@PAittakumpu Nyhjäämistä mutta kai tässä pitää olla kiitollinen että oikeistolaisimmassa mahdollisessa hallituksessa työn verotusta ei sentään kiristetä
@joakimvigelius Aivan nysväämistä. Kokoomus on pettänyt äänestäjänsä. Suomessa on ongelma, että ei voi äänestää realistisesti puoluetta, joka laskisi verotuksia kautta linjan ja pienentäisi valtioriippuvuutta. Liberaalipuolue ei pääse ikinä riittävään asemaan. Tunnen voimattomuutta :(
Tämäkin on sanottava ääneen:
Nykyinen hyvinvointivaltio on tulossa tiensä päähän. Rahat ovat olleet loppu jo 17 vuotta. Velaksi ollaan menty.
Kaikille, jotka saavat verovaroin rahoitettua palkkaa, tukia tai korvauksia tiedoksi: näitä tullaan leikkaamaan. Nyt ja tulevaisuudessa.
Siksi suojelet itseäsi ja omaisia parhaiten pyrkimällä irti valtioriippuvuudesta.
Siihen pyrkimykseen auttaa matalammat verot. Se on nykytilanteessa mahdollista vain julkista sektoria pienentämällä ja sen tuottavuutta lisäämällä.
Kannata siis näitä pyrkimyksiä.
Rahat ovat joka tapauksessa loppu, eikä hopealuotia ole.
Kaikki jotka väittävät jotain muuta, valehtelevat sinulle.
#enemmänvastuutajavapautta
#vähemmänvaltiota
#pidetäänheikoimmistahuolta
Ei sanaakaan Venäjän ja Valko-Venäjän sulusta, jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaisen yleisurheilun nousukauteen. #Yleisurheilu
https://t.co/NB2mpL2SzO
25 % palkasta on täysin kestämätön taso eläkemaksuille. Vanhempien ikäluokkien on aika osallistua synnyttämänsä julkisen sektorin vajeen tasapainotukseen. #eläkkeet
@pihanurmi Minulle soittivat ja tarjosivat jäsennyyttä. Kuulemma tärkeää,että veronmaksajien puolia pidetään jatkossakin. Vastasin, että koska meinasitte aloittaa
Lyömistä, potkimista, huorittelua ja tappouhkauksia, mutta Espoon kouluissa todellinen ongelma on Suvivirsi ja Varpunen jouluaamuna.
Kuka tätä farssia käsikirjoittaa?