Kankaanpäässä puolimaraton. Lähdin tavoittelemaan 1.50 aikaa, mutta kun oli niin hyvät vetoavut niin meni pykälän verran paremmin.
Nyt on olo aika raukea... #puolimaraton#kankaanpää#juoksu
@SannamaiKauppi Käytiin tänään syömässä pizzat samalla reissulla, kun vietiin esikoinen takaisin opintojen pariin Kokkolaan.
Herkullista oli!
Ja onnea yrittäjille!
Tässä kaksi Krakovan maratonin selvittänyttä onnellisesti maalissa!
Anna-Kaisan @aksyrjala kanssa oli ollut haave juosta vielä kerran yhdessä maraton HCM -15 jälkeen. Tähän laitettiin tavoite ja se selvitettiin yhdessä. Nyt kohti uusia tavoitteita ja haaveita! #CracoviaMaraton
479
Noin monta kilometriä tullu lenkkeiltyä tälle kuluvalle vuodelle. Pisimmät lenkit olleet reilut 30 km pitkiä.
8 päivää ja sitten ollaankin jo lähtöviivalla.
Vahva luotto itseeni ja treenikaveriin @aksyrjala#juoksu#kuntoilu
@MarkusMelin1 Miten käy näiden kuusentähtikirjaajien vahingoittamien puiden? Kuolevatko heti vai hetken päästä? Meillä on kunnan keskustassa koulukeskuksen tuntumassa iskeneet muutamiin vanhoihin kuusiin. Kunnassa kysyivät minulta, että selviävätkö vielä vai kaadetaanko pois? Mitä neuvoisit?
@jj_salmi Itsellä kehitys ollut päinvastainen. Intissä v. 2000 meni cooperin testissä just 2000 metriä rikki. Nyt +40v hätyyttelen 3000 metriä.
Kokemuksesta voin sanoa, kunto nousee aktiivisella ja monipuolisella liikunnalla.
@VilleKinaret Meillä on jokavuotinen vitsi jouluna, että kysellään onko joku ostanut kirsikkakonvehteja. Yhtenä jouluna sukulaismies toi niitä ja osa niistä oli vielä juhannuksenaki syömättä. Ei jatkoon!
@PekkaViljakain3 Tsemppiä työelämän viimeisille kuukausille ja nautinnollisia eläkepäiviä! Oli onni olla hetki työkaverinasi. Olit mitä parhain työkaveri, kiitos siitä🤝
Lapseni pääsee viiden muun koulunsa oppilaan kanssa Portugaliin viikoksi vaihtoon oppimaan kestävästä kehityksestä, kulttuurista ym tärkeistä aiheista. Sitten keväällä sieltä tullaan tännepäin. Musta tosi mahtava juttu 🤩
Tämän vuoden #Jukolanviesti 'ssä sain mahdollisuuden suunnistaa vaimoni @aksyrjala kanssa ankkuriosuuden. Yhteislähdöstä maaliin samaa matkaa vaikka muutama eri hajontarasti erotti meidät hetkeksi.