-Itsenäisyyden menetyksenä.
-taloudellisina menetyksinä
-hyvän naapuruussuhteen menetyksenä
Toivotaan, ettei myös nuorten ihmishenkien menetyksinä, hulluissa sodissa, ympäri maailmaa.
Tästä kaikesta suomalaiset ovat joutuneet ja joutuvat, koko typerän valtionjohtonsa, mielestäni perustuslakiemme vastaisten päätöksien seurauksena, maksamaan erittäin korkean hinnan.
Mainittakoon ,että Ukrainan eri kansallisuudet, joita siellä on monia, tulivat loistavasti toimeen keskenään ennen NATO:n idioottimaista kiimaa laajentua myös sinne.
NATO:n kiimainen laajentuminen Ukrainaan, maailmanrauhaa uhmaten, sekä
kun vielä 2010-luvulla, Ukrainan venäjänkielisiä (joita siellä asuu yli 8 miljoonaa) kohdeltiin "toisen luokan kansalaisina", jopa tappaen heitä, Venäjän "mitta tuli täyteen".
Ukrainassa NATO (USA) teki myyräntyötä 2000-luvun alusta alkaen, huipentuen siellä laillisen valtionjohdon syrjäyttämiseen ja sen korvaamiseen NATO-mielisellä marionetilla.
Viimeisin laajentuminen tapahtui Suomeen, johon se Ukrainan surullisia tapahtumia, taitavasti hyödyntäen, koko typerän Suomen valtionjohdon myötävaikutuksella, pääsi "rantautumaan".
Tämä ei kuitenkaan USA:lle ja sen johtamalle NATO:lle riittänyt ,vaan se on jatkanut levittäytymistään Venäjän rajoille, koko Itäisessä Euroopassa.
USA ja NATO ovat perustaneet sotilastukikohtia eri puolille Eurooppaa
Todettiin laajasti, että Venäjä oli voimakkaasti heikentynyt sotilaallisesti, eikä siitä siten olisi enää uhkaa. Se ei myöskään ollut enää kommunistinen järjestelmä, vaan se oli puolipresidenttialinen tasavalta. Sekin uhka oli siis poistunut.
Nyt jo yli 33 kertaa.
USA:n johdolla alettiin 1980-luvulla kulisseissa ajaa Neuvostoliiton hajoittamista.
Tämä alkoi tuottamaan vuonna 1985 tulosta ja 25.12.1991 Neuvostoliitto lakkautettiin virallisesti.
Syntyi Venäjän federaatio.
Se e i o l e sotilaallinen p u o l u s t u s l i i t t o, vaan sen sanan
p u o l u s t u s,tarkoittaa vain oman (USA;n) näkemyksen puolustamista maailman järjestyksestä.
Tämän toteuttamiseksi, se on käyttänyt myös asevoimiaan ja tehnyt salaisia operaatioitaan ympäri maailman.
Se perustettiin, koska osa länsimaista USA:n johdolla katsoi, että
s i l l o i n e n kommunistinen Neuvostoliitto, olisi uhka heille.
NATO on p o l i i t t i n e n ja s o t i l a a l l i n e n liittoutuma.
Mikä ei mene typerimpien suomalaisten päähän? Se on:
NATO. Milloin se perustettiin. Minkä vuoksi ja ketkä sen perustivat.
Tässä heille tämä "r a u t a l a n g a s t a t a i v u t e t t u n a".
NATO perustettiin 4.4.1949.