Minä ja Sinimustien Helsingin piirin aktiivi, Tero Koivisto, olimme viime viikolla 4 päivän ajan Saksassa Jugen Nationalisten järjestämässä Europakongress 2026 -tapahtumassa.
Ehdimme mukavasti verkostoitua, muun muassa sovimme jo saksalaisten vastavierailusta Suomeen sekä meidän seuraavasta reissustamme heidän luokseen.
Lisäksi pidin tapahtumassa myös puheen, jossa esittelin puolueemme historiaa, tavoitteita, näkemyksiä sekä kokemaamme toiminnan hankaloittamista.
Tue Paluumuutto-kampanjaamme ostamalla tukipaita. Myymme näitä ennakkomyyntinä kaupassamme ja toimitamme ostaneille heinäkuun aikana. Rahat menevät kampanjan tukemiseen. Kaupan päälle jokaista ostettua paitaa kohden saat vielä 50 tarraa!
https://t.co/zo69umE6mG
Väestö vaihtuu järkyttävällä tahdilla Euroopassa. ”Mitä väliä”, kysyvät jotkut.
Sitä väliä, että lopulta koko Eurooppa taantuu ja menettää arvojärjestyksensä, omaleimaisuuden, kaiken sen, mistä me tunnistimme Euroopan Euroopaksi. Yhteiskuntarauha murenee. Kielet katoavat. Kulttuurit haihtuvat, muuttuvat peruuttamattomalla tavalla. Luottamukseen perustuva yhteiskunta katoaa. Ainutkertaisia kansoja, jotka ovat muodostaneet yhdessä yhteiskuntia ja asuttaneet valtioita, jää vähemmistöksi omassa maassaan.
Monikulttuurisen unelman ja avoimien rajojen politiikalla tuhotaan vuosisatojen ja -tuhansien ajan rakennettuja yhteiskuntia. Ja joku vielä kysyy: ”mitä väliä”.
Hidas kansallinen ja kulttuurinen itsemurha ei ole välttämätön luonnonlaki. Voimme valita myös toisin.
Suomessa on 2 puoluetta joista nuoriso on kiinnostunut, Vihreät ja Sinimustat. Sinimustia lukuunottamatta kaikki muut puolueet lupaavat nuorisolle lähinnä kurjuutta esim. kilpailua työpaikoista halpatyövoiman kanssa. Joten ei kannata ihmetellä miksi nuoriso kannattaa Sinimustia.
@JMTVainio@hsfi@SinimustaLiike Tuleeko meidän ottaa siis kantaa jokaiseen Suomen hakaristilippuun?
Jos joku ukrainalaismies haluaa esittää Venäjä-kriittisiä näkemyksiään, ei meillä tietenkään ole mitään sitä vastaan.
In Dresden ist die Antifa durch die Polizeisperre gebrochen, um den Gedenktrauermarsch für die Bombenopfer anzugreifen.
Meine tiefste Verachtung für diese asozialen und menschenverachtenden Linksextremisten.
@L_Hokkanen vappupuhe oli kertomus lähitulevaisuudesta, jossa @Paluumuutto oli toteutunut ja kuinka sen vaikutukset näkyivät suomalaisessa yhteiskunnassa.
Editointi: @NNationalisti
TikTok: https://t.co/yLQJNOzIQc