Terroristivaltio israelin murhaama lapsi, puolet kehosta jäljellä.
Tulitauko muka voimassa.
Suomi rahoittaa tuota terroristivaltiota 300 miljoonalla eurolla.
Ei edes mainintaa suomen medioissa tästäkään rikoksesta ihmisyyttä vastaan.
Hallitus on opetusministerin johdolla väljentämässä päiväkodinjohtajien kelpoisuuksia täysin tutkimustiedon vastaisesti ja vailla mitään perusteita. OAJ vastustaa muutosta jyrkästi. Kannattaa lukea erityisesti kaksi tekstiä alla, jotka ovat suoraan hallituksen esityksestä.
Vapaavuori pyysi Orpoa ”runttaamaan” hankkeen tuen puoliväliriihessä. Kun homma oli hoidettu, hän vielä kiitti Orpoa asian ”junailusta”.
Sinne junailtiin 35 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa.
Kiitos junailusta kokoomus ja perussuomalaiset!
Miljardi rikkaitten veronalennuksiin, toinen terveysjättien voittoihin, Turun tunnin junaan 400 miljoonaa, 35 miljoonaa konkurssikypsään areena hankkeeseen ja miljoonatuki Persu kansanedustajan harrastusampumakeskseen, jne
mutta rahaa vanhustenhoivaan ei löydy
Miksi talousosaajana itseään pitävä kokoomus on ollut valmis pumppaamaan veronmaksajien rahaa konkurssikypsään ikuisuushankkeeseen, kysyy politiikan toimittaja Joakim Kullas. https://t.co/2TB0i0R2lo
Kornia, että PS huhkii tehdäkseen järjestöistä ja tutkijoista pahiksia joita nöyryytetään säästöjen nimissä samalla kun omasta hallituksestaan jaellaan 35 millin yritystuki Helsinkiin ilman hakemuksia tai että kukaan edes tietää kuka sen vippasi.
https://t.co/RO5mFB80eK
Aivan käsittämätön ratkaisu puolustusministeriöltä. On häpeällistä, että Suomi on näin uskomattoman haluton ja kyvytön tekemään ensimmäistäkään käytännön toimea puolustakseen ”arvojaan” ja ”sääntöpohjaisuutta”, mitä puheissa ja kv-areenoilla korostetaan.
https://t.co/EhAFIbpGad
Oli mielestäni paljastavaa, kun Roope Uusitalo totesi politiikkaradiossa, ettei yhteisöveron lasku olisi tänä vuonna mennyt enää läpi, koska valtion taloustilanne on tänä vuonna vielä heikompi kuin viime vuonna. Hallitus vie vahingollisen päätöksen läpi kaikesta huolimatta.
Ostin maton ja maksoin kotiinkuljetuksen #posti kautta. Nyt matto toimitettu Postiin noudettavaksi.
Olen jonottanut asian takia Postin asiakaspalveluun #chatissa 1 h ja #puhelimessa 34 min. Jos jatkossa tuotteita ei saa kuin Postin kautta, jätän ostokset väliin. Huono palvelu!