Eilen päättyneen P13 Huuhkajaliigan 3. kierroksen voittajaksi nousi FC Espoo. Finaalissa kaatui Etelä United maalein 2-0. FC Espoo jatkaa syyskuun yläloppusarjaan tavoittelemaan paikkaa joulukuussa pelattavaan kansainväliseen turnaukseen.
Tulokset⤵️
https://t.co/ZzG9YdDpGf
Aivan uskomattomia henkimaailman juttuja. Michael Smithillä alkaa olla sellanen turvalukko päällä finaaleissa, että alan jo epäilemään, että natsaakohan oikeesti ikinä. Pahalta tuntuu puolesta. Tämän "helpompaa" finaalia majoreissa ei saane, Noppert heitti vajaa 85 avg. #dartsfi
Melkeen kolmen kuukauden tauko twitterin ihmeellisestä maailmasta oli pakko katkasta ja tulla muiden kanssa ihmettelemään tän matsin tapahtumia. Mahomes ja Allen, te ootte sairaita ukkoja. #NFLfi
Tähän myös pakollinen valitus jatkoaika säännöistä. Ihan rikollista jos tämmösessä matsissa toinen näistä veijareista ei saa koskea jatkoajalla palloon. Perkele voi ratketa kolikonheittoon taas. #NFLfi
@NITOJA62 Joo jos edes melko lähelle tollasia suorituksia pääsee tulevissa peleissä niin äkkiä ollaan jännän äärellä. Jefussa kyl huikeeta miten tällasia mielenkiintosia tilanteita syntyy! Jets oli aikalailla liigan epäkiinnostavin jengi ittelle vko sit, nyt odottelen colts peliä kovasti.
This was called unnecessary roughness on the Bengals on 3rd down, turning a punt situation in a 3 point game in the 4th quarter into a first down
The Jets then ran the clock out, and the Bengals lost
Ja muistakaa myös kehua yritteliäitä ja aktiivisia nuoria tuomareita (ja toki myös kokeneempia)! Sitä hyvää palautetta tuskin tulee ihan liikaa, kun taas kaikenlaisista "virheistä" kuulee varmasti. Itse aina yritän antaa pelin jälkeen posia palautetta kun vaan mahdollista.
Tänään just puhuin vanhempainillassa tuomareiden kunnioittamisesta ja kaikesta huutelun välttämisestä. Junnupeleissä tuomarit opettelee yhtä lailla kun pelaajat. Työrauha ja lupa tehdä virheitä pitää olla. Jos näette asiatonta käytöstä tuomareita kohti, puuttukaa! #junnufutis
@Neuroosi Olinkin just jatkamassa vähän samaa, että jos tästä nyt tulee taas henkisesti murskaava tiukanpuoleinen tappio peliin johon ladattiin ns kaikki, niin voi olla hyvin vaikeeta saada sama tunnelataus Eaglesiin ja siitä voi tulla yllättävän vaikea peli taas sen puolesta.
@Neuroosi Joo näinhän se varmastikin on, tässä on kuitenkin tän jälkeen vielä yli puolet kaudesta jäljellä. Mutta jos ei tänään, niin ens viikolla pitäs periaatteessa olla voitettavissa oleva matsi, niin sekasin on Eagles tällä hetkellä. Saa nähdä, Campbellin poppoolle toivon hyvää 👍
@Neuroosi Sama fiilis tullut vaikken kamalan hyvin miestä tunne. Aivan täydellä sydämellä ja tunteella mukana, ja se välittyy kyllä musta jengin pelaamisessa vaikka rekordi on mitä on. 0-6 tyyppiset jengit on yleensä aika surullisia, tää porukka antaa kaikkensa vaikka laatua uupuu hurjasti