Allekirjoita kansalaisaloite Päihdehoitolain uudistamiseksi
https://t.co/nexOeTwrPc
#Päihderiippuvuus syrjäyttää ja johtaa pitkittyessään väistämättä rikoksiin. Jostakin on saatava rajhat aineisiin ja elämiseen. Vangeista ja johonkin yhdyskuntaseuraamukseen tuomituista lähes 90%:lla on todettu elinikäinen #päihdehäiriö eli heistä merkittävä osa oli sairastunut päihderiippuvuuteen ennen rikoksia. Nämä olisi voitu estää, jos he olisivat päässeet riittävän pitkään toipumiseen tähtäävään hoitoon.
Järjestöt on mainittu myös laissa ehkäisevästä päihdetyöstä eli julkinen valta yhdessä yleishyödyllisten yhdistysten kanssa pyrkii vähentämään huumeiden käyttöä ja sen käytöstä aiheutuvia haittoja.
Päihderiippuvuudesta toipumiseen tähtääviä hoitoja ja kuntoutusta ei löydy alan laisäädännöstä
#huumeriippuvuus #rikokset #vankeus #sairaus #kolmassektori
https://t.co/D0vbnt1yKZ
Ei niitä varavoimaloita ehkä sittenkään olisi kannattanut räjäytellä.
Eikä turvetta olisi kenties kannattanut sittenkään valita arvalla uusiutumattomaksi, poiketen Ruotsista ja Virosta, ja ajaa tuhansia ihmisiä ulos elinkeinostaan.
Arkijärjen renessanssia odotellessa.
Surullista. Siis liikunnanohjaajasta, joka ’piti vankeja ihan ihmisinä’ ja tajusi liikunnan merkityksen vankien kuntoutuksessa, tehtiin vankilassa turvallisuusuhka.
Tapaus kuvaa hyvin nk. vanhan kaartin vartijoiden ja vankilan virkahenkilöstön asenteita. Onneksi osassa vankiloista enemmistö henkilökunnasta kannustaa ja tukee vankeja elämäntapamuutokseen ja kohtelevat heitä ’ihan ihmisinä’.
👍👍Tätä kaikkea vaaditaan Päihdehoidon vaikuttavuuden parantamiseksi tehdyssä kansalaisaloitteessa, jolla on jo runsaat 40 000 kannattajaa. Se on poliittisesti ja järjestöllisesti riippumaton, huumeriippuvuuteen sairastuneiden äitien alullepanema yritys saada tolkkua sairastuneiden hoitoon ja ehkäistä rikollisuutta. Ja myö helpottaa läheisten tuskaa.
Allekirjoittakaa aloite
https://t.co/nexOeTwrPc
Se olisi myös tehokkainta vakavan rikollisuuden torjuntaa. Vangeista lähes 90% on monipäihderiippuvaisia, jotka ovat riippuvuuden seurauksena ajautuneet rikos- ja syrjäytymiskierteeseen. Päivän hinta suljetussa vankilassa on n. 250€. Yhteiskunnalle tulisi edullisemmaksi sekä taloudellisesti että inhimillisesti ohjata ja sitouttaa heidät toipumiseen tähtäävään hoitoon aivan samalla tavalla kuin tehdään vankiloissa päihteettömillä osastoilla. Ikävä kyllä sellaisia hoitopaikkoja ei juurikaan ole tai niihin ei saa riittävän pitkäaikaista maksusitoumusta tai niiden kuntoutuksessa ei pyritä päihteettömyyteen.
#huumeriippuvuus #vankila #omaisuusrikos #ryöstö #henkirikos
#Päihdepolitiikka keskiöön tulee lisätä myös lasten suojeleminen huumehaitoilta ja -riippuvuudelta. On surullista että meillä toisin kuin muissa pohjoismaissa raskaana olevaa, huumeriippuvuutta sairastavaa naista ei velvoiteta päihteettömyyteen ja toipumiseen tähtäävään hoitoon, vaan hän voi niin halutessaaan tehdä lapsestaan huumeriippuvaisen jo ennen tämän syntymää.
Tehdään päihdepolitiikkaan muutos ja uudistetaan #päihdehoitolainsäädäntö
Allekirjoita muutosta vaativa #kansalaisaloite
https://t.co/nexOeTwrPc
Huumeriippuvuuteen sairastuneet on jätetty heitteille, sairaudesta ei parane vain sen haittoja vähentämällä. Vankilan päihteetön osasto on tällä hetkellä ainoa paikka, jossa päästään aineista eroon. Se on hieno juttu, mutta kallis sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Tosin sinne pääsee vain, jos vanki sitoutuu päihteettömyyteen ja hönellä on niin pitkä tuomio, että on aikaa jonottaa ko. osastolle pari vuotta.
On päihdehoitolakien remontin aika! Allekirjoita kansalaisaloite
https://t.co/nexOeTwrPc
Päihteisiin koukkuun jääminen eli #päihderiippuvuus suistaa sairastuneen elämän raiteitaan ja aiheuttaa suunnatonta tuskaa ja ahdistusta läheisille, jotka yrityksistään huolimatta joutuvat avuttomina seuraamaan läheisen muuttumista tunteettomaksi, varjomaailmassa eläväksi ihmisraunioksi. Pitkään jatkunut riippuvuus johtaa armotta myös rikoksiin ja vankilaan.
Koska nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vakavasti sairastuneiden heitteillejätön, siihen tarvitaan muutos.
Me vankien vanhemmat tiedämme, että vaikeasta ja pitkäänjatkuneesta riippuvuudesta voi toipua. Se vaatii päihteettömien olosuhteiden lisäksi alan ammattilaisten taitoa ja läheisten tukea.
Allekirjoita kansalaisaloite päihdehoitolain uudistamiseksi siten, että sen noudattaminen mahdollistaa sairaudesta toipumiseen tähtäävät hoidot!
https://t.co/nexOeTwrPc
🧡 Tatu kuoli hoitojonoon 24-vuotiaana.
Hän pyysi apua, mutta sai vastauksen:
“Hoitoon pääsy vie aikaa, koita sinnitellä.”
Päihderiippuvuus on sairaus – miksi sitä ei hoideta, vaikka hoito pelastaisi henkiä?
Allekirjoita:https://t.co/WPkJIdL4c0