#epävirallinenoppiminen korostuu työpajan tehtävissä. Sitä tapahtuu myös silloin, kun tehdään toisten mielestä "turhanpäiväisiä" asioita. Tänään pelattiin nuoren kanssa #alfapet. Täytyi kerrata, mitä tarkoittaa perusmuotoinen sana. Löytyi myös vahvuuksia, joita ei tiedetty olevan
Säätiön tunnusluvut puhuvat puolestamme. Kuinka paljon säästimme työllämme yhteiskunnallisia syrjäytymisen ja ympäristönkin kuluja?
Jos tonnit olisivat päätyneet kaatopaikalle tai nuoret/työttömät jääneet kotiinsa?
"Lyhyestä virsi kaunis: kyllä on leikattu."
#etsivänuorisotyö ja #työpajatoiminta rahoitusrakenne ja historia ei ole yksinkertainen. Tässä selkeä selitys
Leikkausten vuoksi nuoria kohtaavia, tukea tarjoavia aikuisia on entistä vähemmän.
@intolaiset
https://t.co/b3dCpW8peQ
Onneksi monet meidän etsivistä nuorisotyöntekijöistä on korkeakoulutettuja, tai vähintäänkin ammatillisen perustutkinnon käyneitä. Eihän sitä muuten osattaisi laittaa sukkia nuoren jalkoihin tai voidella leipiä aamulla nenän eteen.
#etsivänuorisotyö#tätäonnuorisotyö#vaionko
Viime viikolla tutustuttiin työpajakoordinaattoreiden kesken nuorisotyöhön Sloveniassa. Monet kertoivat katsovansa Suomesta mallia siitä, miten nuorisotyötä tehdään. Pyhällä hengellä ei tosiaan olla edelläkävijöitä ja nuorisotyössä sitä meidän kannattaisi olla.
#tätöonnuorisotyö
Hyvää viikonloppua !
ps. Ei nuorisotyötä tehdä pyhällä hengellä, eikä juhlapuheilla saa mahaa täyteen. Ei edes humanisti.
#tätäonnuorisotyö#nuorisotyönviikko
Itä-Suomen nuorisotyön aluekoordinaattorit kirjoittivat #nuorisotyönviikko yhteisen vetoomuksen nuorisotyön tuleviin leikkauksiin ja hallitusohjelman suunnitelmiin liittyen: https://t.co/4f24WgrJdN
#nuorisotyönviikko käynnissä, vaan vähän ikävissä tunnelmissa kaavailtujen leikkausten vuoksi. Me Itä-Suomen alueen perusnuorisotyön, työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön koordinaattorit toimme huolen esiin kansanedustajille vetoomuksen muodossa.
#tätäonnuorisotyö