yritin vuosia ja vuosia aivopestä itseäni uskomaan, että tätä maata rampauttava yhteiskunta- ja talouspolitiikka ei sittenkään perustuisi osaltaan osattomissa lietsottavaan kateuteen, kaunaan ja katkeruuteen.
Vaikka kuinka selitin ulostuloja, ratkaisuja, aloitteita ja poliittisen kulttuurin peruskiviä parhain päin, käsitykseni kiteytyivät sittenkin muutama vuosi näin: kateuden lietsonta on valtaanpääsyn strategia.
Seuraan Seppo Saarion tavoin, miten maamme vähäosaiset tuomitaan kurjistumiseen taloudellisen elinympäristön tuottaessa yhä vähemmän kaloja kaikille. Miksi? Koska täällä halutaan kaunapäissään ajaa pääomat ja niiden kasvattamiseen kykenevät ihmiset vieraille maille.
Tietäisittepä poliitikot, median mielipidejyrät ja erilaisten asiantuntijainstituutioiden eksyttäjät, miten taitavat ja tarmokkaat 30-kymppiset teidän moraalianne halveksuvat.
https://t.co/0TuSFUvbfV
@OttoMeri Käsittelyaikojen pituus on johtamisen ongelma.
Yksinkertaisesti luodaan laki, jossa määritellään enimmäiskestot ja samalla määritellään kenen vastuulla käsittelyajat ovat.
Nyt sellaista virkamiestä ei ole, joka olisi vastuussa.
Häviö tuli lapsille, ikäihmisille, haavoittuvassa asemassa oleville ja koko Helsingille. Tämä tulee lisäämään eriarvoisuutta, jota vasemmisto väittää torjuvansa. Joillekin lapsille kouluruoka on päivän ainoa lämmin ateria. Tällä rapautetaan suomalainen maksuton kouluruokailu. Surullinen päätös kerta kaikkiaan.