Äärioikeistolaisille trollailua, sössönsöötä ja sössön sössön söö söötä.
Suunsoitosta lähtee häirikkölistalle, joten opettelepa kommunikoimaan asiallisesti.
Moni on kysellyt, miksi olen hiljentynyt täällä.
Olen julkisuuden henkilö ja minulla on vahvoja näkemyksiä sekä mielipiteitä. Olen aina ollut valmis keskustelemaan niistä ja hyväksyn täysin sen, että ihmiset voivat olla kanssani eri mieltä.
Viime kuukausien aikana keskustelu on kuitenkin monessa paikassa muuttunut sellaiseksi, ettei kyse ole enää eriävistä mielipiteistä. Minusta on levitetty perättömiä väitteitä, minua on leimattu asioilla, joita en ole, yhteistyökumppaneihini on otettu yhteyttä tarkoituksena vahingoittaa mainettani ja toimeentuloani, ja olen saanut myös useita henkilökohtaisia uhkauksia.
Voisin käyttää aikaani tämän kaiken vastaan taistelemiseen, puolustautumiseen ja loputtomaan väittelyyn. Mutta tällä hetkellä valitsen mieluummin oman henkisen hyvinvointini.
En voi tehdä päätöksiä pelkästään itseni näkökulmasta, sillä vastuullani on myös muita ihmisiä.
Siksi olen päättänyt ainakin toistaiseksi olla twiittaamatta.
Palaan kyllä takaisin, kun aika tuntuu oikealta.
Löysin internetistä tällaisen kuvan. Aivan karmeaa! Perussuomalainen poliitikko @PAittakumpu on kai homoseksuaali. Voi olla transseksuaalikin.
Olen aiemmin kuullut että hän olisi entinen lestadiolainen ja äiti kahdeksalle lapselle! Voiko pitää paikkansa? Kuvan perusteella uskon.
Tutkiessani poliisina pride-lippujen varastamisia ja polttamisia tekijät olivat avoimen rasistisia ja syrjiviä radikaaleja väkivaltaisen äärioikeiston edustajia. Nyt näen vastaavassa touhussa entisen keskustalaisen pappismiehen. Joku tolokku @PAittakumpu kansankiihotuksessa.
@PompasJohan@kaisaleena63_@vasemmisto Näin kiinnostuneita @ oikeisto'n kansanedustajat ovat eduskuntatyöstä. Kumpikin fasisti näpläsi vain puhelimiaan täysistunnossa. Mitähän helvetin hyötyä näistä tolvanoista on kenellekään tai yhtään mihinkään?