@KKyppo@StadinMacGyver Ette älynneet kysyä, onko Kelassa tarvetta kreikan kielelle, kun sieltä Kreikasta muuttaa näitä nuoria elintasopakolaisia, siis aivokirurgeja (ovat muuten minulle sukua) ja rakennusarkkitehteja (myös serkkuja) työn perässä Suomeen? Maksavat itsensä takaisin 1000-kertaisesti!
Mentiin @KKyppo kanssa hyvinvointialueen keskustoimistoon, tarkoitus oli hankkia vähintään 250t€ toimintarahaa.
Oltiin tehty alustava päätös eilisessä toimikunnan kokouksessa ABC Piihovissa, mutta humalatilan takia ei muistettu enää tänään, että mitä päätettiin.
Istuttiin siellä sitten komitean grillattavana ja ne halus tietää, että millaista yleishyödyllistä toimintaa aiotaan harjoittaa jatkossa 2,5 miljoonan vuosibudjetilla (jurrissa kävi pilkkuvirhe hakemuksessa). Hikoilin kuin sika joulun alla. Hätäpäissäni sanoin, että aiotaan jeesata vähemmistöjen integroitumisessa opettamalla somaliaa suomalaisille.
Toimikunta katsoi meitä pitkään. Sitten yksi heistä huudahti:
”Vai niin! Osaatteko te edes somalia????”
Tunsin krapulan puskeavan hikeä ohimoille. Katsoin silmäkulmastani Karin verestäviä silmiä ja pullottavia kaulasuonia.
Yhtäkkiä Kari avaa suunsa ja alkaa mölistä:
”ÄHHÄLÄMÄM DÄKLÄK BÄKLÄK MUMBASA MHATA KHU FATA MUHA FILA MHWANASANANA!!”
Lyijynraskas hiljaisuus laskeutui kokoustilaan. Toimikunnan jäsenet vilkuilivat toisiaan ja supattivat hiljaa. Sitten yksi heistä kaivoi leimasimen esille, löi joka paperiin leimat ja ilmoitti
”Hakemuksenne on hyväksytty, ilmoittakaa meille kun toimitilat on vuokrattu.”
Horjuttiin tilasta ulos ja nurkan takana korkattiin 7,5% Sandelssit.
”Mitä sä sanoit niille???” Kysyin Karilta.
”Ei mitään hajua”
Yeah, I definitely would have had more time & mental energy to write more papers if I didn’t have kids. It’s brutal. Now I’m “penalized” forever with a shorter CV and three amazing human beings I love with all my heart.
A Berkeley history professor says he’s cut assigned reading from 100 pages a week to just 35.
Another said that a course which once required students to read seven full books now consists entirely of excerpts.
“We are now reaching a crisis point where if the number of pages goes down further, it’s unclear to me whether my discipline of history can really be taught.”
The attention span crisis is a civilization crisis.
@TerhiMajasalmi@MOikealta Muistan, kuinka jossain Ylilaudan tapaisessa keskustelussa hehkutettiin New Yorkin kaupungin roskakuskien 6000-8000 dolllarin kuukausipalkkaa. Hetken mietin, vastaanki "voi nyymit kuinka väärässä olettekaan..."
@katleena@KKyppo@JaniKarkkainen@putkimeees@Honcho_FIN Minut voi laittaa listalle viidennelle sijalle @katleena jälkeen sellaisena eurooppalaisperäisenä kiintiömamuna (joka ei edusta MENA-maita, menisi jo kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan), niin ei pääse kukaan persu ulisemaan, että lista on täynnä pelkkiä 97% kantasuomalaisia!
@SarasvuoJari Niin. Pari päivää sitten heitin ennusteen, että demarien pääministeripolku saattaa hyytyä vasemmistoliiton suosioon. Osa kävi naljailemassa, onkohan asia niin.
https://t.co/IOfU909mkV
SDP:n hymy hyytyy alkuvuodesta, koska nuoret koulutetut naiset äänestävät mieluummin naisen johtamaa puoluetta (Koskela,Vasemmisto) kuin Lindtmania (naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman naisen kanssa)
Vasemmiston nousu tuhoaa demarien pääministeritien.
https://t.co/urQj1m6NXO
Ulla Kaukola on ainakin palannut takaisin ja kuten sanoit, niin eduskuntavaalien vanavedessä moni palaa ilman suurta ääntä (vaikka lähtö Sinitaivaaseen oli puolestaan teatraalista).
Milloinkohan esimerkiksi yliopistot jatkavat viestintää twitterissä? Jostain syystä lopettivat vuoden 2025 alussa. Mitähän silloin tapahtui? On se jännä...
@OsakeKeisari Ei kyllä näy suomalaisen päivittäistavarakaupan hinnoissa. Vakiintunut hinta Pauligin New York -kahville on ollu 10,59 euroa molemmissa oligopolikaupoissa.
Talvella kehtasivat myydä hintaan 6,99e ja nyt tarjouksessa 7,99e. Ilmaa tuossa on paljon. Mihin vetoavat tällä kertaa?