@SeidaSohrabi Ei terroristihallintoa pidä tunnustaa. Maalle pitää ensin saada demokraattisesti valittu, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä lakeja kunnioittava hallinto.
@PaiviRasanen Tuemmeko vasemmiston tavoitetta hajottaa kirkko? Uskovaisten eroaminen kirkosta tukee vasemmiston tavoitetta. Jos eroamme kirkosta, menetämme mahdollisuutemme vaikuttaa kirkkoon. Samaa kansaa jakavaa toimintaa kohdistetaan kaikkiin julkisyhtesöihin. Kaikelta emme voi paeta.
@hjallisharkimo Oikeasti näyttävät persut olevan ainoita vakavasti Suomen talouden pelastamistyötä tekeviä sillä aikaa kun kokoomuslaiset marssivat punakaartilaisten mielenosoituksissa. Toivon oppositiolta tukea oikeisiin tekoihin.
@TimoPoyhonen Äärivasemmiston tavoite on yhteiskunnan sekasorto ja kirkon hajottaminen on yksi sen keinoista. Yllättävän nopeasti setalainen politiikka on vallannut ev. lut. kirkkoa.
@tiinuska10@Yleisradio Tässä olisi ollut hyvä mahdollisuus aloittaa Ylen korjaaminen puolueettomaksi mediaksi, jollainen verorahoitteisen kanavan pitää olla.