@Romakka Olisi kiinnostava nähdä, vaikuttaisiko se työntekijäpuolen neuvotteluhalukkuuteen, jos yritysten johto näyttäisi mallia palkkamaltissa?
https://t.co/7vE7T3dw7C
@KSNorri@PanuHalme Sitten on myös taloudellinen puoli. Lihantuotanto on raskaasti tuettua. Mitä järkeä on tuottaa polkuhintaista sianlihaa veronmaksajan tuella ja rahdata se Kiinaan, esimerkiksi.
Älyttömyyden huippu on varmaankin antaa verorahoja tappiollisille turkistarhoille jotta nämä voisivat viedä tuotteensa sotaa käyvälle Venäjälle. Kaksinkertainen epäeettisyys ja sinun rahoillasi.
@LuttinenL@simonlebong Kuulun tähän ryhmään enkä koe olevani millään tavalla syrjitty. Ymmärrän myös, että juuri meidän sukupolvi on saanut todella paljon yhteiskunnalta ja hyvinvointivaltiolta ns. ilmaiseksi. Paljon enemmän kuin meitä edeltäneet meitä nuoremmat vuosiluokat.
@ArttuRintanen@JoukoSavolainen Joillakin kyse voi olla asenteesta. Mutta aika iso osa nykyisistä 70 + ihmisistä ei ole koskaan käyttänyt tietokoneita kun ei niitä ole ollut arjessa.
Jokereissa kuitenkin uskottiin pitkään, että venäläisten oligarkkien raha ei haise. Pakotteet | Jokerien toimistolla on jo ”tosi ikävä” haju: https://t.co/MamRFoWUoL
@partakakipahis@TeemuTKaskinen Ei kristinusko loukkaa eikä mikään muukaan uskonto. Mutta niitä ei pidä harjoittaa niin, että joku joutuu ilman omaa tahtoa mukaan. Itse olen varttunut lestadiolaisella alueella ja kyllä on helvetin tulella peloteltu.
@JariParantainen Ei kun tarkoitan ihan veronmaksajana, että minusta tuolla kolmella eurolla saa hyvin vastinetta ja maksan mielelläni jos esim. Areenan tarjonta säilyy nykyisellään.
@LuttinenL@JariParantainen Niin pitäisi. Mutta kun tämä säästää peräti kolme euroa siitä veronmaksajan kassasta, niin voi pohtia onko säästön seuraukset sen arvoisia.
@sv_saukko@joakimvigelius Osaatko veronmaksajalle kertoa, mitä tässä säästetään? Valtion budjettiin ei tule euroakaan lisää ja Yle-vero laskee 3 euroa vuodessa. Tuloksena ohjelmatarjonta kapenee ja satoja potkitaan kortistoon. Sanoisin, että että paska diili.
@JoensuuPirjo@MarjoOllikainen Säästäminen näin veronmaksajan näkökulmasta aika kyseenalaista. Valtion budjettiin ei leikkaus tuo euroakaan. YLE-vero laskee noin 3 euroa vuodessa. Tällä kuitenkin saadaan olennaisesti heikompi ohjelmavalikoima Areenaan ja satoja ihmisiä kortistoon. Huono diili, sanoisin.
@MikaelJungner@AnttiKaariainen Pahimmillaan tarkoittaa, että kevytpersuilu on heille vain opportunistista tekniikkaa. Solvaavat ja leimaavat somessa, koska suosio. Kavereiden kanssa osataan myös käytöstavat?