Elokuussa päräytetään käyntiin huippukiva Jaa se! -hanke tällä upealla porukalla! Tavoitteena on koota mukaan myös laaja sidosryhmäverkosto edistämään kanssamme #jakamistalous mukaista kuluttamista. 🌍💚 Ota yhteys, mikäli myös sinun organisaatiotasi kiinnostaa olla mukana!
Hävikkiviikko tulee taas syksyllä! Vähennetään yhdessä hävikkiä ja nostetaan ruoan arvostusta 😊🥦🍽️ Tänä vuonna kannustamme myös kasvisten käytön lisäämiseen – ilman hävikkiä tietenkin. Kampanjan toteuttaa @kuluttajaliitto#hävikkiviikko#ruokahävikki
Finnish Prime Minister @PetteriOrpo made a promise that the Finnish government will do everything they can to get CSDDD into force. Now it’s the time to keep the promise. Finland, Vote YES!
Euroopan unionin jäsenmaista koostuva neuvosto ei valitettavasti vielä tänäänkään hyväksynyt yritysvastuudirektiiviä, sillä se ei saanut riittävää määräenemmistöä. 1/3
https://t.co/NpnGb61T7k
EU:ssa äänestetään tänään yritysvastuudirektiivistä! Eduskunnassa kuullaan aamulla vielä kertaalleen asiantuntijoita. Suomen kanta on häilyvä ja nyt on viimeinen hetki vaatia, että Suomi tukee direktiiviä kuten järjestöt, yritykset ja monet kansalaiset ovat esittäneet.
CICAT2025-hankkeen tuloksena syntyi kiertotalouden kikkoja, joissa yhdistyi tuotettu tutkimustieto, monitieteellinen ristipölytys ja käytännönläheiset keinot #kiertotalous edistämiseen. Ota käyttöön hyödylliset kiertotalouden kikat. Lue ja lataa kikat▶️
https://t.co/zHQiCUH4TS
#yritysvastuudirektiivi olisi merkittävä ja yritystenkin kaipaama edistysaskel vastuullisuusvaatimusten harmonisointiin ja mahdollistaisi kuluttajille vastuullisempia valintoja. On häpeä & häviö Suomelle torpedoida itse vaatimansa direktiivin eteneminen! https://t.co/vxCmHeI42i
Satoja yritysjäseniä kattava vastuullisuusverkosto FiBS asettuu tukemaan yritysvastuudirektiiviä ja pyytää Suomen hallitusta harkitsemaan kantaansa. FiBS pitää hallituksen kritisoimia direktiivin siviilioikeudellisia elementtejä hyödyllisinä. https://t.co/KkIeUyBywJ
Suomen hallitus varautuu kaatamaan EU-tason yritysvastuudirektiivin yhdessä muiden maiden kanssa. Hallituksen kanta on häpeällinen täyskäännös Suomen linjaan, eivätkä sen perustelut kestä kriittistä tarkastelua. @kokoomus@persut@sfprkp@KDpuolue 1/3 https://t.co/yhSLcORErQ
Kiitos saadun rahoituksen pääsemme edistämään, ettei kodinkoneiden kiertotalous kompastuisi korjaamiseen! Hankkeessa keräämme mm. arvokasta tietoa niistä tekijöistä, jotka edistävät ja haastavat kodinkoneiden korjauttamista. #kiertotalous#ekosuunnittelu
Mitä #kiertotalous'n EU-sääntelyssä tapahtuu? KiSu-kahvien aiheena 16.11. klo 8.30-10.00:
✅EU-aloitteilla vauhtia arjen kiertotaloussiirtymään
✅Kuluttajien vaikutusmahdollisuudet ✅Korjaustoiminnan lisääminen
Katso ohjelma ja Ilmoittaudu: ▶️https://t.co/l9MScROieM
Hienoa! Noin 2,7 miljoonaa suomalaista asuu erilaisissa taloyhtiöissä. Taloyhtiöillä voikin olla merkittävä rooli vihreässä siirtymässä: viestimässä, kannustamassa ja tuuppaamassa myös monin käytännön ratkaisuin asukkaita kohti kestävämpää arkea. #kestäväarki#taloyhtiöt
Olemme aloittaneet yhteistyön Elvakin kanssa! Yhteistyömme mahdollistaa energiatiedottamisen, jolla on tärkeä rooli taloyhtiön arjessa, jotta asukkaiden kulutuskäyttäytyminen ohjautuu kohti energiatehokkaampia valintoja. Lue lisää 👉 https://t.co/FYhPdoy6d9
#asukasviestintä
HUOMENNA! 10.10. klo 15-16 Hiilineutraali-webinaari: Kulutuksen päästöjä alas neuvoilla, normeilla, veroilla ja avustuksilla. Tervetuloa linjoille! Katso ohjelma ja osallistumislinkki: https://t.co/ufYLWa0fL5…
@SYKEinfo
@EvaHeiskanen
@kuluttajatutk#päästönvähentäjät
Komission ruokahävikkifoorumissa kokosimme yhteen keinovalikoimaa eri toimijoille kuluttajien hävikin vähentämiseksi, mukaan lukien kiinnostavat politiikkasuositukset! Lue ja opi mitä juuri sinä voisit tehdä kuluttajien haastavan hävikin taklaamiseksi! 👇 #FLWDay
Miten hyödyntää maatalouden hävikkiä? Viikin laboratoriossa kasvatetaan kauran akanoilla ruokasienirihmastoa, eli myseeliä. Se muuntuu pihveiksi, levitteiksi ja jopa pakkausmateriaaliksi. #ruokahävikki@KirsiSMikkonen@BusinessFinland@SuomenAkatemia https://t.co/HFAI2plIR2
Webinaarissamme maanantaina 25.9. puhutaan viherpesusta ja Euroopan komission keväällä julkaisemasta direktiiviehdotuksesta sen hillitsemiseksi. 📣
Ajankohtainen aihe selvästi kiinnostaa – ilmoittautuneita on jo satoja, ja vielä mahtuu mukaan! 👉 https://t.co/bUfx3qq3Hr
Jyväskylässä vahvaa kiertotalouden osaamista, kuten Jyväskylän kiertotalouden osaamiskeskittymä. @uniofjyvaskyla tulossa myös kv kiertotalouden maisteriohjelma!
#kiertotalous
@ReijoKarhinen näkemykset siitä mitä Suomessa tarvitsemme enemmän kiertotalouteen siirtymiseksi. 👇🏻Tulevaisuuden lukutaitoa löytyy enemmän, vajetta on rohkeudesta viedä näkemyksiä toimintaan. #kiertotalous