@Finlandroads@timpsu7 Väylän tilastojen mukaan jokaisen uuden hallituskauden alussa tierahat pomppaavat hieman ylöspäin, sen jälkeen laskevat melko jyrkästi. Tänä vuonna pinnoitetaan n. 2400km, kun korjausvelan 0-tasolla pysyminen vaatisi n. 4000km päällystämistä.
Ps. Ei muuten tiet parane.
@SalunenJussi "Hei, haluaisin kaataa pari puuta, jotta saisin muutaman aarin lisää peltoa, onnistuuko?
Et sinä nyt niin voi tehdä, luonnontuhooja!
No mites tämmönen, kun aattelin rakentaa uuden saaren Nässyyn, ihan Särkänniemen lähelle, mites olis?
No tottakaii!"
@KarppinenSimo@TKasnanen@JantunenKaarina Meillä yhdessä kärryistä telinnostot EBS-ohjattuja. N. 20tn nipulla vielä nostaa vitosen ylös, mutta täydellä kuormalla ei nosta. Kakkosakselinnostoa ei valitettavasti ohjaa EBS, se on täysin muistinvarainen.
@KarppinenSimo@TKasnanen@JantunenKaarina Minusta etupää näyttää vipottavan, takapää yrittää parhaansa pitää linjan, siinä onnistumatta. Sillä veikkasin kakkosakselin noston olevan päällä.
@TKasnanen@JantunenKaarina Kääntökehän jumittaminen voi olla osatekijä, päälimmäisenä veikkaisin päälle unohtuneen telinnostajan puolesta. Olen joskus unohtanut telinnoston päälle ja silloin alkaa kärry aika herkästi sakkaamaan - kakkosakselin nosto aiheuttaa suurimpia murheita maantienopeuksissa.
Hakiessani varmuuskopiota päiväkodista sattui Spotifystä soimaan Sabatonin 82nd All the way.
Juniori pyyti lisää volumia ja alkoi jammailla mukana.
Kunnollista!
@kalajoen4veto Nevalla tuo ei ollut millään mittarilla miellyttävä näky. Yksi ainoa pieni kyty jossakin pyörteen reitillä olisi tiennyt tuntien räväkkää ulkoliikuntaa.
Uusin #Kuljetusyrittäjä- lehti nyt ulkona, kansikuvajuttuna multialainen #kuljetusala'n yrittäjä Mikko Mäkelä, joka muistuttaa, että logistisessa ketjussa tarvitaan meitä kaikkia 👍
Kannattaa lukea- hieno #perheyritys-tarina ❤️
#yrittäjyys#logistiikka
https://t.co/XA8dUaIfPg
@PetriKortejarvi 4 VILP-kauppiasta soitellut kevään aikana. Jokaiselle olen sanonut pysyväni öljylämmityksessä takan ja leivinuunin avustamana.
Se ei millään meinaa myyntimiehille käydä järkeen miksi, koska nykylaitteet ovat niin tehokkaita. VILP et toimisi tässä talossa ilman täysremonttia.
@Finlandroads Meillä oli Procountor käytössä vuosia sitten, en tykännyt. Päivän viimeinen maksuajo oli n. klo 17., sama vaikka olisi maksanut laskun perjantai-illan sijaan vasta maanantaiaamuna. Takasin paperiseen kpitoon ja laskunmaksut suoraan tililtä - ne toimii.