Sunnuntailisät puhuttaa. Se on HAITTALISÄ.
Ok, sovitaan, että sairaalat hoitaa potilaita vain arkisin 7-17, kaupat auki 9-17 ja lentoja ja risteilyjä vain päiväsaikaan.
Viikonloppuisin hotelleissa ei ruokaa.
Ambulanssi tulee onnettomuuspaikalle klo.8 jälkeen, kun vuoro ehtinyt alkaa. Vain arkisin.
Miltä kuulostaa?
Painotan, kyseessä on haittalisä. Vuorotyötä tekevät ihmiset MYYVÄT vapaa-aikaabsa silloin kuin parempi väki viettää vapaata iltaisin ja viikonloppuisin.
Se, että osa ei koskaan tehnyt vuorotyötä eikä tiedä siitä arjesta mitään ei ole oikea ihminen vaatiimaan haittalisän poistoa.
Pari vuotta sitten koronan riehuessa HUS hoitajat paino duunia vuorokauden ympäri oman terveytensä uhmaten pukeutuneena täyteen varustukseen. Nyt jopa 800 heistä saa potkut. Ei oo reilua elämä.
Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille!
Suhteessa väkilukuun meillä kuolee läheisväkivallan uhreina vuosittain yhtä paljon ihmisiä kuin Ruotsissa jengiampumisissa!
Tänään on kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
https://t.co/2kAkKvrPAq
Jos nyt joku vielä ihmettelee millaista se vihapuhe on, jota naiset saa netissä, niin esimerkiksi tällaista. Hyvää joulua Santerillekin. 🤶
Sitkeä kaveri kyllä kun ensimmäisen viestinsä tuupannut jo 2017. #vihapuhe
Kyllä persut ja kokkarit kehtaa omien leikkausten jälkeen puhua paskaa suorassa lähetyksessä.
@kokoomus@persut
Säälittäviä valehtelijoita jotka nuolevat äänestäjiä valheellisilla väitteillä.
Marin bilettää. Epäsopivaa pääministeriltä mielestäsi? Entä nämä kaksi suurta valtiomiestä?
Toinen johti koko sodan kännissä. Toinen ryyppäsi valtiovierailuilla niin paljon, että juomaa ei enää tarjottu.
Kaikki te, jotka arvostatte Andrew Taten juttuja, pidätte niitä vastavoimana feminismille tai edes hauskana viihteenä, normalisoitte naisvihaa, alistamista, nöyryytystä ja väkivaltaa. Hyi helvetti.
Tämäpä. Mulla käynnistyy automaattisesti taistele- tai pakene tila, jos joku lähestyy mua takaapäin tyhjillä kaduilla. Tämä siksi, että jo lapsena miehet ovat kourineet persettä, rintoja, väkisin pussanneet, ehdotelleet ja seuranneet perässä.