en voi olla hekottelematta tälle kangaskolkan kommentille koska tälleen kaupunkilaishuorana oon huomannut jo ajat sitten että siellä maaseudulla ja pikkukylissä on yleensä tosi herttaiset asiakkaat ja yllättävän hyvä myynti kylän väkilukuun nähden
Otsikoinnissa on vähän pilkettä silmäkulmassa, mutta asia on painava.
On järkyttävää, että vapaasta tahdosta tapahtuva seksityön tekeminen tehdään lainsäädännöllä turvattomaksi ja vaikeaksi. @OikeusTyohon hakee tähän tilaan muutosta ja aloitteella jaamme tavoitteen!
Rehnipaitoja on kehuttu, teille on iloisia uutisia!
Tämä tuoteperhe kasvaa toisella kierroksella:
Äänestämällä @ollirehn toisen kierroksen ehdokkaaksi teillä on mahdollisuus maanantaina tilata ”TROLLI REHN” -paitoja ja -mukeja sekä ”KOLLI REHN” -paitoja.
"Olen kotoa oppinut, että jokaista ihmistä katsotaan samalta silmien tasalta. Se on kantava tasavaltalainen periaate. Sen varaan suomalainen yhteiskunta on rakentunut."
- Olli Rehn
Camoon Mika, luuletko oikeasti että puolueet on olemassa puoluetukien takia? Melko hämmentävää kuulla edustuksellisen demokratian parissa työskentelevältä ihmiseltä toistuvaa puolueiden dissausta. Do better.
En minä, mutta yli tuhat suomalaista vapaaehtoista ovat polkaisseet pystyyn aidon kansanliikkeen. Kuudessa viikossa. Eri puolilla Suomea. Siihen ei ole kulunut puoluetukea, vaan aitoa innostusta. Lippiksiä ja paitoja tuli tänään postitse Joensuun tiimiltä. Kiitos!
Orpon hallitus olikin suuri kusetus
Uudesta budjettiesityksestä selviää, että hallituksen prioriteettinä on helpottaa suurituloisten kaljanjuojien elämää ja kurittaa pienituloisia työmatka-autoilijoita, lapsiperheitä ja opiskelijoita.
https://t.co/9gROzuNarf
Paistaa se aurinko risukasaankin. Kepu piti tänään linjansa asiallisena kun muut eivät siihen pystyneet. Taas nähdään kuinka @keskusta a a tarvitaan vastakkainasettelun aikakausina.
Suomessa ei ole tilaa rasismille. https://t.co/FCPSKb5Bx0
Meidän ”Tyttöjen Puolelle” -peliä pelasi tänään SuomiAreenassa @Eeva_Kalli ja @anttikaikkonen ja he keräsivät yhteensä 10-pistettä. Kiitos pelistä Eeva ja Antti! 💙
Olen harkintani tehnyt. Pyrin Suomen tasavallan presidentiksi, koska minä luotan suomalaisiin.
Rakastan tätä maata ja koen, että minulla on kokemusta ja näkemystä johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
@helsinkipride Puolueille pride-tapahtuma on myös mahdollisuus saada evästyksiä siihen osallistuvilta jäseniltä ja kannattajilta. @HKeskusta ja @KokoomusHki osallistuneet prideen jo vuosia. Torjuminen synnyttää eripuraa. Voisitteko istua alas heidän kanssaan ja harkita linjauksen uudelleen?