@DoorisSeija Lämmin osanottoni ja jaksamista suureen suruusi. Olen niin pahoillani puolestasi, vaikka kauniit muistot ja kyyneleet lohduttavat, niin kuva olisi ollut ainutkertainen. Kuvaajakin varmaan kauhuissaan virheestään.
@naukuvanaakka Uskon, että on maltillisempi. Siitä kuitenkin selviää edunvalvojan hoidettavana ollut omaisuus ja velat. Sopimukset, tulot yms. joka osakkaiden tulee saada tietoonsa.