Vammaiset kokevat usein yksinäisyyttä. Ratkaisut lähtevät tavallisesta kohtaamisesta. Nähdään ihminen!
Yksinäisyyden tunnistamista tarvitaan myös palveluissa, jotka keskittyvät usein fyysiseen kuntoutukseen ja sosiaalinen toimintakyky unohtuu.
#yksinäisyys#vammaisuus
Yksinäisyys voi korostua isänpäivänä, jos suhde sukuun on mutkikas tai on joutunut kohtaamaan lapsettomuuden. Muistetaan olla toisillemme läsnä ja tarjota tilaisuus tulla nähdyksi.
#isänpäivä#yksinäisyys
Tänään vietetään Lähde-päivän lisäksi Maailman mielenterveyspäivää. Jokaisella on oikeus mielenterveyteen ja meillä jokaisella on mahdollisuus tehdä yksinäisyyttä vähentäviä tekoja. #maailmanmielenterveyspäivä#vihreäävaloa#yksinäisyys
Pienet teot saattavat olla niitä kaikkein merkityksellisimpiä. Yksinäisyys on suuri hyvinvointia ja mielenterveyttävä heikentävä tekijä, johon voimme kuitenkin vaikuttaa arkisten askareidemme lomassa. #lähdeliike
Hymy ja katsekontakti, kuunteleminen ja kiireetön hetki, jolloin voimme tarjota toiselle paikan ja ajan tulla nähdyksi sekä kuulluksi ovat tärkeitä tekoja, jotka eivät kuitenkaan vaadi paljoa. #yhdessäyksinäisyyttävastaan
Lähde-päiviksi keksityt kohtaamisen keinot ja muiden mukaan kannustaminen ovat Lähteen ykkösagendoja. Sosiaalisessa mediassa sanan levittämiseen ja muiden inspiroimiseen käytetään hastagia: #lähdeliike. Jotta yksinäisyyden sijaan ja koetaan yhteisöllisyyttä sekä välittämistä.
Miten voit olla mukana?
Jokainen voi järjestää omaehtoista toimintaa, moikata tuntematonta, muuttaa organisaationsa toimintatapoja, kutsua muita mukaan, kilauttaa kaverille, isovanhemmalle tai ihan kenelle tahansa. Jokainen saa olla mukana juuri itselleen sopivalla tavalla.
Lähde on myös valmistelemassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kansallisia suuntaviivoja Suomessa tehtävälle yksinäisyystyölle.
Hyvää Lähde-päivää, tervetuloa mukaan yhteisiin talkoisiin!
#yhdessäyksinäisyyttävastaan#yksinäisyys
Yhdessä työskentelemällä saamme aikaan laajempaa asennemuutosta ja rikomme yksinäisyyteen liittyvää stigmaa. Haluamme luoda hanke- ja kampanjapohjaisen työn rinnalle jatkuvuutta. #lähdeliike
Lähteen tavoitteena on mahdollistaa mukanaolijoille myös toistensa löytäminen erilaista keskinäistä yhteistyötä varten. Lähde on tukemassa eri alueita ja niiden toimijoita yhteisen yksinäisyystyön käynnistämisessä.
Kesä tarjoaa hetkiä mukavaan yhdessäoloon, mutta kuten moni meistä, perheellinenkin voi kokea yksinäisyyttä ja siksi onkin tärkeää, että heidätkin pyydetään mukaan yhteiseen tekemiseen ☀️
Kutsumme nyt sinut mukaan:
1️⃣ Pyydä tuttavaperhe mukaan kesäretkelle
2️⃣ Jaa kuva kaverille ja levitä sanomaa
#lähdeliike #lähdepäivä
Yhteisöllisyys, autonomia ja kyvykkyys ovat ihmisen psykologia perustarpeita, jotka yksinäisyys tuhoaa. Mutta yhteisöllisyys, autonomia ja kyvykkyys ovat myös keinoja, joilla Lähde taittaa suomalaisten yksinäisyyden.
Mikä on Lähde?
Lähde ei ole organisaatio, vaan brändi, joka ei ole kenenkään oma, vaan jonka tarkoituksena on saada eri toimijat yhdistämään voimansa yksinäisyyden vastaiseen työhön ja näin ollen tehdä Suomesta maailman johtava maa yksinäisyyden vastaisessa taistelussa.
Kesäkuun Lähde-päivä sijoittuu keskelle kansainvälistä Pride-kuukautta, jota vietetään sateenkaari-ihmisten ja -yhteisöjen näkyvyyden lisäämiseksi sekä syrjinnän ja ennakkoluulojen vähentämiseksi. Turvallista ja yhteisöllistä Pride-kuukautta ja hyvää Lähde-päivää! 🏳️🌈🏳️⚧️#lähdepäivä
Sosiaalinen media voi tarjota seuraa, mutta online-maailma voi myös lisätä yksinäisyyttä. Jos somessa näkyvä värikäs, ylpeä ja yhteisöllinen sateenkaarikuvasto ei vastaa sitä, miltä oma elämä vähemmistössä tuntuu, voi olo olla entistäkin ulkopuolisempi.