Parin viikon päästä alkaa ennakkoäänestys. Mulle on tärkeää että ollaan ihmisiä toisillemme. Pitää olla aikaa pysähtyä kuuntelemaan, vain sillä tavalla voi oppia kokeneemmilta. #kuntavaalit@Sjkkaupunki
Olen ensi kertaa ehdolla Seinäjoella. Aina valmis kuuntelemaan, keskustelemaan ja pitämään tolkun puolta. En pelkää eriäviä näkemyksiä. Uskon asioiden rohkeaan edistämiseen. Tule juttelemaan! Throwback-kuvalla liikkeelle. Hienoa oli viedä Seinäjokea maailmalle ambassadorina.
Onnea matkaan Pekka Koskela kuntavaaleihin Seinäjoella (Kok). Aika monta keissiä on ME-luistelija "Jullin" ja velipoika Pasi "Pantanin" kanssa lyöty tulille korkkarilla cafe succesin ranskalaisessa tunnelmassa. Perinteistä ei tingitä. Pekka ei työtä ja ahtaita välejä väistele.
Tiimipelaajana arvostan sitä, että @OPKarjalainen@SariMultala ja @kokoomus väki Helsingistä ja Seinäjoelta kannustivat lähtemään mukaan. He ovat myös luvanneet tukeaan kampanjassa.
@inkkari@PellinenPetri Olympiakomitean talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2009. Talousarvio päätyy 6 359 000 euroon.
2014 Talousarvion loppusumma on noin 11 miljoonaa
Olympiakomitean talousarvio 2024
– Huippu-urheilu 5,337 miljoonaa euroa
Kiitos keskustelusta. Opitaan jokapäivä.
Olympiakomitea tarvitsee osaamista ja skarppausta ihan kaikilla tasoilla pj:stä lähtien. Valo -taustoilla mukaan intohimotalkoisiin ilmoittautuville löytyy kyllä sopivia tehtäviä myös. Tapsa taas on kansakunnan urheilupuheenjohtaja kaikilla mittareilla.
https://t.co/MZA9MtFjmE
@AkiPajunoja@inkkari@PellinenPetri Samaa mieltä @AkiPajunoja myös urheilussa osataan väitellä pienistä.
Olympiakomitea on intohimotalkoot näillä budjeteilla, vain yksi huipulle pääsemisen ja pysymisen mahdollistajista.
Harrastuslajikirjon leikkaaminen ylhäältä julistaen? Ei. Haluaako kaikki pelata futista? Kyllä.
@inkkari@PellinenPetri Faktan tarkistus. Valo – OK yhdistyminen Kilpinen avaintekijänä aktiivisessa roolissa, ajoi ensimmäisen kerran h-u resurssit entistä pienemmälle, tämän jälkeen h-u panostukset olemattomia. Aika paljon jätetty tekemättä aiheita joita h-u edustajat ok:ssa yrittäneet 8 vuotta.
@inkkari@PellinenPetri Välttämättä ei, tai välttämättä kyllä. Johtamisen eetos - kirkkaat teoriat. Kun tämä OK tila nyt on äärimmäisen kompleksinen, ja sitä pakko ymmärtää jos tehokkaasti toteutettavaa strategiaa tehdään.
Operatiivisessa johdossa focuksen pitäminen onkin avainasia. @Olympiakomitea
@inkkari@PellinenPetri Näissä benchmark asioissa muista ymmärtää ympäristön piirteet lajikulttuurit, arvostus, budjetit jopa ilmasto. 8 pientä omenaa ja 17 kirsikkaa ei ole 25 isoa mehukasta päärynää. Hollannista, Tanskoista, NZ voisi jutella myös niin, että he itse ovat mukana validoimassa.
@inkkari@PellinenPetri a. OK on välittömien päätösten osalta ~10 meur kioski. Välillisesti sitten jotain lisää. Just tähän kokoon ja ympäristöön sopivia ratkaisuja tarvitaan, focus olennaiseen ja sitoutunut johtaminen. Puoluepolitiikka pakko sivuuttaa, ei siihen luxukseen varaa nyt meillä, egoilu pois.
@inkkari@PellinenPetri Meidän kansanliikkeen kattojärjestössä ei pj tarvitsisi olla lasikopissa, kuten aiemmin, vaan konkretiassa ja soveltamisessa kiinni. Strategian luominen (pj:n johdolla) tähän nykyiseen tilanteeseen, ilman todella laajaa osaamista lajeista, on mahdotonta. Rahoitusrakenteet osattav
When I read Annimari Korte’s (National Record holder in 100m hurdles) book, I thought that wow, she is tough. However, @FastJulli Pekka Koskela, who set a World Record in 1000m speed skating some years ago, is at least as tough.
Read these books to learn about attitude.
Helsingin yliopiston metsäasemalle Hyytiälään on nousemassa uusi puurakennuskokonaisuus, monitieteistä tutkimusta mahdollistava Living Lab -ympäristö. #mmtdk:n dekaani Ritva Toivonen kertoi rakennusten valmistuvan ensi vuonna. #tutkituntiedonteemavuosi#puurakentaminen
Tässä kun keskiviikkoiltana perinteisesti jälleen kärsii krampeista niin lohduttaa ajatus että ei olla lentokoneessa. Loistava kirja muuten! #urheilu@FastJulli
Aika hyvin etukäteen osasi odottaa mitä tuleman pitää mutta nekin odotukset ylittyivät moninkertaisesti. Uskomaton tarina, huikea ura ja käsittämätön urheilija. Aikamoinen vuori on kiivetty.
Hattu kouraan!
Kiitos kirjasta @FastJulli 💪
Lukekaahan muutkin!
#JäätäväKone