Olemme syvästi järkyttyneitä @KristaKiuru kohdistuneen väkivallan vuoksi. Hyökkäys ylittää kaiken ymmärryksen.
Kyse on suorasta hyökkäyksestä demokratiaa kohtaan.
Vielä vastenmielisemmäksi asian tekee, että uhri on paitsi kansanedustaja, niin ennen kaikkea nainen ja perheenäiti.
Tämä raukkamainen teko ja poliittinen väkivalta on tuomittava mitä jyrkimmin. Ja puututtava siihen lujasti.
Tekijä on saatava kiinni ja vastuuseen.
https://t.co/hZSffWAdHw
Järkyttävä ja pysäyttävä asia. Hyökkäys kansanedustajaa kohtaan on hyökkäys suomalaista demokratiaa kohtaan. Meidän on jokaisen tuomittava tällaiset teot. Ei voi olla niin, että Suomessa poliitikot joutuvat pelkäämään. Paljon voimia @KristaKiuru sekä koko perheelle. ❤️
Valitettavasti illan A-studion keskustelu kulttuurileikkauksista jouduttiin perumaan, koska ministeripuolue kokoomuksesta ei saatu edustajaa studioon.
Ymmärrän tietenkin, että edustajilla voi olla erilaisia esteitä, mutta kyllä omia leikkauksia pitäisi kehdata puolustaa.
1. UM @elinavaltonen puhui Suomen roolista demokratian rakentajana kauniisti, samalla kun hallitus leikkaa ulkopolitiikan saralla toimivien järjestöjen tuen lähes kokonaan.
2. Hallituksen Lähi-itä-politiikan voi tiivistää kahteen sanaan: ”me seuraamme”.
https://t.co/ZbSNaXuJQi
Kiitän edustajiamme työstä tavoitteidemme eteen.
Valitettavasti HaV:n tekemät muutokset eivät korjaa lakiesityksen perustavanlaatuisia ongelmia suhteessa perustuslakiin ja kv-sopimuksiin. Tästä syystä en tule äänestämään lain puolesta.
https://t.co/KMZva7qvjX
Syyttäjien ratkaisu on hieno ja ryhdikäs. Toimittajamme tekivät huolellista työtä ja HS kertoi olennaisia asioita vallankäyttäjästä. On ikävää, että meilläkin vapaata lehdistöä yritetään hiljentää juridisella prosessoinnilla. Työ jatkuu. https://t.co/lNXgu0uH4K
Tulipa Ylen tenttiä katsellessa mieleen, että meillä voi pian olla vaalikeskusteluissa Antti, Antti, Antti ja Antti på svenska eli Anders. #vaalitentti#antti
Kuka tätä hallitusta johtaa? Sisäministeri Rantanen teilaa pääministerin puheet.
Ruanda-malli on täysin kestämätön. Pääministerille näyttää olevan ylivoimaista tunnustaa, että kokoomus ja EPP tulivat omaksuneeksi laitaoikeiston maahanmuuttopolitiikan.
https://t.co/t5e4uuBDWw
Ranskan Marine Le Pen on ehdottanut Italian Giorgia Melonille liittoa. Jos oikea laita järjestäytyy ja on siten toimintakykyisempi, tämä todella voi muuttaa Euroopan voimasuhteita. Äärioikeiston kulku valtaan on pysäytettävä demokraattisten voimien yhteistyöllä.
Suomen varakkaimpia eivät ole isopalkkaiset, vaan suurten pääomatulojen saajat.
On aivan uskomatonta että #kehysriihi kurittaa kaikin tavoin vammaisia, nuoria, ikäihmisiä, sairaita ja köyhiä, mutta omistamisen verotukseen ei vieläkään voi kajota.
Tätä on #kaverikapitalismi.
Hallitus ei ole pystynyt riittävällä tavalla osoittamaan irtisanoutuneensa rasismista ja toimivansa päättäväisesti sen torjumiseksi.
Tämän vuoksi sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä aikoo tänään esittää epäluottamusta hallitukselle.
Vaikea katsoa tätä kiemurtelua. Toistelua siitä miten raskas ja vaikea tämä prosessi on ollut.
Pandemia oli vaikea, Ukrainan sota oli vaikea, tämän yhdenvertaisuustiedonannon ei pitäisi olla näin vaikea.
Toivottavasti toripuheet vastaavat tiedonannon sisältöä.
Olen eri mieltä Valtosen kanssa. Rasismi vaikuttaa täällä asuvien maahanmuuttajien kuvaan Suomesta. Se, miten he puhuvat Suomesta on maakuvan suurin riski.
https://t.co/1EiPVViz7x
Näin toimimme tälläkin kerralla. Komissaari Jutta Urpilainen olisi tehtävään erittäin vahva ja kokenut ehdokas ja uskon ja toivon hänen harkitsevan asiaa vakavasti. 3/3