#Kokoomus on JÄLLEEN hallituksessa ollessaan valmis yksityistämään kansallista omaisuutta. Maksajina ovat JÄLLEEN veronmaksajat.
Kuinka kauan pitää tulla huijatuksi ennen kuin ymmärtää, että Kokoomus ei ole talousosaajapuolue tai kansan puolella?
#hallitus
Briteissähän tämä on johtanut mm. siihen, ett�� yksityiset vesifirmat käärivät sikamaisia voittoja, mutta vettä joudutaan silti rahtaamaan tankkereilla Norjasta, kun verkoston kunnossapito on lyöty laimin.
Ei meidän tarvitsisi kaikkia tyhmiä ideoita kokeilla itse.
Miksi helkkarissa äänestätte (moni todistetusti) sellaista jengiä joka myy meidän vedetkin? Orpon laarin pohjilla on vetemme ja nyt yrittävät vesittää "Vesi on Meidän" kansalaisaloite jolla estetään vesilaitosten yksityistäminen. Maailmalla suunta on juuri toinen.
Yksikään kansanedustaja ei suhtaudu luonnon järjestelmälliseen hävittämiseen edes samalla vakavuudella kuin eduskuntatalon tolppien hetkelliseen värjä��miseen.
Se taas kertoo ilmiselvästi, että aktivismi tarvitaan entistä enemmän.
Poliittinen järjestelmä on pettänyt suomalaiset.
Seuraavaksi hallitus leikkaa toimeentulotuesta.
Siis etuudesta, joka on kaikista viimesijaisin sosiaaliturvan muoto.
Siis kaikista, kaikista köyhimmiltä.
Sellaista se vain on, perussuomalainen ja kokoomuslainen sosiaalipolitiikka.
'Jos maan korkeimmassa johdossa puhutaan tai kirjoitellaan rasistiseksi tulkittavan sävyyn, sillä voi olla vaikutusta Oulun puukotusten kaltaisiin tekoihin, arvioi Ari Alatossava."
Tämä @AlatossavaA vakava viesti on ajankohtaista jakaa taas uudelleen.
https://t.co/8pFqqTyEhm
Hallitus haluaa tehdä Suomesta maa, johon kukaan ei halua tulla.
Sellainen maa on samalla huonompi paikka kaikille Suomen asukkaille.
https://t.co/QWT7QVbDaD
Orpon hallitus leikkaa koulutuksesta 120 miljoonaa, mutta lisää yksityiskoulujen tukea,
Arvovalinta
Tuetaan hyvätuloisten kakaroiden koulutusta ja leikataan pienituloisten ja keskiluokan lasten koulutuksesta
Jälleen yksi esimerkki luokkasodasta jota hallitus käy.
Aikovat sitten törsätä meidän eläkevaratkin velkaannuttamalla eläkeyhtiöt. Hieno homma. Tuntien suomalaisen yritysjohdon osaamisen on lopputuloksena eläkevarojen siirtyminen eri pankkien ja rahalaitosten voitoksi. Ilmeisesti tällä hallituksella on tosiaan Raid-tv-sarja oppina.
@Jocka Samalla köyhimmät kunnat löytyy maaseudulta, ja niissä sama perskeko hallinta. Olisko kannattanut ihan vähän ensin vertailla. Noi hätäset johtopäätökset on melko noloja.
Kolmasosa naisista on kohdannut elämänsä aikana
fyysisiä väkivallan tekoja kumppaninsa taholta. 1.1-13.9.2024 on jouduttu ohjaamaan 152 ihmistä muualle Tampereen turvakotien ollessa täynnä. Meidän täytyy pystyä parempaan! Naisen paikka on elossa.
Purra vänkää #ykkösaamu YLEä vastaan. Haluaa, että YLEn budjetista jatkossa ei enää päätettäisi parlamentaarisesti. Milloin kansalaiset havahtuvat tajuamaan millainen äärioikeistolainen liike meillä on hallituksessa?? Liike joka hyökkää kansalaisille hyvin tärkeää YLEä vastaan!
@mikamerano@katmarmi Paljonkin rajoitteita. Kannatan oikeutta turvapaikanhakuun mutta en vaadi - enkä ole nähnyt kenenkään vaativan - että tästä poistettaisiin kaikki ehdot.