@saarnio_johan @hannaliim@annakontula Liittyykö siis myös sukunimi Hännikäinen tähän kokonaisuuteen? Tämä on fantastinen postaus! Aivoliini vipisee, häntä heiluu!
Jos koronatartuntojen määrästä puhuttaisiin prosentteina, uutiset eivät olisi niin dramaattisia. Suomessa n. 0,016 % väestöstä todettu koronatartunta. 🤔 #Korona#uutiset#media
Monet vanhukset elävät normaalistikin lähes eristyksissä. Eivät pääse/uskalla lähteä ulos ja kauppaan. Kukaan ei käy kylässä. Muistetaan tämä #koronakriisi jälkeenkin.
@LindaPelkonen Kiinnostelee, mistä kaikki miljardit yhtäkkiä tulevat, kun ennen #korona rahaa ei ollut mihinkään. Esim. vanhusten hoitoon, julkisten alojen palkankorotuksiin yms. Miten käy Suomen talouden, kun velkaa on kohta paljon? #politiikka#talous
Tähän asti olen äänestänyt suurin piirtein itseni ikäistä ehdokasta. #ilmastolakko herätti ja aion äänestä nuorta, koska keski-ikäiset eivät saa muutosta aikaan. Ajattelen myös omien lasten tulevaisuutta. #vaalit2019#ilmastonmuutos#koulutus#politiikka
@anuhoo1 @MarinSanna Juurikin tämä! Ei vain tekijöiden pahuus vaan myös se, ettei näillä lapsilla ollut ketään aikuista kenelle olisivat voineet kertoa. Tai että kukaan aikuinen ei vuosien aikana huomannut lasten kaltoinkohtelua. Jotain pitäis asialle tehdä. Tulee mieleen myös 8v Eerikan tapaus.
Hei! Mitä kannattaisi juuri nyt opiskella markkinointiin liittyen? Automaatiota vai jotain ihan muuta? Mitkä perusasiat pitää ainakin osata? #markkinointi#Marketing@MMAliitto @mtl_ry
@epekoo Oletko muuten ajatellut että 40 v. on vielä ainakin 25 v. työuraa jäljellä eli hyvin ehtii 😊 Parhaillaan opiskelen tradenomiksi markkinointia etäopintoina @HAMK_UAS töiden ja muun ohella vaikka DI:n paperit 15 vuoden takaa taskussa. Kokemus on varmasti auttanut opinnoissa.