Possessiivisuffiksittomuus yleistyy koko ajan myös uutis- ja asiateksteissä. Saapa nähdä, kauanko menee, että siitä tulee sallittu muoto. Minun veikkaus [sic] on että 15 vuotta. #kieli
"Ilvekset kiertävät talviöisin pihapiireissä, saattavat tulla tiellä vastaan tai röyhkeästi pihaan keskellä kesäpäivää. Tai mouruamaan metsässä marjastavan mummon selän taakse. Siinä tuntee itsensä uhatuksi. Susipari on myös havaittu. Naapuripitäjässä susiparilla viisi poikasta."
@MikkoTaivassalo@paavoarhinmaki Kantsussa minua ihmetytti tänä talvena juuri se, että kenttää ei aurattu missään vaiheessa. Koska myös jäädyttäminen vaatii aurauksen. Yhden kerran joulu- tai tammikuussa kentän keskelle yritettiin jäädyttää pieni pyöreä läntti. Siinä ei pystynyt luistelemaan.
@paavoarhinmaki Ainakin aamuisin pakkasta tuntui olevan läpi talven. Viittasin juuri siihen, että kenttä olisi ollut edes fudiskäytössä jos olot hankalat. Konkretisoituu se, että lapset voivat harrastaa liikuntaa vain seuroissa. Toivottavasti ensi talvena paremmin
Eroon osteoporoosista. Jos eivät kansalaiset niin ei Wordkaan ole vielä oikein sinut hyvinvointialueiden kanssa. Monikon genetiivissä se ehdottaa korjaamaan sanan muotoon "hyvinvointia luiden". @Duodecimlehti#kieli
Helsingin hiihtolomaviikko. Helsingin ladut vs. Helsingin luonnonjäät 10-0. Tänään aamulla pakkasta -15. Voisivatko esim. @HelsinkiKymp tai @paavoarhinmaki valottaa, mistä tämä jäädyttämättömyys johtuu?
Tätä erittäin vakavaa ongelmaa ei ainakaan Helsingissä helpota se, että pitkistä pakkasista huolimatta ulkojääkentät seisovat jäädyttämättöminä ja auraamattomina. Moni lapsi haluaisi luistelemaan lähikentälle @helsinki
https://t.co/bCwIzcQSvr
Kannelmäen alakoulussa on ekalla inkluusioluokassa 48 oppilasta - joskin kaksi opettajaakin. Tasoerot ovat valtavat. Jutussa oltiin jotenkin huolissaan opettajien kykenemisestä työntekoon. Mites oppilaat?
https://t.co/FU6pou5f4h