Twiittailua (usein) objektiivisesta näkökulmasta. Usein leimattu sekä oikealle että vasemmalle, ei koskaan keskelle.
Luonto, energia, musiikki ja ilmasto.
@paypi1984@keronen@PenaJokamies Ja on aika ylimalkaista julistaa, ettei Islam kuulu "suomalaiseen kulttuuriin", ja samalla puhua kristinuskon puolesta.
Islamisaatio ei ole kuin rauhanomaisempi versio ristiretkistä.
@paypi1984@keronen@PenaJokamies En minä ole edelleenkään missään vaiheessa sanonut etteikö kristinusko olisi osa suomalaista kulttuuria.
Kansanperinteen tai suomalaisuuden kanssa sillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä, kun "ulkoa tuotu vaikutus" ei edes etymologisesti oikein sovi em. käsitteisiin.
@paypi1984@keronen@PenaJokamies Enkä yritä. Koita nyt keskittyä lukemaasi, äläkä joka viestissä oleta mitä sylki suuhun tuo.
Vastaan tuohon seuraavaan viestiin.
@paypi1984@keronen@PenaJokamies Ei kai minun tarvitse evoluutioteoriaan uskoa, jotta voisin ymmärtää ristiretkien vaikutuksen vallitsevaan paikalliseen kulttuuriin? Sen voisi kuvitella onnistuvan ihan jokaiselta.
Samaahan sinä pelkäät Islamisaatiossa.
@paypi1984@keronen@PenaJokamies "Suurin osa siitä, mitä nykyään kutsutaan suomalaiseksi kulttuuriksi, on muodostunut aikana jolloin kristinusko oli keskeinen osa yhteiskuntaa."
Tämähän ei ole mikään argumentti Jiriä vastaan, vaan puhdas seuraus kristittyjen suorittamalle kansanmurhalle Suomessa.
@kai_korpela@ArttuRintanen Joulua on juhlittu pohjoismaissa talvipäivänseisausjuhlana jo kauan ennen kristinuskon leviämistä alueelle.
Valtaosa nykyisistä juhlapyhistä perustuu vuodenaikojen ja ihmisten elintapojen sykleihin, eikä kys. perinteillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
@gaktus2 Muovi olisi oikein käytettynä aivan loistava materiaali moneen pitkäikäiseen tarkoitukseen. Ikävää, että tuote on liian helppo ja halpa valmistaa.
@mikamerano Minäkin pidän Hybrid Theorya yhtenä aikakautensa parhaista albumeista, vaikka musiikillisesti en ole koskaan voinut sietää sitä. Sukupolvikokemus Linkin Parkin osalta meni itseltäni täysin ohi.
@LariVesander@goattiiii Jos kesä 2014 olisi päättynyt kuten tähtiin oli kirjoitettu, niin olisiko tuo asetelma ollut haastettavissa? Vai olisiko sitä kruunua varten vielä pitänyt hakea se viimeinen onnistuminen muualta?.
@LariVesander@goattiiii Mä olen valmis kuolemaan sillä kukkulalla, jolla huudetaan Neymarin olleen kausina 2015-2017 maailman paras jalkapalloilija. Parempi kuin sen aikainen Messi tai Ronaldo.
@F_Froberg Ja vielä kaksin kappalein. Edellinen ennätys vuodelta 2023 alitettiin kolmeen otteeseen, ja parannusta tuli yli minuutin verran.
Naisten ME myös meni uusiksi.
Sieltä on jostain jäänyt kilometri pois...
@KoskaMiksiEi@janihau77 Näyttää kyllä ihan siltä että osa pinnoista menee rattaan etupuolelta, mutta ei tuosta resoluutiosta nyt enää erottaisi edes koiraa hiirestä 😅
@pekkalahtinen10@alexafheurlin Ydinvoiman haittojen hinnoittelun?
Jos ymmärsin tuon haittojen hinnoittelun oikein, perustelisin sen sillä, että ainuttakaan suunnitteluperustaisen käyttöiän saavuttanutta laitosta ei ole Suomessa vielä purettu, joten lopullista kilowattituntihintaa ei vielä ole saatavilla.