@JLaamanen@SarasvuoJari Kiva kun pystyimme olemaan avuksi! Muistankin tämän tehtävän, toimin aluksen päällikkönä ja seison kuvassa kannella 😊 T. Anni/Espoon Mepet
@SarasvuoJari Kiitos 😍 Olimme eilen esittelemässä toimintaa yhdelle sponsoreistamme 😊 Ilman meitä vapaaehtoisia ja teitä toimintaamme tukevia, joutuisi moni odottamaan apua vesillä paljon kauemmin.
Olimme mukana etsinnöissä. Teemme vapaaehtoistyötä ja yleensä tehtävät liittyvät konerikkoisiin huviveneisiin. Olemme silti koulutettuja tekemään myös tämän tyyppisiä tehtäviä ja avustamaan viranomaisia tapauksissa, jossa ei aina ole onnellista loppua. Tässä onneksi oli 🙏🏻
Meripelastustehtävä Espoon Nuottaniemessä. @Merivartiosto sai ilmoituksen mahdollisesti veden varaan joutuneesta ihmisestä. Laajoista etsinnöistä huolimatta, mitään hätään viittaavaa ei alueelta löytynyt. @lupelastus @LUpoliisi @SAREspoo
TB viime torstai: hinaus sinänsä oli meille rutiinia, mutta ylös jumiutunut keulapurje teki tehtävästä normaalia haastavamman. Jouduimme pari kertaa pysäyttämään hinauksen ja pakkamaan keulapurjetta uudelleen etustaagin ympärille, jotta se ei olisi häirinnyt ohjailtavuutta.
Purjevene pulassa Espoossa, koneongelmat aiheuttivat venekunnalle haasteita satamaan pääsyssä ja kova tuuli aiheutti veneen hallintaan haasteita. Apuun hälytetty @SAREspoo yksikkö sekä Helsingin mv-aseman yksikkö. @SAREspoo hinaa suojasatamaan #meripelastus#hätäilmoitus
Saimme @SARFinland'in myöntämän palkinnon vuoden turvallisuusteosta. Olemme viimeisten vuosien ajan tehneet järjestelmällistä työtä paremman turvallisuuskulttuurin eteen. On hienoa saada tunnustusta tehdystä työstä! #Meripelastus#Espoo#VesilläEspoossa
https://t.co/1jNogJW5Ua
Sunnuntaina Espoon taivaalla näkyvät hätäraketit ovat todennäköisesti peräisin hätämerkinantoharjoituksista. Toivomme, etteivät alueella olevat ihmiset kuormita hätänumeroa 112 kyseisenä aikana hätäraketteihin liittyvillä ilmoituksilla.
https://t.co/rEey8Q1nFk
Pyhäinpäivän paraati myös suomenkielisissä uutisissa. Haastateltavana Anni Muukkonen Espoon Meripelastajista. https://t.co/Q97Rcl6n5D #meripelastus#sar@SAREspoo
@1laurisoini Kiitos kiitoksista, välitän kyseisen päivän miehistölle! Somepuoli on ollut lomalla ja jäänyt tämä Twitterin seuraaminen vähemmälle. Olipa kiva avata tämäkin kanava ja nähdä tämä viesti 😍 t. Anni, Espoon Mepet
@LeenaJumppanen Vielä kun loppuisi nuo yöpakkaset niin saataisiin satama-altaat suliksi. Alukset olisivat jo vesillelaskuvalmiita, mutta laiturialue on jäässä :-) Toivottavasti päästään mekin aloittamaan kausi vielä huhtikuun puolella. #trossi
Yhteistyössä on voimaa - etenkin turvallisuusviestinnässä. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ja kollegat varoittavat heikoista kevätjäistä ❄️🎥 Saa jakaa! #JärkiJäällä
@JLOSaarinen@aleksimehtonen@lmpoikela @AnniMuukkonen Toivottavasti vinkeistä oli hyötyä? Muillekin tiedoksi, että ainakin täältä saa pk-seudulla hyvää palvelua vastaavassa tilanteessa https://t.co/VI7nefowIb
@MikaelLindqvis1@JLOSaarinen Meillä Espoon Meripelastajissa ei ole nostokalustoa, mutta onneksi saatiin annettua sähköpostilla muutama vinkki firmoista, jotka noita hoitaa 💪
Meripelastusseuran miehistöt ovat suorittaneet tänä vuonna elokuun loppuun mennessä yhteensä 1787 pelastus- ja avustustehtävää vesillämme. 13 ihmistä on pelastettu todennäköiseltä menehtymiseltä. Päivystyskausi jatkuu pitkälle syksyyn. https://t.co/TOXbFKLX5F #meripelastus#sar
Toiminta-alueemme on vain pieni siivu Itämerestä. Silti #Itämeri kokonaisuutena on meille hyvin rakas ja haluamme mahdollisimman monen pääsevän nauttimaan turvallisesti Itämeren tuomista mahdollisuuksista. Hyvää #itämeripäivä'ä!
Suomenlahdelle on annettu varoitus kovasta tuulesta ja aallokosta, ukkospuuskatkin ovat mahdollisia. @Merivartiosto kehottaa veneilijöitä pitämään varsinkin pienet veneet laiturissa ja tarkistamaan kaikenkokoisten veneiden kiinnitykset. #meripelastus
https://t.co/Nf0vSOf6ZH