@NuuniUnna Tulee mieleen aikoinaan Argentiinassa sijainnut koirahoitola, joka myi kaikki koirat kovalla hinnalla eteenpäin, ja kun omistajat tulivat noutamaan lemmikkejään, leviteltiin käsiä ja selitettiin, "että se kuoli, ja heitimme ruumiin pois.."
@laurikontro Typerä juttu. Mökillä ollaan keskimäärin 100 vrk vuodessa, 20%:ssa koko vuoden, rahaa ei mene valmiiseen mökkiin kui satasia vuodessa, elintarvikkeet lasketaan usein tilastoihin, vaikka syödä pitää vaikka olisit kotona. Ja käyttöarvosta, tärkeimmästä ei puhuta mitään.
@Havu1237777 Eero on kyllä ollut tulipunainen kaveri koko elämänsä, joten lausunto ei yllätä. Toisaalta miksi yhden eläkeläisen roots-laulajan kommentti ketään tai mitään heilauttaisi?
@PauliVahtera Valmentaja Immo Kuutsa meni sanomaan Lahden MM-kisoissa Marja-Liisa Hämäläiselle, että saat hävitä kärjelle puoli minuuttia, niin silti muut hoitavat homman kotiin. No, Marja-Liisa hävisi kaksi minuuttia. Joten ei kannattaisi luvata..
@aivokirurgi Eikä sitä tarvitse "arvioida", Syke ja Vaal ovat mitanneet mökkiläisen hiilijalanjäljen, ja se ei oke merkittävä. Suurin jälki tulee mökkimatkoista, ja sekin pienenee sähköautojen myötä.