@rantanen_merja Mä tiiän. Olin perustamassa Vapauden liittoa. Tällä hetkellä siellä ei oo ku Kotro ja Linden, joilla vaikuttaisi olevan järki päässä. Tosin en tiiä ketä kaikkia siellä muita on.
@Sakerui2025@HuhtasaariSaara@SamiAntinniemi Näkis vain ja kuulis kolinan. En usko ennen ku näen itse. Tätä muutosta on jo liian monta vuotta kerrottu tulevaksi eikä sen eteen ole mitään tapahtunut. Kyllä toiseen suuntaan on muutoksia tullut.
@Sakerui2025@VLpuolue Oli sitten ylitsepääsemättömän vaikeaa vastata järkevästi uhriutumatta Annukan kysymyksiin. Ei tuollainen käytös ainakaan entistä VL:n perustajajäsentä kannusta palaamaan äänestäjäksi edes.
Tiesitkö, että perustuslaissa oikeus sosiaaliturvaan on rajattu jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan elatustaan itse.
"Kykene".
Siellä ei sanota "jokaiselle, jota ei huvita".
Milloin Suomi alkaa noudattaa perustuslakiaan?
Kotoutuminen lähtee ihmisestä itsestään. Ketään ei voi kotouttaa, tai pakottaa kotoutumaan.
Koko kotoutumisteollisuus on veronmaksajien rahojen tuhlausta, ja hyvin todennäköisesti entisestään vähentää kotoutumista passivoivalla holhouksella.
Viime päivinä olen lukenut Suomen perustuslakia ajatuksella ja kuunnellut Jari Ehrnroothn haastattelun Kuuntelija Popcastissa. Pakko sanoa, että moni asia avautui aivan uudella tavalla.
Nyt ymmärrän paremmin, miksi Suomessa hallitukset vaihtuvat, mutta politiikan perussuunta muuttuu niin vähän.
Perustuslaki ei ole pelkkä sääntökirja. Se määrittää, mille pohjalle koko yhteiskunta rakentuu.
Siellä turvataan laajasti sosiaalisia oikeuksia ja asetetaan julkiselle vallalle velvollisuus huolehtia niiden toteutumisesta. Se ei ole puolueohjelma vaan Suomen ylin laki.
Samaan aikaan omaisuudensuoja ja elinkeinovapaus ovat kyllä perustuslaissa, mutta siellä ei sanota, että verotuksen pitäisi olla kohtuullista, työnteon kannattavaa, julkisen sektorin rajallinen tai valtion velkaantumisen hallinnassa.
Minusta tässä on ilmeinen epäsymmetria.
Valtiolle on kirjoitettu pitkä lista velvollisuuksia. Kansalaiselle huomattavasti vähemmän.
Ja lopulta joku maksaa kaiken tämän.
Siksi kysynkin: onko järjestelmä oikeudenmukainen myös sitä kohtaan, joka käy töissä, yrittää, ottaa riskiä ja rahoittaa veroillaan koko hyvinvointivaltion?
Jos oikeuksia lisätään jatkuvasti, mutta vastuu kasaantuu yhä pienemmälle joukolle maksajia, syntyy väistämättä tunne epäreiluudesta. Hyvinvointivaltio ei pyöri hyvillä aikomuksilla, vaan sillä, että riittävän moni tekee työtä, yrittää ja maksaa laskun.
Minua hämmästytti myös se, että nykyiset sosiaaliset perusoikeudet eivät ole yhden puolueen aikaansaannos. Ne syntyivät laajassa poliittisessa yhteisymmärryksessä 1990-luvun perusoikeusuudistuksessa. Ehkä juuri siksi puolueiden väliset erot tuntuvat Suomessa usein pienemmiltä kuin vaalien alla annetaan ymmärtää.
En vastusta sitä, että kaikkein heikoimmista pidetään huolta. Se on sivistysvaltion tunnusmerkki.
Mutta yhtä tärkeää olisi keskustella siitä, kuka kantaa vastuun järjestelmän rahoittamisesta – ja onko myös hänen asemansa turvattu yhtä vahvasti.
Oikeuksista puhutaan paljon.
Velvollisuuksista aivan liian vähän.
@RoniArvonen Ei oo myöskään normaalia, että vitamiinit ja muut luontaistuotteet on lukkojen takana. Niitä kuulemma varastellaan niin paljon. Siis kuka varastaa vitamiineja????